Kitabı oku: «Kreuzer-sonaatti», sayfa 4
XIII
Vaunuun tuli kaksi matkustajaa ja alkoi sijoittautua loitommalle.Posdnishev oli vaiti niin kauan kuin he puuhailivat, mutta hetiheidän tauottuaan hän jatkoi päästämättä hetkeksikään ajatustensajuoksua näkyvistään:
"Ja vielä ruokottomin asia. Teoriassa oletetaan, että rakkaus onjotakin ihanteellista, ylevää, mutta käytännössähän rakkaus onjotakin ilkeää, sikamaista, josta on inhottava ja hävettävä puhuakinja muistella. Eihän luonto toki aiheettomasti ole tehnyt sitäinhottavaksi ja hävettäväksi. Ja jos se kerran sitä on, niin se onsiten ymmärrettäväkin. Mutta tässä suhteessa ihmiset päinvastoinmenettelevät siten, kuin inhottava ja hävettävä olisi ihanaa jaylevää.
"Missä ensin ilmeni rakkauteni? Siinä, että antauduin elukkamaisiinliiallisuuksiin enkä edes hävennyt niitä vaan vielä, tiesi mistäsyystä, ylpeilinkin siitä, että nämä fyysilliset liiallisuudetolivat mahdollisia, enkä silloin ajatellut hituistakaan vaimonisielullista enkä edes fyysillistä elämää. Ihmettelin, mistä johtuikatkeroitumisemme toisiamme kohtaan, mutta sehän oli päivänselvää:tämä katkeroituminen ei ollut mitään muuta kuin inhimillisen luonnonnousu eläimellistä vastaan, joka sitä sorti.
"Kummastelin keskinäistä vihaamme. Mutta eihän voinut olla toisin.Tämä viha ei ollut mitään muuta kuin rikollisen vihaa rikostoveriaankohtaan – sekä rikokseen yllyttämisestä, että osallisuudesta siihen.Kuinka se ei olisi ollut rikos, kun hän, poloinen, tuli raskaaksikohta ensimäisen kuukauden aikana ja meidän sikamainen suhteemmeyhä jatkui. Te ajattelette, että poikkean kertomuksestani? Envähäistäkään. Kerron kaiken aikaa miten tapoin vaimoni. Oikeudessaminulta kysyttiin, millä, kuinka hänet tapoin? Hölmöt! He luulevat, että tapoin hänet silloin veitsellä, lokakuun 5 päivänä. En silloin, vaan paljoa aikaisemmin minä hänet tapoin. Aivan samalla tavalla kuinhe kaikki nyt juuri tappavat, kaikki, kaikki…"
"Millä sitten?" kysyin minä.
"Sehän se juuri on ihmeellistä, että kukaan ei tahdo tietää sitä,mikä on niin selvää ja silminnähtävää, sitä, mikä lääkärien pitäisitietää ja mitä heidän olisi saarnattava, mutta mistä he ovat vaiti.Asiahan on äärettömän yksinkertainen. Mies ja nainen ovat luodut, kuten eläin, siten, että lihallisen rakkauden jälkeen alkaa raskaus, senjälkeen ruokkiminen, – tiloja, joiden aikana naiselle ja hänenlapselleenkin lihallinen rakkaus on vahingollinen. Miehiä ja naisiaon kumpiakin yhtä paljon. Ja mitä siitä seuraa? Pitäisihän sen ollaselvää. Ei tarvita suurtakaan viisautta voidakseen siitä tehdäsaman johtopäätöksen kuin eläin, nimittäin että on pidättäydyttävälihallisesta yhteydestä. Mutta eipähän. Tiede on päässyt niinpitkälle että on keksinyt joitakin leukosiittejä, joita kulkeeveressä, mutta tätä se ei ole voinut ymmärtää. Ainakaan ei olekuultu, että se olisi siitä puhunut.
