Kitabı oku: «Pohjoisnavalta päiväntasaajalle», sayfa 31

Vielä paljon monimutkaisemmat kuin tavallisissa vieraspidoissa ovat tavat kaikissa tärkeissä perhetapauksissa, varsinkin häissä ja hautajaisissa. Häissä tulee ilon ohella myöskin täydellisesti ilmi leikki, hautajaisissa surun ohella kunnioitus vainajia kohtaan. Kosinta ja häät, hautajaiset ja vainajain muistojuhlat antavat aihetta moniin juhlallisuuksiin.

Kuten kaikissa muhamettilaiskansoissa kosii kirgiiseinkin keskuudessa isä poikansa puolesta ja maksaa kaikkein islamin tunnustajain tavalla tulevalle apelle hyvin monimääräiset, usein melkoisen suuretkin lunnaat. Kosija, joka siitä tunnetaan, että hänellä on toinen lahe saappaan varressa, toinen päällä, tulee jurttaan, jossa on naimaikäinen tytär, ja esittää naimahaluisen nuorukaisen isänä asiansa. Jos morsiamen isä suostuu, niin hän kutsuu suuria kosijoita, se on pojan isää itseään ynnä hänen kylänsä vanhimpia ja ylhäisimpiä, neuvottelemaan. He tulevat ja pysäyttävät kuten tavallista ratsunsa vähän matkan päähän jurtista. Morsiamen isän lähettiläs ratsastaa heille vastaan, tervehtii heitä juhlallisesti ja määrättyjen temppujen mukaan ja saattaa heidät varta vasten koristettuun juhlajurttaan, jossa heitä ensinnä kestitään kumysillä. Heidän huvituksekseen tulee runoilija ja alkaa laulaa. Runsaat suostumuksen osoitukset, suurenmoiset lupaukset innostuttavat häntä laulamaan yhä edelleen. Kiitellään hänen ajatustensa syvyyttä, hänen esityksensä täydellisyyttä; luvataan hänelle hevonen, jamba eli neljä naulaa valmistamatonta hopeaa palkaksi. Torjuen sanoo isäntä, että hänellähän yksin on oikeus palkita laulajaa, mutta sitä varmemmin vain lupaavat vieraat, sillä jokainen tietää, että isäntä ei kuitenkaan salli heidän täyttää lupauksiansa. Laulajan vaiettua alkaa vilkas puhelu isännän ja hänen naapuriensa ja vierastensa kesken; jutellaan kaikenlaisista asioista, mutta ei vain tulon syystä eikä tarkoituksesta; erotaan viimein ja ratsastetaan jälleen kotiin.

Seuraavana aamuna morsiamen isä seurueineen lähtee vuorostaan vierailulle. Tuleva appi häntä samalla tavalla tervehtii ja kestitsee, kunnes morsiamen isä viimein tahtoo nähdä nuorukaisen äitiä. Heti lähdetään kaikin emännän jurttaan ja tervehditään siellä toisiaan juhlallisesti ja kohteliaasti. Sitte morsiamen isä heti ottaa esiin paistetun lampaanrinnan, leikkelee siitä kappaleita vieraille ja sanoo tätä lampaan arvokkainta osaa paloitellessaan: "tämä lampaan rinta olkoon panttina, että yrityksemme tulisi hyvään päätökseen", antaa sitte vieraille herkkupalat ja alkaa keskustelun "kalymin" eli morsianlunnaiden suuruudesta. Laskiessa pidetään yksikkönä kolme- tai viisivuotista tammaa; tasajuoksija tai kameli on viiden tamman arvoinen; kuusi tai seitsemän lammasta tai vuohta vastaavat yhtä tammaa.

