Kitabı oku: «Saituri», sayfa 3

YHDEKSÄS KOHTAUS

Harpagon. Elise. Valére.

HARPAGON (erikseen näyttämön perässä). Se ei ollutkaan mitään, Herralle kiitos.

VALERE (näkemättä Harpagonia). Ja viimeinen keinomme on pako, joka meidät kaikesta pelastaa; ja jos rakkautesi, ihana Elise, on niin luja – (Huomaten Harpagonin.) Niin tyttären täytyy totella isäänsä. Hänen ei tule katsoa minkälainen aviomies on, ja kun tuo tukeva peruste ilman myötäjäisiä tulee esiin, niin hänen tulee ottaa ken hänelle vaan annetaan.

HARPAGON. Oivallista, kas se on puhetta se!

VALERE. Hyvä herra antakaa anteeksi, jos vähäsen innostun ja rohkenen puhua hänelle niinkuin puhun.

HARPAGON. Mitä vielä! Se minua ihastuttaa, ja minä tahdon että sinä otat häntä hallitakses miten mielesi tekee. (Eliselle.) Niin sano sinä mitä sanot. Minä annan hänelle sen vallan, jonka taivas on minulle antanut, minä toivon että teet kaikki mitä hän käskee.

VALERE (Eliselle). Koetappas vastustaa minua tästä lähin.

KYMMENES KOHTAUS

Harpagon. Valére.

VALERE. Minä menen hänen perässään jatkamaan opetuksiani.

HARPAGON. Tee niin. Siitä olen sinulle suuresti kiitollinen.

VALERE. Luulenpa että tässä täytyy pitää lujasti asiasta kiinni.

HARPAGON. Se on totta. Täytyy – VALERE. Älkää olko millännekään. Luulenpa pääseväni perille.

HARPAGON. Koeta vaan parastasi. Minä käyn pikimältäni kaupungilla, ja palaan aivan kohta.

VALERE (puhuen Eliselle, poistuen samalle päin kuin hän). Niin, raha on arvokkaampi kuin mikään muu tässä maailmassa, ja kiittäkää te Jumalaa, joka on antanut teille niin kunnollisen isän. Hän tietää mikä elämä on. Kun tarjoutuu ottamaan tytön myötäjäisittä, niin ei sovi enemmän pyytää. Kaikki on suljettuna siihen sanaan, myötäjäisittä, se palkitsee kaiken hyvyyden, nuoruuden, ylhäisyyden, viisauden ja rehellisyyden.

HARPAGON. Oh! Mikä oivallinen poika! Hän puhuu kuin tietäjä. Onnellinen se, joll' on semmoinen palvelija.

Esirippu alas.

Toinen näytös

ENSIMÄINEN KOHTAUS

Cléante. La Fleche.

CLEANTE. Ah, sinä lurjus, missä olet sinä venynyt? Enkö minä sinua käskenyt. – LA FLECHE. Käskitte, hyvä herra, ja tulinkin tänne teitä uskollisesti odottamaan; mutta teidän isänne, tuo armollinen herra, ajoi minut ulos, ja minä olin saada selkääni.

CLEANTE. Miten asiamme käy? Nyt olen pahemmassa kuin pulassa; sitten kun sinut viimeksi näin, olen havainnut, että isäni on minun kilpakosijani.

LA FLECHE. Isännekö rakastunut?

CLEANTE. Niin. Ja minun täytyi koettaa viimeistäni peittääkseni sitä hämmennystä, johon se uutinen minut pani. Mutta kuinka sinun asiasi luonnistuivat? Minkä vastauksen sait?

LA FLECHE. Totta tosiaankin, herra, ne jotka ottavat rahaa lainaksi ovat sangen onnettomia, heidän täytyy kokea jos jotakin, kun heidän, niinkuin teidän on pakko antautua koronkiskurien valtaan.

CLEANTE. Eikö kaupasta mitään tule?

LA FLECHE. Antakaa anteeksi. Meidän herra Simon, tuo välikauppias, jonka olemme saaneet, hyvin toimelias ja innokas mies, sanoo panneensa kaikki voimansa liikkeelle teidän tähtenne, hän vakuuttaa näette, että jo teidän kasvonnekin ovat voittaneet hänen sydämmensä.