"Tällöin on naisella vain kaksi vaihtoehtoa: joko hän tekee itsestäänrujon, hävittää kerrassaan tahi tarpeen mukaan kykynsä olla nainen,s. o. äiti, jotta mies voisi rauhallisesti ja alituisesti nauttia, tahi on hänellä toinen keino, joka on raaka, suoranaisesti luonnonlakien rikkomista ja jota käytetään kaikissa n.s. kunniallisissaperheissä, se nimittäin, että naisen täytyy vastoin luontoaanolla samanaikaisesti raskaana, imettävänä ja rakastajattarena,täytyy alentua siihen, mihin ei ainoakaan eläin alene. Ja hänenvoimansa eivät sitä kestä. Siitä meidän piirissämme hysteerikot jahermostuneet naiset, kansan keskuudessa, 'riivatut'. Ja huomatkaa: puhtaissa tytöissä ei ilmene 'riivaantuneisuutta', ainoastaannaiduissa, miesten kanssa elävissä naisissa. Siten meillä. Aivansamoin Euroopassa. Kaikki hysteerikkosairaalat ovat täynnä naisia, jotka rikkovat luonnon lakia. Mutta 'riivatut' ja Chareotin potilaat, nehän ovat täysin rujoja, ja puolirujoja naisia on maailma täynnä.Ajatelkaamme vain, mitä suurta tapahtuu naisessa, kun hän onhedelmöitynyt tahi kun hän imettää jo syntynyttä lasta. Siinä kasvaase, joka jatkaa sukuamme, joka on astuva meidän sijaamme. Ja tätäpyhää tapahtumaa häiritään – millä? – hirvittävää ajatellakin!Puhutaan vielä vapaudesta, naisen oikeuksista! Se on samaa kuin josihmissyöjät syöttäisivät ateriakseen vangitsemiaan ihmisiä ja samallavakuuttaisivat huolehtivansa heidän oikeuksistaan ja vapaudestaan".
Kaikki tämä oli uutta ja hämmästytti minua.
"Mitenkä siis? Jos on niin, kuin sanotte", huomautin, "niin vaimoaanvoi rakastaa vain kerran kahdessa vuodessa, mutta miehellehän…"
"Miehelle on välttämätöntä", ehätti hän. "Sen nuo herttaiset tieteenuhripapit taas ovat osanneet panna kaikki uskomaan. Minäpä tahtoisinpanna nuo poppamiehet niiden naisten asemaan, jotka heidän mielestäänovat miehille välttämättömiä. Mitähän he silloin sanoisivat? Vakuuttakaa ihmisille, että heille on tarpeen viina, tupakka, opiumi,ja ne käyvät välttämättömiksi. Niin ollen Jumala ei olisi tiennyt, mikä on tarpeen ja kun ei kysynyt tietäjien mieltä, järjesti asiathuonosti. Suvaitkaahan katsoa, asiat eivät ole oikealla tolalla. Miehelle on tarpeellista, välttämätöntä, niin he päättivät, saadatyydyttää halunsa, mutta nyt on tullut väliin synnyttäminen jalasten ruokkiminen, joka estää tyydyttämästä tätä tarvetta. Mitäsiis on tehtävä? Käännyttävä noiden velhojen puoleen, he sen asianjärjestävät. Ja he ovatkin keksineet keinot. Ah, milloin syöstäännuo kelvottomat petkuttajat vallasta? Jo olisi aika! Näettehänmihinkä saakka jo on jouduttu: ihmiset tulevat mielipuoliksi jatekevät itsemurhia, ja kaikki vain tästä syystä. Kuinkapa muutoin? Eläimet näyttävät tajuavan, että jälkeläinen jatkaa niiden sukua, janoudattavat määrättyä lakia siinä suhteessa. Vain ihminen ei sitäosaa eikä tahdokaan tietää. Miettii vain, miten hankkisi itselleenmahdollisimman paljon nautintoa. Sellainen on luonnon herra, ihminen!Pankaa merkille: eläimet yhtyvät vain silloin kuin voivat siittääjälkeläisen, mutta kelvoton luonnon herra – aina, huvinvuoksi.Eikä siinä kyllin, vaan hän korottaa tuon apinain askaren luomisenkruunuksi, rakkaudeksi. Ja tämän rakkauden, tämän ruokottomuudennimessä hän tuhoaa – toisen puolen ihmiskuntaa. Kaikista naisista, joiden tulisi olla apuna ihmiskunnan pyrkiessä totuuteen ja hyvään,hän nautintohimonsa vuoksi tekee vihollisia eikä auttajia! Näettehän, kutka kaikkialla jarruttavat ihmiskunnan liikettä eteenpäin. Naisetne ovat. Ja miksi he niin tekevät? Juuri tämän asiantilan vuoksi.Niin juuri, niin juuri", toisteli hän ja alkoi liikahdella, ottisavukkeen ja alkoi polttaa, nähtävästi rauhoittuakseen.