Morsiamen isä vaatii lunnaiksi 77 tammaa, vaan taipuu kuitenkin tinkimään ja alentaa vaatimuksensa sulhasen isän varojen mukaan ensin 57, sitte 47, 37, 27 tammaan ja, jos molemmat ovat vähävaraiset, vieläkin vähemmäksi, kunnes viimein sovitaan. Tinkimisen selvitettyä julistaa morsiamen isä kihlauksen päätetyksi, nousee ja lähtee palaamaan kotiinsa ja jättää jurttaan tai sen edustalle jonkin lahjan. Mutta sulhasen isä lähettää, jos suinkin voi, puolet lunnaista jo samalla morsiamen kotoon ja maksaa toisenkin puolen niin pian, kuin suinkin mahdollista.

Kahden viikon kuluttua kalymin maksusta saa sulho ensi kerran käydä tervehtimässä hänelle kosittua morsianta. Niin monen ikäisensä kumppanin kanssa kuin mahdollista ja kaikkiin tapoihin hyvästi tottuneen vanhemman sukulaisystävän johdolla lähtee hän matkalle, ratsastaa lähelle morsiamensa kylää, laskeutuu maahan, tekee pienen teltan ja piilottuu siihen tai jonnekin muuanne. Mutta hänen seuraajansa ratsastavat edelleen, menevät, kuin heitä on juhlallisesti tervehditty, kylään ja jakelevat, iloista leikkiä laskien, kaikenlaisia pikku lahjoja, sormuksia, helmiä, herkkuja, nauhoja ja kirjavaa vaatetta, naisille ja lapsille, joita tunkeutuu heidän ympärillensä. Ikäistensä poikain ja tyttärien kanssa menevät he sitte juhlajurttaan. Isäntä tarjoaa ruokaa ja juomaa, ensin lampaan rintaa, jonka hän leikkelee, lausuen jo äsken mainitulta sanoja, sitte "meibauria", rasvassa kasteltuja, pieniä paloja lampaan sydäntä, maksaa ja munuaisia, antaa ruuat arvokkaalle johtajavanhukselle, joka sitte toimii vieraan tavallisen oikeuden mukaan, mutta pistäessään palaa suuhun ensimmäiselle nuorukaiselle voitelee samalla myöskin rasvaista kastetta hänen kasvoihinsa. Siitä alkaa nuorekas, hilpeä leikinlasku, ja heti ryhtyvät pojat, tytöt ja nuoret vaimot koettamaan parastansa. Hyvin suosittu leikki on tytöillä se, että nopeasti ompelevat poikien vaatteet kiinni mattoihin, joilla he istuvat.

Atrian jälkeen suodaan nuorille vieraille vähä lomaa, mutta vain sitä varten, että he ehtisivät koota ajatuksiansa. Sitte tytöt ja vaimot vaativat nuorukaisia kilpalauluun, asettavat heidät kunniasijalle, käyvät itse istumaan vastapäätä ja joku heistä alkaa laulaa. Jos nuorukainen, jota laulu tarkoittaa, ei ole kekseliäs vastaamaan, niin käy hänelle pahoin. Nipistellen ja näpistellen koko iloinen joukko karkoittaa hänet jurtasta kylän nuorten miesten käsiin, jotka jurtan edessä odottelevat uhreja. Se surkuteltava onneton valellaan vedellä ja siten kasteltuna ja häväistynä viedään takaisin jurttaan kestämään uutta koetusta. Jos hän siinäkin jää tappiolle, puetaan hänet naiseksi ja pannaan häpeäpaikkaan seisomaan. Onneton hän, jos näyttää vähänkään pahastusta; tuskan päivä hänellä silloin on edessä. Nyt leikki rajattomasti vallitsee eikä kärsi mitään nyrpeyttä. Ken osaa paraiten vastustaa sitä itsevaltiasta, hän on päivän sankari; ken ei siihen kykene, hän on kaikkein narrina ja ärsytettävänä.