CLEANTE. Saanko nuo viisitoista tuhatta frangia, joita pyydän?

LA FLECHE. Saatte, mutta onhan vaan muutamia pieniä ehtoja, joita teidän pitää noudattaa, jos mielitte asiasta mitään.

CLEANTE. Antoiko hän sinun puhutella lainan antajaa?

LA FLECHE. Oh! sillä lailla ei asiaa ajeta. Lainan antaja pyytää vielä huolellisemmin pysyä salassa kuin te; niin, niin tässä on salaisuuksia paljon suurempia kuin voitte aavistaakaan. Nimeään tuo kunnollinen koronkiskuri ei millään muotoa tahdo mainita; vaan tänään mielii hän suullisesti kanssanne keskustella, eräässä vuokratussa huoneessa, jotta saataisiin teiltä itseltänne tietoja omaisuudestanne ja perheestänne. Oh! en epäile ollenkaan että jo isänne nimi yksistään tekee asian hyvin helpoksi.

CLEANTE. Ja pääasia on että, kun äitini on kuollut, minun on oikeus periä hänen omaisuutensa.

LA FLECHE. Tässä on muutamia pykäliä, joita hän itse on esittänyt välikauppiaalle teidän nähtäväksenne ennenkuin pitemmälle mennään: "Jos lainanantaja tietää saavansa täydet takeet ja lainanottaja on tullut lailliseen ikään ja on semmoisen perheen jäsen, jonka omaisuus on suuri ja taattu, sekä on esteettömästi käytettävissä, niin tehtäköön kunnollinen ja tarkka velkakirja notarion edessä, jonka tulee olla niin rehellinen mies kuin suinkin on mahdollista, ja jonka siihen tarpeeseen lainan antaja valitsee, koska velkakirjan laillisuus on hänelle erittäin tärkeä."

CLEANTE. Tuohon ei ole mitään muistuttamista.

LA FLECHE. Lainan antaja tahtoo pitääkseen omantuntonsa puhtaana, ainoastaan puoli kuudetta prosenttia.

CLEANTE. Puoli kuudetta? Tuhat sentään. Sehän on hyvin kohtuullista. Ei sovi moittia.

LA FLECHE. Se on totta. – "Mutta kun mainitulla lainanantajalla ei ole käsillä kysymyksessä olevaa summaa ja kun hänen, miellyttääksensä lainanottajaa, täytyy itse lainata toiselta kahdellakymmenellä prosentilla, niin on kohtuullista että mainittu ensimmäinen lainan ottaja maksaa tämän koron, mikä ei ole muutoinkaan väärin, koska mainittu lainanantaja suostuu tähän lainaan ainoastaan tehdäksensä lainanottajajalle mieliksi."

CLEANTE. Mitä saakelia! Mikä juutalainen! Mikä turkkilainen! Se on yli viisikolmatta prosenttia.

LA FLECHE. Se on tosi. Olkaa sentähden varoillanne.

CLEANTE. Mitä voin tehdä? Minä tarvitsen rahaa, ja täytyyhän minun myöntyä vaikka mihin.

LA FLECHE. Sen olenkin heille vastannut.

CLEANTE. No, vieläkö nyt on jotakin?

LA FLECHE. Pieni pykälä vaan: Niistä viidestätoista tuhannesta frangista, joita mielitään, ei lainanantaja voi tuoda esiin enemmän kuin kaksitoista tuhatta frangia, ja puuttuvien kolmen tuhannen frangin arvosta tulee lainanottajan vastaan ottaa ne vaatteet, hempukalut ja koristeet, joista erityinen luettelo seuraa, ja jotka lainan-antaja on rehellisesti arvioinnut niin kohtuulliseen hintaan kuin mahdollista.

CLEANTE. Mitä! tuhannen tulimaista! Vieköön paholainen tuon konnan ja kiusaajan! Onko milloinkaan kuultu semmoista kiskomista! Ja eikö hän tyydy tuohon hirveään korkoon, jota hän vaatii, vaan tahtoo minua vielä pakoittaa ottamaan kolmesta tuhannesta frangista vanhat roskat, jotka hän on kaapinut kokoon? Minulle ei jää kahtasataa taaleria koko kaupasta, ja kuitenkin täytyy minun myöntyä mihin hän tahtoo, tuo rosvo! Tästä näkee, mihin nuoret miehet ovat pakoitetut isiensä kirotun itaruuden tähden, ja kummako on että pojat toivovat heidän kuolemaansa.

