Kitabı oku: «Saituri», sayfa 2

NELJÄS KOHTAUS

HARPAGON (yksin). Tuo palvelija lurjus on minun surmani, enkä tahdo enää tuota hävytöntä koiraa nähdä. Totta tosiaan! Löytyneekö suurempaa tuskaa kuin vartioida suurta rahasummaa. Onnellinen se, jonka omaisuus on varmasti lainattu, ja joka ei tallenna tykönänsä enemmän kuin mitä juuri käsirahana tarvitsee! On kerrassaan työlästä kun omassa talossaan pitää keksiä luotettavia kätköpaikkoja; rauta-arkkujani minä näet epäilen enkä voi niihin milloinkaan luottaa. Ne ovat todellakin oikeita varkaan syöttejä, joihin aina ensiksi tartutaan.

VIIDES KOHTAUS

Harpagon. Elise ja Cléante (puhuvat keskenänsä näyttämön perällä).

HARPAGON (luullen olevansa yksin). Mutta enpä tiedä sittenkään oliko tuo oikein viisaasti, kun kaivoin puutarhaan nuo kymmenen tuhatta taaleria, jotka eilen sain. Kymmenen tuhatta kultarahaa on liian suuri summa kotona säilytettäväksi. (Erikseen, huomaten Elisen ja Cléanten.) Herra hallitkoon, olinpa puhua itseni kiikkiin! Intoni oli minut vallata, ja luulenpa ajatuksissani puhuneeni aivan kovaan. (Cléantelle ja Eliselle.) Mitä nyt?

CLEANTE. Ei mitään isä.

HARPAGON. Oletteko seisoneet siinä kauankin?

ELISE. Vast'ikään tulimme.

HARPAGON. Te kuulitte?

CLEANTE. Mitä isä?

HARPAGON. Tuossa – ELISE. Mitä?

HARPAGON. Mitä äsken sanoin.

CLEANTE. Emme.

HARPAGON. Kuulittehan – ELISE. Emme, antakaa anteeksi.

HARPAGON. Näenhän minä, että kuulitte jonkun sanan. Asia on se, että tässä mietiskelin itsekseni, kuinka tukalaa on näihin aikoihin saada rahaa, ja minä sanoin onnelliseksi sitä, jolla on kymmenen tuhatta taaleria.

CLEANTE. Me emme tahtoneet tulla teitä puhuttelemaan, kun pelkäsimme teitä häiritsevämme.

HARPAGON. Hyvä että sanoin sen teille, sillä te olisitte saattaneet ymmärtää asian väärin ja luulla minun sanoneen, että minulla on kymmenen tuhatta taaleria.

CLEANTE. Me emme sekaannu teidän asioihinne.

HARPAGON. Suokoon Jumala, että mulla ne olisi, nuo kymmenen tuhatta taaleria.

CLEANTE. En usko, että – HARPAGON. Se olisi minulle erinomaisen hyvä asia.

ELISE. Se on seikka, josta – HARPAGON. Sillä minä niitä kovasti tarvitseisin.

CLEANTE. Luulen että – HARPAGON. Se olisi minulle suureksi hyödyksi.

ELISE. Te olette – HARPAGON. Enkä likimainkaan valita niin kuin pitäisi, että nyt on surkeat ajat.

CLEANTE. Hyvä Jumala! Eihän teillä, isäkulta, ole syytä valittaa, ja kyllähän tiedetään, että teillä on varoja yltäkyllin.

HARPAGON. Mitä? Onko minulla varoja yltä kyllin? Jotka niin sanovat, ne valehtelevat. Suurempaa valetta ei ole, ja ne ovat konnia, jotka levittävät semmoisia huhuja.

ELISE. Älkää suuttuko.

HARPAGON. Merkillistä, että omat lapsenikin minua pettävät ja vainoovat.

CLEANTE. Onko se vainoomista, kun sanoo teillä olevan rahoja?

HARPAGON. On. Semmoiset puheet, sekä teidän tuhlauksenne tekevät sen, että piakkoin tullaan tänne ja leikataan multa kaula poikki siinä luulossa, että minä olen kultarahoja täynnä.

CLEANTE. Millä tavoin minä niin suuresti tuhlaan?