XIV
"Kas sellaisena sikana minä elin", jatkoi hän taas äskeisellääänensävyllään. "Pahinta kaikesta oli, että minä eläessäni tuotainhottavaa elämää kuvittelin mielessäni, että koska en ihastele muitanaisia, vietän rehellistä perhe-elämää, olen siveellinen ihminen jaetten ole mihinkään syyllinen, vaan että jos meidän välillämme onriitaisuuksia, niin syyllinen on vaimoni, hänen luonteensa.
"Syyllinen ei tietenkään ollut hän. Hän oli samanlainen kuin kaikkimuut, kuin useimmat. Hänet oli kasvatettu meidän säätymme naistenasemaan vaatimusten mukaisesti, samoin kuin poikkeuksetta kaikkivarakkaiden luokkien naiset kasvatetaan, eikä heitä voida muullatavalla kasvattaa. Puhutaan jostakin uudesta naissivistyksestä.Tyhjiä sanoja: naisen sivistys on juuri sellainen, kuin sentäytyy olla, kun nykyinen teeskentelemätön, todellinen, yleinenkatsantokanta naiseen nähden on vallitsemassa.
"Ja naisen sivistys on aina oleva sen mukainen, missä mielessä miehethäneen katsovat. Kyllähän me tiedämme, mikä miehen ajatus naisestaon: 'Wein, Weib und Gesang', niinhän runoilija laulaa. Ottakaa kokorunous, koko maalaus- ja kuvanveistotaide, alkaen rakkausrunoistaja alastomista Venus- ja Phryne-kuvista, – te näette, että nainenon nautinnonväline; sellainen hän on Trubassa ja Gratschevkassa, sellainen hovitanssiaisissa. Ja huomatkaa saatanan kavaluus: koska kysymys kerran on nautinnosta, tyydytyksestä, niin olisipeittelemättä ilmaistava, että niin on, että nainen on tuo nautinnonmakea omena. Mutta ei, muinaiset ritarit väittävät, että jumaloivatnaista (jumaloivat ja siitä huolimatta hän on heidän silmissäännautinnon välikappale), nykyiset taas väittävät kunnioittavansanaista. Toiset luovuttavat hänelle paikkansa, nostavat hänellepudonneen nenäliinan maasta; toiset tunnustavat hänellä olevanoikeuden kaikkiin virkoihin, osallisuuteen hallituksessa ja niinedelleen. Kaikki tämä tehdään, mutta katsantokanta hänen suhteensaon yhä sama kuin ennen. Hän on nautinnonväline. Hänen ruumiinsa onnautinnon välikappale. Ja hän tietää sen. Samahan se on kuin orjuus.Sillä eihän orjuus ole mitään muuta kuin että muutamat hyötyvätmonien pakonalaisesta työstä. Ja jotta orjuutta ei olisi, täytyisiihmisten lakata tahtomasta käyttää hyväkseen toisten pakonalaistatyötä, täytyisi pitää sellaista syntinä tahi häpeänä. Mutta helakkauttavat vain orjuuden ulkonaisen esiintymismuodon, järjestävätsiten, ettei enää voida pitää orjia kauppatavarana ja kuvittelevatmielessään ja uskottelevat itselleen, ettei ole enää orjuutta, eivätkä näe, eivät tahdokaan nähdä, että orjuus yhä on olemassa, koska ihmiset yhä samalla tavoin pitävät hyvänä ja oikeana hyötyätoisten työstä. Ja koska sitä pidetään hyvänä, on aina olemassaihmisiä, jotka voimakkaampina tahi viekkaampina osaavat käyttää tätähyväkseen. Niin on laita naisvapautuksen. Sillä naisen orjuushanon vain siinä, että ihmiset tahtovat käyttää häntä nautinnonvälikappaleena ja pitävät sitä oikeudenmukaisena. Pannaan toimeennaisvapautus, naiselle suodaan kaikenlaisia oikeuksia, samoja kuinmiehelle, mutta hän on meidän silmissämme edelleenkin nautinnonvälikappale; siinä mielessä häntä kasvatetaan jo lapsuudessa, sellaiseksi hänet kasvattaa yleinen mielipidekin. Ja niinpä hänyhä vain on sama nöyryytetty ja turmeltu orja ja mies yhä samaturmeltunut orjanisäntä kuin ennenkin.