LA FLECHE. Tunnustaa täytyy, että teidän isänne itaruus ärsyttää siivointakin ihmistä. Minulla ei, Jumalan kiitos, ole taipumusta rosvo-työhön; mutta, totta puhuakseni, teidän isänne menettely saattaa minut kiusaukseen häneltä varastamaan, ja luulenpa että sillä tekisin ansiollisen työn.

CLEANTE. No! Annappas nähdäkseni tuo luettelo.

TOINEN KOHTAUS

Harpagon. Herra Simon. Cléante ja La Fleche (näyttämön perällä).

SIMON. Niin, eräs herra, nuori mies tarvitsee rahaa; rahapulansa pakoittaa häntä ottamaan sitä mistä tahansa, ja hän suostuu siis kaikkiin mitä ikänä määräätte.

HARPAGON. Mutta luuletteko, herra Simon, ett'ei tässä ole mitään vaaraa? ja tunnetteko sen nimen, omaisuuden ja perheen, jonka asiaa ajatte?

SIMON. En. Siitä en voi antaa teille mitään perinpohjaisia tietoja, ja minulle on hän ainoastaan sattumalta esitetty; mutta te saatte kaikesta selvitystä häneltä itseltään ja hänen palvelijansa on minulle vakuuttanut, että te tulette tyytymään, kun saatte hänet tuntea. Kaikki mitä tiedän teille sanoa on se, että hänen perheensä on hyvin rikas, ett'ei hänen äitinsä enää ole elossa ja että hän, jos niin tahdotte, vastaa siitä, että hänen isänsä kuolee ennen kahdeksan kuukauden kuluttua.

HARPAGON. Kuuluuhan se joltakin. Kristillinen rakkaus, herra Simon, velvoittaa meitä auttamaan lähimmäistämme silloin, kun vaan voimme.

SIMON. Se on tietty.

LA FLECHE (hiljaa Cléantelle, tuntien Simonin). Mitä tämä tietää? Herra Simon puhuttelee isäänne.

CLEANTE (hiljaa La Flechelle). Olisiko hän saanut tietää, kuka minä olen, olisitko minut pettänyt?

SIMON (La Flechelle). Ah, ah! onpa teillä kiire! Kuka teille sanoi, että se oli täällä? (Harpagonille.) En minä ainakaan hyvä herra ole ilmoittanut teidän nimeänne ja asuntoanne, mutta minun nähdäkseni, ei olekaan tässä mitään pahaa, he ovat taattuja miehiä, ja te saatte nyt keskustella keskenänne.

HARPAGON. Mitä?

SIMON (osoittaen Cléantea). Tämä herra on se, joka mielii lainata teiltä nuo 15,000 frangia, joista olen puhunut.

HARPAGON. Poikani!

CLEANTE. Isäni!

HARPAGON. Mitä, hirtehinen! Sinäkö teet itsesi syypääksi näin hirveään tuhlaukseen?

CLEANTE. Mitä, isäni, tekö ilkeätte ruveta näin häpeälliseen kiskomiseen?

(Herra Simon pakenee ja La Fleche menee piiloon.)

KOLMAS KOHTAUS

Harpagon. Cléante.

HARPAGON. Sinäkö se olet, joka tahdot köyhtyä noilla kirottavilla lainoilla?

CLEANTE. Tekö se olette, joka koetatte rikastua noilla laittomilla koroilla?

HARPAGON. Uskallatko vielä tulla silmieni eteen?

CLEANTE. Uskallatteko vielä näyttää silmiänne maailmalle?

HARPAGON. Etkö laisinkaan häpeä kurjaa elämääsi! Kuinka uskallat noin kevytmielisesti tuhlata, mitä vanhempasi ovat koonneet otsansa hiessä?

CLEANTE. Ettekö häpeä häväistä säätyänne tuommoisilla kaupoilla, uhrata kunnianne ja maineenne tuon pohjattoman rahan himon tähden ja korkojen saamiseksi käyttää kujeita, mitä mainioimmat koronkiskurit koskaan ovat keksineet?