Näiden leikkien aikana istuu morsian jurtan perällä esiripun takana näyttäytymättä. Sill'aikaa, kuin kilpalaulu antaa kylliksi tekemistä sulhon ystäville, koettavat kylän nuoret miehet varastaa morsianta tuosta yksinäisyydestä, se on jurtan huopaseinän alatse vetää häntä ulos, nostaa ratsun selkään ja ajaa lennättää hänen kanssansa jonkun sukulaisen jurtalle, jossa hänet jätetään valmiina odottelevien vanhempain naisten haltuun. Jos ryöstö onnistuu, kehoittaa ryöstäjä nuorukaisia etsimään morsianta ja vapauttamaan vaimojen käsistä. Heti paikalla lähtee koko joukko ja pyytää morsianta pois vartioilta. Vaikka he puhukoot kuinka kauniisti hyvänsä, ei heidän pyyntöänsä täytetä. Jurtassa, josta on otettu pois osa huopaseinää, istuu morsian kaikkein näkyvissä; mutta väkivalta on mahdoton ja nuorukaiset sen tähden alkavat hyvällä sovitella. Naiset vaativat yhdeksää nuorukaisten itsensä valmistamaa ruokaa, vaan viimein sentään tyytyvät ruokain sijasta ottamaan yhdeksän lahjaa, ja viimein antavat morsiamen pois, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hänet on vietävä takaisin isänsä jurttaan.

Tällä välin istuu sulho odotellen teltassaan. Ihan yksin hän ei sentään ole, sillä muutamia nuoria vaimoja on heti hänen kumppaniensa kylään tultua lähtenyt häntä etsimään. Tietysti he löytävätkin hänet ja hän ottaa heitä vastaan kunnioittavalla tervehdyksellä "tashimilla". Nuorukainen kumartaa niin syvään, että sormien nenät koskevat maahan, ja nousee sitte, hitaasti vetäen käsiään sääriä pitkin, ihan suoraksi. Vaimot oltavat sellaisen kunnioituksen suosiollisesti vastaan jäävät hänelle seuraksi, tuovat ruokaa ja juomaa ja leikinlaskulla kuluttavat aikaa, mutta eivät päästä häntä pois teltasta. Vasta pitkän odotuksen, paljon pyytelemisen ja auringon laskun jälkeen annetaan hänelle lupa laulaa kylässä morsiamen jurtan edessä pikku laulu. Hän nousee ratsunsa selkään, ratsastaa kylään, tervehtii laululla sen asujamia, pysähtyy morsiamen jurtan luo ja valittaa omatekoisessa tai lainatussa laulussa ikäväänsä ja kärsimystänsä:

 
Oi tyttö, vain huolia sain minä sulta,
Kolmasti jo turhan päin sua hain,
Et tahtonut kuulla etk' katsoa, kulta,
Puoleeni, sa tahdoit nukkua vain.
 
 
Myöhempänä yöllä tok', kun kameleita
Kytkettynä tääll' on taas lepohon,
Nautintoja, jotk' ovat nyt kadonneita,
Saa nauttia sielun' nyt levoton.
 
 
Jos silmäsi nään, kadonnut sydämeeni
Uljuuteni riemuineen palajaa,
Ja ryöstämäs rohkeus taas jäseneeni
Jok'ainoahan oloaan valattaa.
 
 
Kumysiä, kultani, sulta ma anon,
Kuin kurkkuni kuiv' ois tai jano sen,
Sä heltyen sammutat sieluni janon
Ja terveheks' saatat taas sydämen.
 
 
Jos sulle nyt halpa on kihlaukseni
Eik' korvihis soi hyvin laulunikaan,
Palaanpa ma vieläkin ystävineni,
Jotk' auttavat mun sua taas kosimaan.
 