"Naisvapautusta suoritetaan kursseilla ja virastoissa, mutta hänessänähdään kuitenkin nautinnonväline. Opettakaa hänet, kuten hänet onmeillä opetettu, katsomaan sellaisin silmin itseensä, omaan itseensä,ja hän pysyy ainaisesti alempana olentona. Taikka hän rupeaalääkäriroistojen avulla ehkäisemään hedelmän sikiytymistä, s.o.hänestä tulee täydellinen prostituoitu, joka on vajonnut eläintäkinalemmaksi, esineeksi, tahi tulee hänestä se, mikä hän useimmissatapauksissa on – sairassieluinen hysteerinen, onneton, ja mitäkaikkea he ovatkaan, vailla mahdollisuutta henkiseen kehittymiseen.
"Lukiot ja kurssit eivät voi auttaa tätä asiantilaa. Sen voi muuttaaainoastaan muutos miehen katsantokannassa naiseen ja naisen omassakatsantokannassa itseensä. Ja ne muuttuvat vasta silloin kuin nainenrupeaa pitämään korkeimpana olotilana neitsyellisyyttä eikä, kutennyt, ihmisen korkeinta tilaa – häpeänä. Niin kauan kuin siten eiole, on jokaisen tytön ihanteena, olkoon hän kuinka sivistynyttahansa, kuitenkin oleva taito vetää puoleensa mahdollisimman moniamiehiä, mahdollisimman monia uroksia, jotta hänellä aina olisivalitsemisen mahdollisuus.
"Se, että tämä nainen taitaa hiukan enemmän matematiikkaa ja tuo osaasoittaa harppua, ei vähintäkään muuta asiaa. Nainen on onnellinen jasaavuttaa kaiken, mitä voi toivoa, kun hän lumoaa miehen. Ja siksi onnaisen suurin päämäärä – miehen lumoaminen. Niin on ollut ja niinon olevakin. Se on hänen päämääränsä meidän aikanamme neitona, jasamoin naituna. Neidolle se kyky on tarpeellinen valitsemisen vuoksi, naidulle naiselle siksi, että hän voisi hallita miestä.
"Vain yksi seikka sen lopettaa tahi keskeyttää joksikin aikaa, – lapset, ja nekin vain silloin, kuin nainen ei ole rujo, s.o. kun hänitse imettää. Mutta tässä ovat taas lääkärit saapuvilla.
"Vaimolleni, joka tahtoi itse imettää ja imettikin seuraavat viisilasta, sattui ensimäistä lasta imettäessään sairaus. Lääkäritpä,jotka kyynillisesti riisuivat hänet ja kopeloivat häntä kaikkialta, mistä minun oli heitä kiitettävä ja maksettava heille, – nämäherttaiset lääkärit keksivät, että hän ei saa imettää, ja niinhäneltä kohta riistettiin se ainoa, mikä saattoi estää häntäkeimailemasta. Lasta ruokki imettäjä, s.o. me käytimme hyväksemmenaisen köyhyyttä, hädänalaista tilaa ja tietämättömyyttä,houkuttelimme hänet lapsensa luota meidän lapsemme luo ja siitähyvästä puimme hänet nauhakkeilla koristeltuun myssyyn. Muttaei siitä kysymys, vaan siitä, että nyt, kun vaimoni oli vapaaraskaudentilasta ja imettämisestä, hänessä heräsi erikoisenvoimakkaana sitä ennen uinahtanut naisellinen keimailunhalu. Ja minuaalkoi senmukaisesti kiduttaa erikoisen voimakkaasti mustasukkaisuudenpuuskat, jotka lakkaamatta raatelivat minua koko avioliittoni ajan, kuten niiden täytyy raadella kaikkia aviomiehiä, jotka elävätvaimojensa kanssa minun tavallani siveettömästi."