HARPAGON. Milläkö tavoin? Onko mitään kamalampaa kuin nuo kalliit vaunut, joissa ajelet pitkin kaupunkia? Minä nuhtelin eilen sisartasi; mutta moinen hurjuus on kahta pahempi. Se se oikein kauhistuttaa; ja entäs jos otettaisi lukuun kaikki mikä sinun kurkkusi kautta on mennyt alas, niin siitä summasta jo tulisi aika vuosikorko. Olenhan jo monen monituista kertaa sanonut sinulle: poika, koko sinun käytöksesi minua kovin pahastuttaa ja ylvästelläksesi tuommoisissa vaatteissa, täytyy sinun tietenkin minulta näpistellä.

CLEANTE. Mitenkä teiltä näpistelisi?

HARPAGON. Mistä sinä olet saanut varoja ylellisyyteesi? Mitä minä tiedän? Ja jospa et juuri näpistelisikään, niin – Tahtoisinpa juuri tietää mitä hyötyä on kaikista noista nauhoista, joilla olet koristeltu kiireestä kantapäihin ja eikö puoli tusinaa nauhoja riittäisi pitämään housujasi kiinni? Kylläkai on tarpeellista tuhlata rahoja peruukkeihin, kun sopii pitää omat hiukset päässään, jotka eivät maksa mitään. Panenpa vetoa että sinun peruukissasi on vähintäin kaksikymmentä tukaattia, ja kaksikymmentä tukaattia antaa vuotuista korkoa kahdeksantoista livreä kuusi äyriä ja kahdeksan penniä, vaikk'ei saisikaan muuta kuin kahdeksan ja kolmas osa prosenttia.

CLEANTE. Te olette oikeassa.

HARPAGON. Vaan jätetään nämät nyt sikseen ja puhutaan muista asioista.

(Huomaten Elisen ja Cléanten viittaavan toisilleen.) No! (Itsekseen.)

Luulenpa heidän tekevän viittauksia toisilleen varastaaksensa minulta kukkaroni. (Ääneen.) Mitä nuo viittaukset merkitsevät?

ELISE. Me tingimme keskenämme, Cléante ja minä, kenenkä on ensiksi puhuminen ja meillä on molemmilla teille jotakin sanomista.

HARPAGON. Myös minullakin on teille molemmille jotakin sanomista.

CLEANTE. Me mielisimme, isä kulta, puhutella teitä naimisasioista.

HARPAGON. Myös minäkin tahtoisin puhua teille naimisista.

ELISE. Oh, isä kulta!

HARPAGON. Miksi noin kirkaset, tyttö? Tuo sanako sinua pelottaa vai itse asia?

CLEANTE. Naiminen saattaa meitä kumpaistakin pelottaa, siihen tapaan katsoen miten te sitä käsitätte, ja pelkäämmepä ett'emme pidä teidän valinnastanne.

HARPAGON. Malttakaa vähän ja olkaa rauhalliset. Minä tiedän mikä teille kumpaisellekin on paras, eikä teillä tule olemaan vähintäkään syytä valittaa siitä, mitä minä aijon tehdä, mutta asiaan. (Cléantelle). Sanoppas poikani, oletko nähnyt erästä nuorta tyttöä, nimeltä Mariane, joka asuu tässä aivan lähellä?

CLEANTE. Olen, isäseni!

HARPAGON. Entäs sinä?

ELISE. Olen kuullut hänestä puhuttavan.

HARPAGON. Millaiselta hän mielestäsi tuntuu, Cléante?

CLEANTE. Varsin ihana tyttö.

HARPAGON. Hänen kasvonsa?

CLEANTE. Siveät, henkevät.

HARPAGON. Hänen käytöksensä ja ryhtinsä?

CLEANTE. Ihmeteltävät, epäilemättä.

HARPAGON. Etkö arvele semmoisen tytön ansaitsevan ajattelemista?

CLEANTE. Uskon kyllä, isä.

HARPAGON. Että siinä olisi hyvä naimiskauppa.

CLEANTE. Hyvin hyvä.

HARPAGON. Että hänestä tulisi kelpo talonemäntä?

CLEANTE. Epäilemättä.

HARPAGON. Ja että aviomies tulisi häneen tyytymään.

CLEANTE. Aivan varmaan.

HARPAGON. Mutta pieni pulaseikka löytyy, minä pelkään näet ett'ei hänellä ole niin paljon omaisuutta kuin sopisi vaatia.

CLEANTE. Ah, isä! Omaisuus ei ole niin tärkeä kun naidaan hieno tyttö.

HARPAGON. Anna anteeksi, anna anteeksi! Mutta aikomukseni olikin oikeastaan sanoa, että jos ei saakaan siinä niin suurta omaisuutta kuin toivoo, niin saattaisihan kokea saada sitä toisin tavoin.