Jurttaan menemättä palaa hän jälleen telttaansa. Silloin sinne tulee jokin vanha vaimo ja lupaa saattaa hänet morsiamen luo, jos saa lahjoja. Mielellään kosija niitä antaakin, ja molemmat lähtevät matkalle. Mutta eivätpä he esteettä pääse perille. Toinen vaimo panee hangon, jolla jurtan kattorengasta nostetaan ylös, kosijalle poikki tien; sellaisen sulun yli meno olisi huono merkki; sen, joka hangon panee, pitää itsensä jälleen ottaa se poiskin. Lahja karkoittaa sen esteen. Mutta muutaman askeleen päässä on tiellä toinen este: näköään kuollut vaimo makaamassa tiellä. Lahja taaskin herättää sen kuolleen ja aukasee tien aina lähelle jurttaa. Siellä seisoo joku muristen koiran tavalla, vaan ei se suinkaan merkitse koiran hätyytystä. Kolmas lahja lopettaa murinan ja paljon koeteltu nuorukainen viimeinkin pääsee enemmittä häiriöittä ihan jurtan ovelle. Siinä kaksi vaimoa pitää ovea kiinni, mutta eivät hekään jaksa vastustaa lahjain voimaa. Sisällä kaksi vaimoa pitää esirippua ja morsiamen vuoteella lepää nuorempi sisar. Sulho lahjoilla selviää kaikista, jurtta tyhjenee, vanha vaimo yhdistää sulhon ja morsiamen kädet ja menee myöskin pois, niin että he viimeinkin ovat kahden kesken.

Avuliaan, vanhan sukulaisystävän, niin sanotun "djenken", seurassa käy sulho toistamiseen tervehtimässä morsianta, näyttäytymättä vielä silloinkaan tytön vanhemmille, kunnes viimein kalymin jäännöskin on maksettu. Sitte hän lähettää puhemiehen kysymään morsiamen isältä, saako hän nyt tuoda omaan jurttaansa morsiamen. Kysymykseen vastataan myöntävästi, ja hän tulee taas suuren seurueen ja paljojen lahjojen kanssa kylän luo, pystyttää sopivan matkan päähän telttansa, jossa naiset käyvät häntä tervehtimässä. Yön hän viettää yksin teltassa ja lähettää aamulla sieltä kaikki hänen toimitettavansa jurtan puutarpeet kylään. Sitte kokoutuvat kaikki jurtan naiset ompelemaan morsiamen toimitettavia jurttahuopia, jos se vielä on tekemättä, ja viimein pannaan kokoon uusi jurtta. Kylän rakastetuin vaimo saa kunniatoimekseen pitää ylhäällä kattorengasta, kunnes seipäät siihen kiinnitetään; muut naiset yhdessä sitelevät ja verhoavat telineitä. Jurtan teon aikana saapuu sulhokin. Silloin tuodaan myöskin morsian osiin ja käsketään heitä eri tahoilta astumaan uuteen asuntoon, siten ratkasemaan, kumpiko on oleva jurtan vallitsija. Valta jää sille, joka ensinnä ehtii jurttaan.

Teurastetaan sulhon tuoma lammas ja valmistetaan atria syötäväksi uudessa jurtassa. Atrian aikana käärii nuori jurtan isäntä luun valkoiseen riepuun ja viskaa, ylös katsomatta, sen yläaukosta ulos. Jos se onnistuu, niin merkitsee se, että tämänkin jurtan savu vast'edes nousee suoraan ylös, ja se tuottaa onnea jurtalle ja sen asujamille.

Saatuaan tervehdysruokaa menevät vieraat morsiamen isän jurttaan, jossa heitä odottaa toinen atria. Uuteen jurttaan jääneille nuorikoille vie morsiamen äiti ruokaa, ja hänen pitääkin toimittaa sitä runsaasti ja anteliaasti, jos eivät tahdo nähdä, että nuoret ystävät kaatavat jurtan syöjäin päälle ja itaruuden rangaistukseksi hajoittavat keveän rakennuksen eri osat tuulen vietäväksi joka taholle ympäri aroa. Eipä edes täysi lihavatikaan ole turvassa iloisten häävieraiden vallattomuudelta; joku ryöstää sen emännältä ja lähtee sen kanssa ratsastaa lennättämään, ja toiset koettavat sitä pelastaa häneltä; siten kestää iloista leikintekoa, kunnes aletaan peljätä ruuan liiaksi jäähtyvän.