XV
"Mustasukkaisuuden tuskat eivät jättäneet minua rauhaan kokosinä aikana, jona olin naimisissa. Mutta oli ajanjaksoja, joinaerikoisen kipeästi niistä kärsin. Ja ensimäinen sellainen ajanjaksooli se, jolloin lääkärit ensimäisen lapsen synnyttyä kielsiväthäntä imettämästä. Sinä aikana olin tavattoman mustasukkainen, ensiksikin koska vaimoni silloin oli sen äideille ominaisenrauhattomuuden vallassa, joka ehdottomasti syntyy, kun elämänsäännöllistä kulkua aiheettomasti häiritään; toiseksi koska minä,nähdessäni kuinka helppoa hänen oli luopua täyttämästä äidinsiveellisiä velvollisuuksia, päätin, vaikkakin itsetiedottomasti, että hän yhtä helposti voi vapautua puolisonkin velvollisuuksista, sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän oli täysin terve ja noidenkelpo lääkärien kiellosta huolimatta imetti itse seuraavat lapsetkärsimättä pienintäkään haittaa".
"Tepä ette liioin rakasta lääkäreitä", virkoin, huomatessani, kuinkahänen äänensä sai aina erikoisen vihamielisen sävyn, kun hän mainitsiheistä.
"Tässä ei ole kysymys siitä, rakastanko vai enkö rakasta heitä. Heovat tuhonneet minun elämäni, samoinkuin ovat tuhonneet ja vieläkintuhoavat tuhansien, satojen tuhansien ihmisten elämän, enkä minävoi olla yhdistämättä syytä ja seurausta keskenään. Minä ymmärrän, että he, kuten asianajajat ja kaikki muutkin tahtovat, ansaitarahoja, ja minä antaisin mielelläni heille puolet tuloistani, javarmasti jokainen, jos käsittäisi, mitä he tekevät, jotta he vaineivät puuttuisi perhe-elämäämme, eivät milloinkaan lähestyisi meitä.En kylläkään ole kerännyt tilastoa, mutta tiedossani on kymmeniätapauksia – niitä on lukemattomia! – joissa he ovat surmanneetlapsen äidin kohtuun, vakuuttaen, ettei äiti voi kestää synnytystä,mutta äiti siitä huolimatta on myöhemmin synnyttänyt mainiosti.Näitä murhia ei kukaan ota lukuun, yhtävähän kuin otettiin lukuuninkvisition tekemiä murhia, koska uskottiin että ne tapahtuivatihmiskunnan onneksi. Heidän tekemiään rikoksia ei voi lukea. Muttakaikki nämä rikokset eivät ole mitään sen siveellisen materialistisenmädännäisyyden rinnalla, jonka he istuttavat yhteiskuntaan, erittäinkin naisten kautta.
"En puhukaan siitä, että jos heidän ohjeitaan rupeaisi seuraamaan, niin ihmiset eivät saisi kaikkialla uhkaavan tartunnanvaaran vuoksitulla yhteen, vaan heidän täytyisi kokonaan eristäytyä; kaikkientäytyisi heidän neuvojensa mukaisesti istua toisista erillään,päästämättä hetkeksikään suustaan karbolihapporuiskutusta (muuten onkeksitty, ettei sekään kelpaa). Mutta sekään ei vielä ole mitään.Myrkky on pääasiallisin tekijä ihmisten, erittäinkin naistenturmelemisessa.
"Nykyään ei käy sanominen: 'elät huonosti, elä paremmin'; sitä eiole sanottava itselleen eikä toiselle. Jos elää huonosti, on syyetsittävä hermoston toiminnan epäsäännöllisyydestä j.m.s. Ja silloinon mentävä lääkärien luokse, he neuvovat ostamaan parillakymmenelläkopeekalla lääkettä apteekista, ja nielemään sen. Käyt huonommaksi, ota lisää lääkkeitä, käy uudestaan lääkärissä. Erinomainen keino!
"Mutta sekään ei kuulu asiaan. Sanon vain, että vaimoni kykenimainiosti itse imettämään lapset, ja tämä lasten kasvattaminen jaimettäminen yksin pelasti minut mustasukkaisuuden kidutuksesta. Elleiniin olisi ollut, olisi kaikki tapahtunut jo aikaisemmin. Lapsetsuojelivat minua ja häntä. Kahdeksan vuoden kuluessa hän synnyttiviisi lasta. Ja kaikki, paitsi ensimäistä, hän imetti itse".
"Missä ovat nyt lapsenne", kysäisin.
"Lapset?" kysyi hän säikähtäen.
"Suokaa anteeksi, teidän on ehkä vaikea muistella heitä?"