HARPAGON. Pois silmistäni, konna, pois.

CLEANTE. Kuka mielestänne on rikollisempi, sekö, joka ostaa itselleen rahaa, jota hän tarvitsee, vaiko se, joka varastaa rahaa, jota ei tarvitse?

HARPAGON. Mene matkoihisi, sanon minä, äläkä enää kiusaa korviani. (Yksinään.) Minä en kuitenkaan ole pahoillani tästä tapauksesta, sillä se antaa minulle syytä pitämään hänen käytöstään tarkemmin silmällä kuin ennen.

NELJÄS KOHTAUS

Frosine. Harpagon.

FROSINE. Herra – HARPAGON. Odottakaa hetkinen, minä palajan kohta teitä puhuttelemaan.

(Erikseen.) Onpa jo aika pistäytyä tervehtimään rahojani.

VIIDES KOHTAUS

La Fleche. Frosine.

LA FLECHE (näkemättä Frosinea). Sepä oli lystillinen juttu, oikein mainio juttu!

FROSINE. Hoi! Sinäkö se olet La Fleche raukka? Mistä tämä yhteen sattumus tulee?

LA FLECHE. Ah, ah! Sinäkö se olet, Frosine! Mitä sinä täällä teet?

FROSINE. Mitä kaikkialla muuallakin, sekaannun muiden asioihin, olen avulias ihmisille ja koetan tulla toimeen niillä luonnon lahjoilla, joita mulla ehkä on. Tiedäthän että tässä maailmassa täytyy elää keinottelemalla, ja että minun kaltaiselleni ei taivas ole antanut muuta elinkeinoa kuin salavehkeet ja sukkeluuden.

LA FLECHE. Oletko missään kaupoissa tämän talon isännän kanssa?

FROSINE. Olen. Minä ajan hänelle erästä pientä asiaa, josta toivon palkintoa.

LA FLECHE. Häneltäkö? Oi, silloin sinun totta tosiaan, pitää olla hyvin viekas, jos tahdot jotain saada. Niin, sen saan sinulle ilmoittaa, rahat tässä talossa ovat hyvin kalliit.

FROSINE. Onpa muutamia hyviä toimituksia, jotka vaikuttavat merkillisellä tavalla.

LA FLECHE. Hei! tuossapa voin huomata ett'et tunne herra Harpagonia. Herra Harpagon on kaikista ihmisistä kaikkein epäinhimillisin ihminen, kuolevaisista kaikkein julmin ja itarin. Ei ole sitä hyvää työtä, joka saattaisi hänen kiitollisuutensa niin suureksi, että hän avaisi kätensä. Kiitosta, kunnioitusta, hyväntahtoisuutta jakelee hän suun täydeltä ja vieläkin ystävyyttä niin paljon kuin tahdot, mutta rahaa, ei vaikka saakeli olisi. Ei mikään ole kuivempaa ja laihempaa kuin hänen kiitoksensa ja hyvityksensä, ja "anna!" on hänelle niin vastenmielinen sana, ett'ei hän koskaan sano antavansa, vaan lainaavansa kättä.

FROSINE. Mutta minä osaan menetellä ihmisten kanssa, minulla on salainen taito liikuttaa heidän hellyyttänsä, kutkuttaa heidän sydämmiänsä ja keksiä ne paikat, josta heitä voi taivuttaa.

LA FLECHE. Nuo ei maksa mitään täällä. Kyllä voin taata ett'et osaa rahan puolesta taivuttaa sitä miestä, josta kysymys on. Mutta tuossa hän tulee; minä menen.

KUUDES KOHTAUS

Harpagon. Frosine.

HARPAGON. Kaikki on niinkuin pitää. (Kovaa.) No, miten käy, Frosine?

FROSINE. Oi, herranen aika, kuinka te voitte hyvin ja kuinka terveys loistaa teidän kasvoistanne.

HARPAGON. Kenen, minunko?

FROSINE. En ole nähnyt teitä milloinkaan niin terveenä ja reippaana.

HARPAGON. Todellakin?

FROSINE. Mitä! Te ette koskaan eläissänne ole ollut niin nuori kuin nyt, ja tunnenpa viisikolmatta vuotisia miehiä, jotka ovat paljon vanhemmat kuin te.