Seuraavana aamuna tahtoo morsiamen isä ensi kerran nähdä sulhoa, kutsuu hänet jurttaansa, tervehtii hellästi, kehuu hänen muotoaan ja taitoaan, toivottaa hänelle onnea aviosäätyyn ja tarjoaa hänelle viimein kaikenlaisia lahjoja morsiamen myötäjäisiksi. Tämä tapahtuu kaikkein häävierasten edessä, jotka jo ennen sulhon tuloa ovat kokoutuneet jurttaan. Viimein tulee sinne morsiankin runsaasti koristettuna. Jos kylässä on mollah tai jos sellainen voidaan sinne hankkia, niin siunaa hän nuoren parin.

Ja nyt lauletaan morsiamelle erolaulu "dshar dshar", ja hän vastaa kyynelsilmin sen joka värsyyn ja joka säkeesen eroavan valituksella.

Vuorolaulu vaikenee ja kamelit tuodaan esiin viemään jurttaa kaikkine morsiuslahjoineen sekä runsaasti koristellut ratsut kantamaan morsianta ja morsiamen äitiä sulhon kylään. Nuori aviomies ratsastaa hääjoukon edeltä ja kiiruhtaa auttavien kumppanien kanssa kamelit pikaisimpaan juoksuun, ehtiäkseen kylässään pystyttää jurtan samoilla tempuilla, kuin ensi pystytyksessä noudatettiin. Morsian tehtyään kyynelsilmin jäähyväset isälle, sukulaisille, leikkikumppaneille, jurtalle ja eläimille ratsastaa tarkkaan hunnutettuna verhon sisällä, jota häntä seuraavat ratsastajat kantavat ja jonka peitossa hän kokonaan on, kunnes saapuu jurtalle, jossa hän on täst'edes emäntänä vallitseva. Appi, tällä välin katseltuaan, kiiteltyään tai moitittuaan myötäjäisiä, kutsuu morsiamen heti hänen tultuaan jurttaansa; hän astuu appensa asuntoon kumartaen kolmesti niin syvään, että hänen täytyy käsillään tukea polvista, merkiksi, että hän on oleva apelleen ja anopilleen yhtä kuuliainen kuin herralleen ja käskijälleen. Hänen kasvonsa ovat tervehtiessä peitettyinä kuten vast'edeskin puolisonsa isän ja veljien edessä ja vuosikauden jokaisen vieraan edessä. Sittemmin pitää hän huntua ainoastaan puolisonsa vanhimman veljen edessä, vaan ei kenenkään muun, ja hänenkin edessään vain sen tähden, että veljen täytyy naida hänet, jos hänen puolisonsa kuolee, eikä hän tahdo herättää eikä pitää vireillä mitään pahoja himoja langon sydämmessä.

Toisen kerran naidessaan kosii kirgiisi itse puolestaan ja ilman erikoisia temppuja. Jos hän ensimmäisen vaimonsa eläessä ottaa toisen vaimon ja tuo hänet asumaan samaan jurttaan ensimmäisen vaimonsa kanssa, kuten on tavallista kirgiiseillä, jotka eivät ole erittäin varakkaat, niin toisen vaimon asema on hyvin surkuteltava. Sillä ensimmäinen vaimo pitää kiinni oikeuksistaan, suo toiselle ainoastaan määrätyn paikan jurtassa ja sallii isännänkin käyttää avio-oikeuksiaan ainoastaan hyvin vähässä määrässä. Vaimo on kirgiiseillä hyvin suuressa kunniassa. "Vaimojamme pidämme suuressa arvossa kuten tasajuoksijaa, ei niitä kumpaakaan voida mihinkään hintaan verrata", sanoi minulle kirgiisiläinen ystäväni Altibei. Miehet eroavat harvoin vaimoistaan ja vaimot vielä harvemmin karkaavat miestensä luota; kuitenkin sentään arollakin rakkaus välistä katkoo rajat, joita perinnäiset tavat asettelevat. Ryöstöjä tapahtuu myöskin, eikä niitä suinkaan katsota häpeäksi; ryöstää tyttö, jonka isä pitää liian suuria vaatimuksia, on sekä ryöstäjälle että ryöstetylle ainakin monen silmissä pikemmin kunniaksi kuin häpeäksi.