CLEANTE. Se on tietty.

HARPAGON. No niin, minua suuresti ilahuttaa, että olette samaa mieltä kuin minä, sillä hänen siveä käytöksensä ja suloutensa ovat voittaneet sydämeni, ja minä olen päättänyt hänet naida, jos hänellä vaan on vähänkin omaisuutta.

CLEANTE. Kuinka?

HARPAGON. Mitä?

CLEANTE. Te olette päättänyt sanotte – HARPAGON. Naida Marianen.

CLEANTE. Kuka? Tekö, tekö?

HARPAGON. Niin, minä, minä, minä. Mitä tämä merkitsee?

CLEANTE. Yht'äkkiä pimeni silmissäni, minun täytyy mennä.

HARPAGON. Ei tee mitään. Mene pian kyökkiin ja juo lasillinen vettä.

KUUDES KOHTAUS

Harpagon. Elise.

HARPAGON. Tuommoisilla hienoilla keikareilla ei ole enemmän voimaa kuin kanalla. Niin, tyttäreni, niin olen päättänyt omasta puolestani. Mitä veljeesi tulee toimitan hänelle erään varakkaan lesken, josta tänä aamuna minulle on puhuttu, ja sinut, sinut annan minä herra Anselmelle.

ELISE. Herra Anselmelle?

HARPAGON. Niin. Hän on vakava, viisas ja älykäs mies, ei viittäkymmentä vanhempi, ja hänellä kehutaan olevan paljon rahaa.

ELISE (niiaten). Minä en tahdo mennä naimisiin, isä kulta, jos suvaitsette.

HARPAGON (jäljitellen Eliseä). Ja minä, pieni kultasilmäni, minä tahdon että menet naimisiin, jos suvaitsette.

ELISE (vieläkin niiaten). Suokaa anteeksi, isä!

HARPAGON (jäljitellen Eliseä). Suokaa anteeksi, tyttäreni!

ELISE. Minä olen herra Anselmen nöyrin palvelija, mutta (vieläkin niiaten) minä en mene hänelle vaimoksi.

HARPAGON. Minä olen nöyrin palvelijanne, neiti Elise, mutta (jäljitellen häntä) teidän luvallanne, te menette naimisiin hänen kanssaan vielä tänä iltana.

ELISE. Tänä iltana?

HARPAGON. Tänä iltana.

ELISE (vieläkin niiaten). Siitä ei tule mitään, rakas isäni.

HARPAGON. Siitä tulee jotakin, rakas tyttö.

ELISE. Ei.

HARPAGON. Tuleepa.

ELISE. Eipä tule, sanon minä.

HARPAGON. Tuleepas, sanon minä.

ELISE. Se on asia, johon te ette voi minua pakoittaa.

HARPAGON. Se on asia, johon minä voin pakottaa.

ELISE. Ennen itseni tapan kuin menen naimisiin semmoisen miehen kanssa.

HARPAGON. Sinä et itseäsi tapa, ja sinä menet naimisiin hänen kanssaan. Mikä rohkeus! Onko koskaan nähty tytärtä, joka puhuu sillä lailla isälleen?

ELISE. Mikä isä naittaa sillä lailla tyttärensä?

HARPAGON. Se on naimiskauppa, johon ei ole mitään muistuttamista. Ja panenpa vetoa että koko maailma hyväksyy vaalini.

ELISE. Ja minä, minä panen vetoa, ett'ei yksikään viisas ihminen sitä hyväksy.

HARPAGON (huomaten Valéren lähenevän). Kas tuossa tulee Valére.

Tahdotko, niin panemme hänen tuomariksi välillemme tässä asiassa?

ELISE. Siihen suostun.

HARPAGON. Tyydytkö myös hänen päätökseensä.

ELISE. Niin, minä suostun siihen mitä hän sanoo.

HARPAGON. No niin.

SEITSEMÄS KOHTAUS

Edelliset. Valére.

HARPAGON. Tule tänne, Valére. Me olemme valinneet sinut päättämään kuka on oikeassa, tyttärenikö vai minä.

VALERE. Te, te, hyvä herra kieltämättä.

HARPAGON. Tokkohan tiedät vielä mitä me puhumme?

VALERE. En. Mutta ette voi olla väärässä, te olette viisas ja järkevä.