HARPAGON. Kuitenkin, Frosine, olen jo täyttänyt 60.

FROSINE. No, äläpäs huoli! Mitä se on 60 vuotta! Se on kukoistuksen aika se, ja te astutte nyt ihmisen parahimpaan ikään.

HARPAGON. Se on totta, mutta 20 vuotta vähempi ei olisi kuitenkaan haitaksi, luulen minä.

FROSINE. Lasketteko leikkiä? Te ette sitä tarvitse, ja teidän ruumiinvoimanne kestävät sata vuotta.

HARPAGON. Luuletko niin?

FROSINE. Epäilemättä. Näyttäkää mulle kätenne. Oi taivas! Mikä elämän viiva.

HARPAGON. Mitä?

FROSINE. Ettekö näe mihin tämä viiva viepi?

HARPAGON. No niin, mitä se tietää?

FROSINE. Totta maarian, sanoin sata vuotta, mutta te kestätte satakaksikymmentä.

HARPAGON. Onko mahdollista?

FROSINE. Jos tahdotte kuolla, niin teidät täytyy tappaa. Niin, niin kyllä te tulette hautaamaan lapsenne ja lastenne lapset.

HARPAGON. Sitä parempi. Kuinka luonnistuu asiamme?

FROSINE. Sepä vasta kysymys? Sekaannunko minä mihinkään, jota en saattaisi hyvään loppuun. Minulla on, varsinkin naimiskaupoissa erinomainen taito. Ei ole niitä maailmassa, joita minä en onnistuisi saamaan yhteen ja luulenpa, että jos pistäisi päähäni, voisin naittaa Suur-Turkille pyhän paavinkin. Meidän asiassamme ei suinkaan ole niin suuria vastuksia. Heti alusta asti rupesin puhumaan heille teistä, ja ilmoitin äidille, mihinkä päätökseen olitte tulleet Marianen suhteen.

HARPAGON. Mitä hän vastasi?

FROSINE. Hän suostui ilolla ehdotukseen, kun ilmoitin teidän suovan että Mariane tänä iltana olisi saapuvilla, kun tehdään tyttärenne naimiskirja, niin hän myöntyi siihen mutkitta.

HARPAGON. Mutta oletko, Frosine ilman mutkitta kysynyt äidiltä kuinka paljon omaisuutta hän voipi antaa tyttärelleen? Oletko sanonut hänelle, että hänen tulisi vähän rahapussiaan hellittää tämmöisessä tilaisuudessa. Sillä lempo vieköön tytön, joka ei tuo mitään myötänsä!

FROSINE. Mitä! se on tyttö, joka tuopi teille 12,000 frangia vuotuisia korkoja.

HARPAGON. 12,000 frangia korkoja!

FROSINE. Ensiksikin on hän tottunut elämään niukalla ruo'alla, kasvanut suuressa köyhyydessä. Hän on tottunut elämään kaalilla, maidolla, juustolla ja omenilla, eikä siis tarvitse mitään herkkuja, mitään kalliita liemiä, eikä muita herkkuja, joita pitäisi olla toiselle vaimolle. Tämä ei ole suinkaan niin vähäinen asia, ett'ei se nousisi vuosittain vähintäinkin kolmeen tuhanteen frangiin. Toiseksi hänellä on varsin yksinkertaiset tavat eikä hän pidä komeista vaatteista, eikä kalliista koristuksista, eikä suurihintaisista huonekaluista, joita hänen vertaisensa niin hartaasti halajavat, ja nämä tekevät enemmän kuin 4,000 frangia vuodessa. Sitten häntä oikein ilettää kaikki kortin lyöminen, mitä ei muuten saata sanoa meidän aikaisista naisista; tunnenpa yhden meidän kaupunginosassamme, joka tänä vuonna on korttipelissä menettänyt 20,000 frangia. Mutta laskekaamme ainoastaan neljäs osa siitä, 5,000 frangia peliin ja 4,000 frangia vaatteisiin ja kalleisiin kiviin – tekisi jo 9,000 frangia, ja 3,000 frangia säästöä ruuasta, siinähän on teille hyvästikin 12,000 frangia vuodessa.