Äsken syntynyt lapsi pestään heti syntymisen jälkeen ja sitte neljätoista päivää peräkkäin hyvin suolaisessa vedessä, mutta ei enää sen ajan kuluttua. Ensin makuutetaan lasta kätkyessä, jossa on niin runsaasti untuvamaisia kamelinvilloja, että ne lämpöisinä ja pehmoisina peittävät sen kokonaan eikä sen tarvitse kovimpanakaan talvena kärsiä kylmää; myöhemmin puetaan se villaiseen paitaan, jota äiti joka kolmas päivä polttelee tulen päällä, tappaakseen siitä kaikissa kirgiisein jurtissa eleksiviä syöpäläisiä, mutta ei koskaan sitä muuta niin kauan, kuin se suinkin pysyy koossa. Talveksi saa lapsi lisäksi sukat ja heti, kuin kykenee juoksemaan, täys'kasvuisten ihmisten puvun.

Molemmat vanhemmat rakastavat lapsiaan suuresti, kohtelevat niitä aina suurimmalla hellyydellä, eivät kurita heitä koskaan, mutta eksyvät siihen pahaan tapaan, että opettavat niille heti, kuin alkavat puhua, kaikenlaisia rumia ja sopimattomia sanoja, joita aina vielä nauretaan, kuin ne tulevat mitään aavistamattoman lapsen suusta. Lapsen eri ikää merkitään jonkin eläimen nimellä; lapsi voi siis olla "hiiren, murmelieläimen, lampaan ja hevosen ikäinen". Kuin poika on neljän vuoden ikäinen, nostetaan hänet ensi kertaa jotenkin saman ikäisen, runsaasti koristellun hevosen selkään pikku satulaan, joka jää perheessä lapselta toiselle perinnöksi. Onnelliset vanhemmat lupaavat pikku ratsastajalle, joka nyt ensi kerran lähtee äidin suojelevista käsistä itsenäisesti liikkumaan, kaikenlaisia kauniita kaluja, kutsuvat palvelijan tai halukkaan ystävän, antavat hänelle toisen ratsun ja ohjasnuoran ja käskevät häntä kuljettamaan poikaa sukulaisten luona jurtasta toiseen, ilmoittamaan sitä iloista tapausta koko sukukunnalle. Mihin poika vain ilmestyy, tervehditään häntä ystävällisesti, ylistellään suuresti ja syötetään herkuilla. Isän jurtassa pidetään juhla kaikkein mielestä suuren ja tärkeän päivän kunniaksi.

Seitsemännestä vuodesta alkaen ruvetaan lapselle opettamaan kaikkia, kuin hänen on tarvis tietää. Poika, ollen jo aika taitava ratsastaja, oppii liikkumaan karjan kanssa laitumella, tyttö lypsämään ja tekemään kaikkia muita emännän töitä. Rikasten vanhempain pojan ottaa joku mollah tai lukemista ja kirjoittamista osaava mies kouluun ja myöhemmin opetetaan hänelle uskon sääntöjä. Ja ennen kahdennentoista vuoden loppua on hänen opetuksensa päättynyt ja hän itse kypsynyt elämään vaikka omin päin.

Vielä enemmän kuin eläviä kunnioittaa kirgiisi kuolleita ja heidän muistoansa. Joka perhe on valmis suurimpiinkin uhrauksiin, saadakseen perheen jäsenelle, jonka kuolema on pois temmannut, suurenmoisen hautajais- ja muistojuhlan; jokainen köyhinkin koettaa koristaa pois menneen rakkaan hautaa niin hyvin kuin voi, ja jokainen katsoisi häpeäksi, jos ei osoittaisi kuoloille suurinta kunnioitusta. Se on yleinen tapa muhamettilaisilla. Kuitenkin eroavat kirgiisein kuolin- ja hautajaisjuhlallisuudet suuresti muiden muhamettilaisten tavoista ja sen tähden ansaitsevat laveammin kuvata.