HARPAGON. Minä tahdon tän'iltana antaa tyttärelleni puolisoksi erään miehen, joka on yhtä rikas kuin viisas, mutta tuo nenäkäs sanoo mulle vasten silmiä ett'ei hän hänestä huoli. Mitä sanot siihen?

VALERE. Mitäkö sanon?

HARPAGON. Niin.

VALERE. Voi minua.

HARPAGON. Mitä?

VALERE. Minä sanon että minä periaatteessa tietysti pidän samaa mieltä kuin te, ja te voitte ainoastaan olla oikeassa. Mutta ei hänkään ole ihan väärässä, ja – HARPAGON. Kuinka? Herra Anselme on varsin oivallinen aviomieheksi, hän on aatelismies, ylevä, lempeä, vakava, viisas ja varsin varakas, eikä hänellä ole yhtään lasta jälellä entisestä avioliitostaan. Voisiko Elise parempaa saada?

VALERE. Se on totta. Mutta neiti Elise saattaisi ehkä sanoa, että asiaa hieman liiaksi hätäillään, ja että ainakin joku aika tarvittaisiin, jotta voitaisiin huomata miten hänen taipumuksensa – HARPAGON. Tämä on tilaisuus, josta on sukkelaan ottaminen vaari. Minä näen siinä etuja, joita en ikänä enää saavuttaisi. Herra Anselme näet suostuu ottamaan tytön ilman myötäjäisittä.

VALERE. Ilman myötäjäisittäkö?

HARPAGON. Niin.

VALERE. Ah, sitten en sano mitään. Katsokaas se on peruste, joka kerrassaan asian ratkaisee; se täytyy myöntää.

HARPAGON. Se on minulle suuri säästö.

VALERE. Aivan varmaan. Siinä ei ole vastustamisen sijaa. Tosin kyllä saattaa tyttärenne muistuttaa että avioliitto on tärkeämpiä asioita elämässämme, että avioliittoon menevä joutuu onneen tai onnettomuuteen koko elinajakseen, ja että liitto, jonka tulee kestää kuolemaan saakka, aina on tehtävä suurimmalla varovaisuudella.

HARPAGON. Myötäjäisittä!

VALERE. Te olette oikeassa; kas se, se asian päättää, se on tietty. On tosin ihmisiä, jotka saattavat sanoa, että semmoisissa seikoissa tytön tunteista myös on pidettävä lukua, ja että tuo eroavaisuus ijässä, luonteessa ja ajatuksissa tekee avioliiton uskalletuksi.

HARPAGON. Ilman myötäjäisiä.

VALERE. Ilman myötäjäisiä! Ah, siihen ei voi mitään sanoa, se on tietty. Kuka perhana voisi kumota semmoisia syitä. Mahdollista kyllä, että useimmat isät ennemmin säästäisivät tyttärensä onnea, kuin rahojaan; ett'eivät tahtoisi uhrata heitä omien etujensa hyväksi, että ennenkaikkia kokisivat luoda avioliittoon tuota ihanaa sopusointua, joka ikuisesti pitää voimassa siveyden, levon ja ilon, ja että – HARPAGON. Ilman myötäjäisiä.

VALERE. Se on tosi, se tukkii kaikilta suun. Ilman myötäjäisiä! Sitä syytä ei osaa kukaan kumota.

HARPAGON (erikseen katsoen puutarhaan päin). Häh! Onpa niinkuin kuulisin koiran haukkuvan. Eihän vaan aiota mun rahoihini. (Valérelle). Pysykää täällä, minä tulen paikalla.

KAHDEKSAS KOHTAUS

Elise. Valére.

ELISE. Sinä lasket pilkkaa Valére, puhuessasi tuolla tavoin.

VALERE. Sitä teen sen takia, ett'en häntä suututtaisi ja että paremmin pääsisimme perille. Ole sinäkin myöntyvinäsi mihin hän tahtoo, niin saavutat paraiten tarkoituksesi, ja – ELISE. Mutta tämä avioliitto, Valére? – VALERE. Täytyy etsiä mutkia, saadaksemme sen raukeamaan.

ELISE. Mutta mitä voimme keksiä, jos se pitää tapahtua tänä iltana?

VALERE. Täytyy pyytää odotus-aikaa ja teeskennellä jotakin kipua.

ELISE. Mutta he havaitsevat juonen ja kutsuvat lääkärin.

VALERE. Lasketko leikkiä? lääkärit eivät älyä mitään. Heidän puolestaan saatat olettaa mitä tautia hyvänsä, he kyllä keksivät siihen syitä.