"Ei se mitään. Lapset otti kälyni ja hänen veljensä huostaansa.He eivät antaneet niitä minulle. Minä annoin heille omaisuuden, mutta lapsia he eivät antaneet minulle. Minuahan pidetään hulluna.Tulen nyt heidän luotaan. Sain nähdä lapset, mutta en saanut heitäluokseni. Muutoinhan kasvattaisin heidät niin, että heistä ei tulisisamanlaisia, kuin heidän vanhempansa olivat. Mutta heistä täytyytulla juuri sellaisia. Mitäpä teet! Onhan luonnollista, ettei heitäanneta minulle, ei uskota minun hoitooni. Enkähän sitäpaitsi tiedä,kykenisinkö kasvattamaan heidät. Luulen, etten kykenisi. Olenihmisraunio rampa. Mutta yksi minussa on. Minä tiedän. Niin, varmaaon, että tiedän sen, minkä tietämiseen kaikilta muilta kuluu vieläpitkä aika.
"Niin, lapset ovat elossa ja kasvavat samanlaisina villeinä kuinkaikki heidän ympärillään. Olen nähnyt heidät kolme kertaa. En voitehdä mitään heidän hyväkseen, en mitään. Nyt matkustan etelään.Minulla on siellä pikku talo ja puisto…
"Kauan kestää, ennenkuin ihmiset tulevat tietämään sen, minkä minätiedän. Kuinka paljon on rautaa ja mitä metalleja on auringossa jatähdissä he voivat pian saada tietää, mutta sen keksiminen, mikäpaljastaa meidän sikamaisuutemme, se on vaikeaa, hirveän vaikeaa!
"Te edes kuuntelette; olen kiitollinen edes siitä".
XVI
"Mainitsitte lapset. Kuinka kauheasti valehdellaankaan lapsista!Lapset ovat jumalan siunaus, lapset ovat ilo. Valettahan tämä on! Seon ollut totta joskus, mutta nyt siinä ei ole totuuden rahtuakaan.Lapset ovat vaiva eikä mitään muuta. Useimmat äidit sen kyllätuntevatkin ja toisinaan huomaamattaan sen suoraan myöntävätkin.Kysykää useimmilta äideiltä meidän varakkaiden luokassa, ja hevastaavat teille, etteivät tahdo saada lapsia, pelosta että heidänlapsensa sairastelisivat ja kuolisivat, eivätkä tahdo imettää, jos joovat synnyttäneet, jotta eivät kiintyisi niihin ja sitten kärsisi.Nautinto, jonka lapsi heille tuottaa suloillaan, kätösillään, pikkujaloillaan, koko pienellä ruumiillaan, on vähäisempi kuin pelko, jota he tuntevat, puhumatta lapsen sairastumisesta tahi kuolemasta,jo yksin sairastumisen ja kuoleman mahdollisuudestakin. Punnittuaanetuja ja haittoja he huomaavat, että haitat ovat painavammat, jasenvuoksi lapsen saaminen ei ole toivottavaa. He sanovat tämänsuoraan, arvelematta, luulen, että nuo tunteet johtuvat heissärakkaudesta lapsiin, hyvästä ja kiitettävästä tunteesta, jostahe ylpeilevät. He eivät huomaa, että he niin puhuen suorastaankieltävät rakkauden ja vahvistavat vain oman itsekkyytensä. Hetuntevat vähemmän nautintoa lapsen suloista kuin kärsimystä pelostasen puolesta, ja siksi ei saa tulla lasta, jota he rakastaisivat. Heeivät uhraa itseään rakastetun olennon hyväksi, vaan tuon rakastetunolennon oman itsensä hyväksi.