Kuin kirgiisi tuntee kuolinhetkensä lähestyvän, kokoo hän ystävänsä ympärilleen, että he pitäisivät huolta hänen sielunsa pääsemisestä paratiisiin. Hurskaat kirgiisit haetuttavat kuolemaa odotellessaan jo pitkän ajan itselleen koraania, vaikka eivät ymmärtäisikään korviin kaikuvain sanain merkitystä. Uskovaisten tavan mukaan kokoutuvat ystävät kuolevan vuoteen luo ja huutavat hänelle kaikkein profeetan tunnustajain uskontunnustuksen ensimmäistä lausetta: "Ainoastaan yksi Jumala on" niin kauan, kunnes hän vastaa: "ja Muhamed on hänen profeettansa". Heti, kuin ne sanat tulevat kuolevaisen huulilta, avaa Munkir, tutkiva enkeli, paratiisin portit ja sen tähden kaikki, jotka sen kuulevat, huutavat "El hamdu lillahi", Herralle kiitos!

Kuin jurtan isäntä on sulkenut silmänsä ainiaaksi, lähetetään heti joka taholle sanansaattajia viemään sukulaisille ja ystäville tietoa, ja ne lähettiläät ratsastavat vainajan arvon mukaan kaksikymmentä, jopa satakin virstaa kylästä kylään, ja joka kylässä sukulainen ilmoittaa sen muille lähimmille. Surusanan saattajain ratsastaessa pestään ruumis ja kääritään "lailahiin", jonka joka kirgiisi jo eläessään on hankkinut ja säilyttänyt sitä arvokalujensa joukossa. Tehtyä se määrätty velvollisuus kannetaan ruumis ulos jurtasta ja lasketaan puoleksi revitylle jurttaristikolle toistaiseksi. Kutsuttu mollah saapuu ja siunaa ruumiin. Sitte nostetaan ruumis ristikkoineen kamelin selkään ja sidotaan satulaan sekä lähdetään tällä välin jo tulleiden lähimpäin sukulaisten saattamana matkalle, ehtiäkseen ajoissa hautauspaikkaan, joka usein on kaukanakin.

Heti kuoleman jälkeen alkavat naiset pitää kuolonvalitusta. Lähin sukulainen alkaa suruvirren, ilmoitellen sydämmensä murhetta sanoilla, jotka tulevat enemmän tai vähemmän sydämmestä; muut yhtyvät joka lauseen tai säkeen lopulla lauluun. Ja vuorotellen kaikki pukevat ajatuksensa sanoiksi niin hyvin, kuin voivat. Yhä enemmän kiihtyy valitus, kunnes kameli taakkoineen nousee, ja samoin kuin sanat ja äänet osoittaa naisten käytöskin yhä kiihtyvää tuskaa, kunnes viimein repivät tukkaansa ja raapivat kasvojansa verisiksi. Vasta sitte, kuin ruumissaatto, johon naiset eivät ota osaa, katoaa näkyvistä, vaikenevat vähitellen sanat ja kyyneleet.

Ruumissaaton edeltä on jo muutamia miehiä ripeillä hevosilla lähtenyt ajamaan haudan tekoon. Se on enintään vain miehen rintaan asti ulottuva kuoppa, jossa on yhdellä eli Mekan puolella koverrettu syvennys syrjään päin, johon ruumiin pää ja yläosa pistetään. Hautaamisen jälkeen peitetään hauta kivillä, laudoilla, ruohokimpuilla ja puilla, tasoittamatta sitä kuitenkaan maan tasalle; päälle enintään luodaan multaa kunnaaksi ja koristetaan se lipuilla ja muilla sellaisilla taikka rakennetaan haudalle puista ja savitiileistä jokin kupulaitos. Lapsen haudalle pannaan hänen kätkyensä. Haudan partaalla siunaa mollah ruumiin viime kerran; kunnaan tekoon ottavat kaikki osaa. Mutta vielä ei ole hautajaisjuhla päättynyt.