HARPAGON. Niin, tuo ei ole hullumpaa, mutta siinä laskuissa ei ole mitään todellista omaisuutta.

FROSINE. Antakaa anteeksi. Eikö se ole mitään varsinaista omaisuutta, kuin myötäjäisiksi tuodaan kohtuus ja säästäväisyys, kun perintönä on vaatteiden yksinkertaisuus ja mitä kovin inho peliä vastaan.

HARPAGON. Te laskette leikkiä, kun luette myötäjäisiksi ne kulungit, joita hän ei tule tekemään, Frosine, tässä on vielä toinenkin seikka joka minua huolettaa. Tyttö on nuori, niinkuin näet, ja nuoret ihmiset rakastavat tavallisesti vaan ikäisiänsä, etsivät ainoastaan nuoria kumppania itselleen, pelkäänpä ett'ei minun ikäiseni mies ole hänelle mieluinen, ja että se seikka saattaisi synnyttää kaikenlaisia häiriöitä, joka ei tulisi minua miellyttämään.

FROSINE. Voi, kun te tunnette hänet huonosti. Minulla on vielä sanottava teille yksi omituinen seikka. Tyttö oikein kauheasti kammoksuu nuoria miehiä, eikä hän rakasta muita kuin vanhuksia.

HARPAGON. Vanhuksia! Hänkö?

FROSINE. Niin, hän. Olisitte kuulleet hänen puhuvan siitä. Hän ei suvaitse edes nähdä nuoria miehiä, mutta hän ei milloinkaan ole iloisempi, kun jos hän näkee kauniin pontevapartaisen ukon. Kaikkein vanhimmat ovat hänelle ihanimmat, niin, niin. Elkää suinkaan tekeytykö nuoremmaksi kuin olette. Hän vaatii ainakin 60 vuotiasta, ja siitä ei ole neljää kuukautta, kun hän ihan avioliiton kynnyksellä purki koko naimiskaupan sentähden, että hänen ylkänsä ei ollut enemmän kuin viidenkymmenen viiden vuoden vanha, ja ett'ei hän käyttänyt silmälasia kirjoittaessaan naimissopimuksen alle.

HARPAGON. Ainoastaanko sentähden?

FROSINE. Niin. Hän ei sanonut tyytyvänsä 55 vuoteen; ja varsinkin hän rakastaa neniä, joissa riippuu silmälasit.

HARPAGON. Se on merkillistä. Sitäpä en olisi uskonut, minua suuresti ilahuttaa, että hän on semmoinen luonnoltaan. Tosiaankin jos minä olisin nainen, niin en minäkään rakastaisi nuoria miehiä.

FROSINE. Sen kyllä uskon. Ne ovat narreja, jotka rakastavat nuorukaisia. Mitä mokomista piimäsuista? Ei niistä ole mihinkään. Tahtosinpa tietää mitä viehättävää heissä olisi.

HARPAGON. Sitähän minäkin, enkä ymmärrä miten naisia saattaa löytyä, jotka heitä niin kovin rakastavat.

FROSINE. Voi, se on ihan toista, kun katselee semmoista, kuin te olette. Kas siinä on mies, siinä jotakin, joka viehättää silmää, kääntykääs vähäsen! Uhkeampaa ei voi löytyä. Kävelkääs vähäsen. Voi, voi, kun näkee teidän kävelevän! Kas siinä ruumis sievä, notkea ja nuortea, niinkuin olla pitää, ja joka ei osoita mitään kivuloisuutta.

HARPAGON. Muita kipuja minulla, Luojalle kiitos, ei ole kuin yskäni, joka minua silloin tällöin vähän – FROSINE. Ei se tee mitään. Yskä sopii teille varsin hyvin ja te yskitte niin suloisesti.

HARPAGON. Mutta sanoppas, Frosine, eikö Mariane ole minua vielä nähnyt?

Eikö hän noin sivumennen ole iskenyt silmäänsä minuun.

FROSINE. Ei, mutta me olemme paljon puhelleet teistä keskenämme. Minä olen hänelle kuvaillut minkälainen olette, enkä ole laimin lyönyt hänelle kiittää teidän asioitanne ja sitä etua, joka hänellä olisi semmoisesta miehestä kuin te.