"Onhan selvää, ettei sellainen ole rakkautta, vaan itsekkyyttä. Muttakätemme ei kohoa tuomitsemaan heitä, varakkaiden perheiden äitejä,kun muistaa mitä kaikkea he kärsivät lasten terveyden vuoksi meidänherraselämässämme, kiitos jälleen lääkärien. Kun muistan vain, vielänytkin, vaimoni elämän ja tilan ensi aikoina, kun meillä oli kolme, neljä lasta, kuinka niiden hoito vei hänen kaiken aikansa, hänenkaikki ajatuksensa, niin aivan kauhistun! Elämämme ei suorastaanollut elämää. Se oli alituisen vaaran uhkaa, siitä pelastumista, uusivaara, taas epätoivoisia ponnistuksia ja uudelleen pelastuminen, – tuntui kuin olisi ollut uppoavassa laivassa. Toisinaan minusta tuntuituo kaikki tahalliselta, siltä kuin hän olisi vain ollut olevinaanhuolestunut lasten voinnista, voidakseen pitää minut vallassaan.Sehän oli niin houkuttelevaa, sillähän hän sai kaikki kysymyksetratkaistuiksi oman mielensä mukaisesti. Minusta näytti joskus siltä,että kaikki, mitä hän näissä tapauksissa teki ja puhui, oli ennakoltaharkittua ja tarkoituksellista. Mutta niin ei ollut, hän kärsi itsesanomattomasti ja vaivasi itseään alinomaan lasten tähden, heidänterveydestään ja sairauksistaan. Se oli hänelle kidutus ja minullesamoin. Ja muutahan hän ei voinut. Sillä kiintymystä lapsiin,eläimellinen tarve ruokkia, helliä, suojella heitä hänellä kylläoli, kuten useimmilla naisilla, mutta hänellä ei ollut sitä, mikäoli eläimillä, – mielikuvituksen ja harkinnan puutetta. Kana eiole peloissaan siitä, mitä voi tapahtua sen poikaselle, ei tiedäniitä kaikkia tauteja, jotka voivat käydä siihen käsiksi, ei tiedäniitä keinoja, joilla ihmiset luulevat voivansa suojella taudeiltaja kuolemalta. Kanalle lapset eivät ole mikään vaiva. Se tekeepoikasilleen sen, mikä sille on ominaista ja hauska tehdä; lapsetovat sille ilo. Kun kananpoika alkaa sairastaa, on emon huolenpitosangen rajoitettua: se lämmittää ja ruokkii poikastaan. Ja sentehdessään se tietää tekevänsä kaiken, mikä on tarpeen. Jos poikanenkuolee, ei se kysele itseltään, miksi se on kuollut, mihin mennyt,se kaakattaa jonkun aikaa, sitten herkeää, ja elämä jatkuu entiseentapaan. Mutta niin ei ole laita meidän naisparkojemme ja minunvaimoni. Puhumattakaan siitä, että hän aina ajatteli tauteja, mitenparantaa niitä, kuinka kasvattaa lapset, hän joka puolelta kuuli jaluki mitä erilaisimpia ja alituisesti vaihtuvia sääntöjä. Näin onruokittava, tällä; ei, ei sillä tavoin, ei sillä, vaan näin; miten onpuettava, juotettava, kylvettävä, kävelytettävä, vietävä ulkoilmaan, – siitä kaikesta me, hän varsinkin, saimme joka viikko uusiasääntöjä. Aivankuin vasta eilispäivänä olisi ruvettu synnyttämäänlapsia, ja jos ruokimme toisin, kylvetimme toisin, tahi toiseenaikaan kuin säännöt määräsivät ja lapsi sairastui, niin syyllisiäolimme me, koska olimme menetelleet toisin kuin olisi pitänytmenetellä.