Sinä hetkenä, kuin jurtan isäntä puhaltaa viime henkäyksensä, pystytetään jurtan viereen valkoinen lippu koko vuodeksi. Joka päivä pitkin koko vuotta kokoutuu sinne naisia uudestaan valittamaan. Niin samaan aikaan kuin mahdollista tuodaan myöskin vainajan lempiratsu ja leikataan siltä pitkä harja ja häntä puolitiestä poikki. Siitä hetkestä lähtein ei kukaan enää ratsasta sillä hevosella; se on "leskenä". Seitsemän päivän päästä kuoleman jälkeen tulevat kaikki sukulaiset ja ystävät, nekin, jotka etäällä asuvat tai muuten ovat laumoineen etäällä liikkumassa, vainajan jurttaan, syövät yhdessä hautajaisatrian, jakelevat muutamia vainajan vaatteita köyhille ja neuvottelevat jälkeen jääneiden vastaisesta kohtalosta ja omaisuuden hoidosta. Sitte jäävät perilliset taas yksikseen suruinensa.

Jos vaimo kuolee, on melkein samoja tapoja noudatettava kuin miehen kuollessa; tietysti silloin naiset pesevät ja pukevat ruumiin. Mutta nytkin he kylässä tapahtuvien hautajaismenojen ajan pysyvät laulamassa kuolonvalitusta. Vainajan ratsulta leikataan nytkin jouhet, mutta surulippua ei pystytetä.

Kuin kylä siirretään, tuopi kunniatoimeen erittäin määrätty nuorukainen leskihevosen esiin, panee sille entisen isäntänsä satulan takaperin selkään, latoo siihen vainajan vaatteet ja taluttaa sitä ohjista matkan perille, oikeassa kädessään kantaen keihästä surulippuineen. Heti uuteen jurttapaikkaan päästyä riisuu hän hevosen ja pystyttää lippukeihään määrättyyn paikkaansa.

Kuoleman vuosipäivänä tulevat taas kaikki kutsutut sukulaiset ja vieraat lesken jurttaan. Heidän tervehdittyään naisia, jotka yhä vielä ovat surupuvussa, ja vielä kerran koetettuaan lohduttaa heitä, tuodaan leskihepo esiin, satuloidaan se ja sälytetään kuten jurttaa siirrettäessä ja viedään se sitte mollahin luo siunattavaksi. Sen tapahduttua menee kaksi miestä sen luo, tarttuu ratsustimiin, riisuu sen, kaataa sen maahan ja pistää sitä sydämmeen. Ratsun liha jää köyhille juhlavieraille atriaksi, nahka mollahille palkaksi. Heti hevosen kuoltua annetaan keihäs arvokkaimmalle sukulaiselle; hän ottaa sen, puhuu muutamia sanoja, katkasee varren ja heittää tuleen.

Nyt syöksyvät hevoset esiin näyttämään kilpajuoksussa nopeuttansa; nuoret ratsastajat, jotka niitä ohjaavat, katoavat merkin nähtyään pois arolle. Mollahin sijaan tulee laulaja vielä kerran muistelemaan vainajaa, mutta samalla myöskin puhumaan elävien kiitosta ja ilahuttamaan heidän sydämmiänsä. Naisten päästä katoaa omituinen päähine, joka heillä oli surun merkkinä, ja he koristautuvat juhlapukuun. Runsaan atrian jälkeen kiertelee päihdyttävä maitoviinamalja; kitaran helinään yhtyy ilo ja riemu. Suru on loppunut; elämä alkaa taas käydä tavallista kulkuansa.