"Näin, kun lapset olivat terveinä. Sekin jo oli vaiva. Mutta kunsattui sairaus, niin silloin oli tietenkin suorastaan helvetti.Uskotaan, että tauti voidaan parantaa ja että on olemassa sellainentiede ja sellaisia ihmisiä – lääkärit, – he kyllä tietävät. Eivätkaikki, vaan parhaat heistä tietävät. Lapsi sairastuu, ja niin onlöydettävä tämä, paras, se joka voi pelastaa, ja silloin lapsi onpelastettu; mutta ellet löydä sitä lääkäriä tahi jos asut toisessapaikassa kuin hän, silloin lapsi on hukassa. Niin ei uskonut yksinvaimoni, niin uskovat kaikki hänen piirinsä naiset, ja joka taholtahän kuulee vain tätä: Jekaterina Semjonovnalta kuoli kaksi lasta, kunei ajoissa kutsuttu Ivan Saharitshia, mutta Maria Ivanovnan vanhimmantyttären Ivan Saharitsh paransi, ja Petrovit menivät tohtorinneuvosta ajoissa asumaan hotelleihin ja jäivät henkiin, tahi eivätmenneet – ja lapsetpa kuolivat. Ja näillä oli heikko lapsi ja hematkustivat tohtorin neuvosta etelään, ja lapsi pelastui. Onko siisihme, että hän kärsi ja tuskaili koko elämänsä, kun lasten henki, joihin hän oli eläimellisesti kiintynyt, riippui siitä, että hänsaisi ajoissa tietää, mitä Ivan Saharitsh siitä tahi tästä asiastasanoo! Ja mitä Ivan Saharitsh sanoisi, sitä ei tiedä kukaan, vähimminkaikista hän itse, koska hän sangen hyvin tietää, ettei hän tiedämitään eikä voi mitään auttaa, vaan metkuilee vain miten sattuu, jotta ihmiset vain eivät lakkaisi uskomasta, että hän tietää jotakin.Jos vaimoni olisi ollut täydellisesti eläin, ei hän olisi tuskaillut; jos hän olisi ollut täydellisesti ihminen, olisi hän uskonut Jumalaanja puhunut ja ajatellut kuin uskovaiset ja rahvaan naiset: 'Herraantoi, Herra otti, Herran kättä et voi välttää.' Hän olisi ajatellut, ettei yhdenkään ihmisen, ei siis hänen lapsensakaan, elämä ja kuolemaole ihmisten vaan yksin Jumalan vallassa, eikä hän silloin olisituntenut tuskaa siitä, että hän olisi kyennyt estämään lastensasairastumisen ja kuoleman, mutta ei ollut sitä tehnyt. Hänelleoli asema seuraava: on olemassa hentoja, lukemattomille vaaroillealttiita heikkoja olentoja. Näitä olentoja kohtaan hän tunteeintohimoista, eläimellistä kiintymystä. Senlisäksi nämä olennot ovatuskotut hänen hoiviinsa, mutta samalla niiden varjelemiskeinot ovathäneltä salattuja ja aivan vieraiden ihmisten tiedossa, joilta voisaada apua ja neuvoja vain suuresta maksusta eikä aina siitäkään.
"Eikö siitä jo kärsisi? Hän kärsikin alati. Tuskin olimme ehtineetrauhoittua jonkun mustasukkaisuuskohtauksen tahi riidan jälkeen jayrittäneet taas hengähtää, lukea, ajatella hiukan, ryhtyä johonkintoimeen, kun samassa ilmoitetaan, että Vasjaa oksettaa, tahiMashalla on nenävuoto, tahi Andrjushalla rohtumaa, ja niin on rauhataas lopussa. Mihin juostava, minkä tohtorin luo, mihin sairaseristettävä? Alkavat ruiskeet, kuumeenmittaamiset, lääkkeet, lääkärinkäynnit. Eikä tämä kaikki vielä ennätä loppua, kun jo on uusi häiriöedessä. Meillä ei ollut mitään tyyntä, vakaantunutta perhe-elämää,elimme ainaisessa kuviteltujen tahi todellisten vaarojen pelossa. Jasellaistahan on nykyään elämä useimmissa perheissä. Minun perheessänise vain ilmeni erikoisen räikeänä. Vaimoni oli lapsirakas jaherkkäuskoinen.
"Lapset eivät siis suinkaan tehneet elämäämme paremmaksi, nekerrassaan myrkyttivät sen. Senlisäksi niistä, lapsista, tuli meilleuusi eripuraisuuden aihe. Siitä alkaen kuin lapsia tuli ja mitäsuuremmiksi ne kasvoivat, sitä useammin juuri lapset olivat sekäriidan välineenä että esineenä. Eikä vain riidan esineenä, vaantaisteluaseinammekin, me ikäänkuin taistelimme toisiamme vastaan – lapsilla. Meillä oli kummallakin lemmikkimme – aseemme. Minätappelin tavallisimmin Vasjalla, vanhimmalla, ja vaimoni Lisalla.Mutta sitä mukaa kuin lapset varttuivat ja heidän luonteenpiirteensäkävivät selviksi, tulikin heistä liittolaisia, joita kumpikinkoetimme kosiskella puolellemme. He kärsivät siitä kauheasti, poloiset, mutta meidän alituinen sotatilamme ei antanut meille aikaaruveta ajattelemaan heitä. Tytär oli minun liittolaiseni, vanhinpoika, joka oli vaimoni näköinen, hänen lemmikkinsä, oli useinvihamielinen minua kohtaan."
