Kitabı oku: «Lucrezia Borgia», sayfa 3
3:S KOHTAUS
Jeppo, sitten Maffio.
JEPPO tullen päinvastaiselta puolelta. Kenen olivat nuo kasvot? Se on kuin onkin hän. Tuo nainen Venetsiassa! – Maffio, kuule!
MAFFIO tulee sisään. Mikä hätänä?
JEPPO. Kuulumaton sattuma!
Puhuu Maffion korvaan.
MAFFIO. Oletko varma?
JEPPO. Yhtä varma kuin että olemme täällä Barbarigon palatsissa emmekä Labbian palatsissa.
MAFFIO. Hän keskusteli keikaillen Gennaron kanssa?
JEPPO. Niin, Gennaron kanssa.
MAFFIO. Veljeni Gennaro on pelastettava tuosta hämähäkin verkosta.
JEPPO. Tule, mennään ilmoittamaan ystäville.
He poistuvat. – Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä; aina vähän päästä nähdään gondoloita kulkevan näyttämön perällä, soiton soidessa. – Gennaro ja dona Lucrezia tulevat, Lucrezia naamioituna.
4:S KOHTAUS
Gennaro, Dona Lucrezia.
DONA LUCREZIA. Tämä terassi on hämärä ja autio; voin poistaa naamioni täällä. Minä tahtoisin, että te näkisitte minun kasvoni, Gennaro.
Hän riisuu naamionsa.
GENNARO. Te olette kovin kaunis!
DONA LUCREZIA. Katsele minua, Gennaro, ja sano minulle, ett'en herätä sinussa kauhua.
GENNARO. Tekö herättäisitte minussa kauhua! ja miksi? Päin vastoin, minä tunnen sydämmeni pohjassa jotain, joka vetää minua teihin.
DONA LUCREZIA. Sinä siis luulet, että voisit minua rakastaa, Gennaro?
GENNARO. Miksi en voisi? On kuitenkin, tahdon olla suora, on kuitenkin nainen, jota aina tulen rakastamaan enemmän kuin teitä.
DONA LUCREZIA hymyillen. Minä tiedän. Pikku Fiammetta.
GENNARO. Ei.
DONA LUCREZIA. Kuka sitten?
GENNARO. Äitini.
DONA LUCREZIA. Äitisi? äitisi, oo, Gennaro! Sinä rakastat paljon äitiäsi, eikö totta?
GENNARO. Enkä minä kuitenkaan koskaan ole häntä nähnyt. Se on varmaankin teistä hyvin kummallista, eikö niin? Kuulkaa, en tiedä miksi, mutta minun tekee mieleni uskoa teille jotain; tekee mieleni ilmaista teille salaisuus, jota en vielä ole ilmaissut kenellekään, en edes aseveljelleni, en edes Maffio Orsinille. On omituista paljastaa itsensä näin, kenelle tahansa, mutta minusta tuntuu kuin ette olisikaan minulle kuka tahansa. – Olen sotilas, joka ei tunne perhettään. Minä kasvoin Kalabriassa erään kalastajan luona, jota luulin isäkseni. Täyttäessäni kuusitoista vuotta tuo kalastaja ilmoitti minulle, ett'ei hän ollutkaan isäni. Vähän aikaa sen jälkeen tuli muuan herra, ja asesti minut ritariksi ja meni pois avaamatta kypäriään. Taas vähän aikaa sen jälkeen tuli mustiin puettu mies ja antoi minulle kirjeen. Avasin sen. Äitini minulle kirjoitti, äitini, jota en tuntenut, äitini, jota haaveilin hyväksi, helläksi, suloiseksi, kauniiksi niinkuin te, äitini, jota ihailin ja jumaloin koko sielustani ja sydämmestäni. Tuo kirje ilmaisi minulle, yhtäkään nimeä mainitsematta, että olin aatelinen ja suurta sukua, ja äitini oli kovin onneton. Äiti parka!
DONA LUCREZIA. Sinä hyvä Gennaro!
GENNARO. Siitä päivästä alkaen rupesin minä seikkailijaksi; koska jo olin jotakin syntymäni kautta, niin tahdoin tulla joksikin myöskin miekkani kautta. Olen harhaillut halki Italian. Mutta kunkin kuukauden ensimmäisenä päivänä, missä silloin ollenkin, saapuu luokseni sama lähetti. Hän antaa minulle kirjeen äidiltäni, saa vastaukseni ja menee, eikä hän sano minulle mitään enkä minä sano hänelle mitään, sillä hän on kuuro ja mykkä.
DONA LUCREZIA. Et siis tiedä mitään perheestäsi?
GENNARO. Tiedän, että minulla on äiti, että hän on onneton, ja että minä antaisin elämäni tässä maailmassa saadakseni nähdä hänen itkevän ja elämäni toisessa maailmassa saadakseni nähdä hänen hymyilevän. Siinä kaikki, mitä tiedän.
DONA LUCREZIA. Mitä teet noilla kirjeillä?
GENNARO. Ne ovat minulla kaikki täällä sydämmelläni. Me sotilaat, me panemme rintamme usein alttiiksi vihollisen miekan iskuille. Äidin kirjeet ovat hyvä haarniska.
DONA LUCREZIA. Sinä jalo nuori mies!
GENNARO. Odottakaa, tahdotteko nähdä hänen käsialansa? Kas tässä yksi hänen kirjeistään. (Hän ottaa poveltaan paperin, jota suutelee ja antaa sen sitten Dona Lucrezialle.) Lukekaa se.
DONA LUCREZIA lukien: "… Elä koeta päästä minua tuntemaan, rakas Gennaroni, ennenkun on tullut se päivä, jonka minä olen määräävä. Minä olen kovin surkuteltava olento. Säälimättömät sukulaiset ympäröivät minua ja he tappaisivat sinut, niinkuin he tappoivat sinun isäsi. Ei kukaan muu kuin minä saa tietää sinun syntymäsi salaisuutta. Se on niin surullinen salaisuus ja se on niin suuri salaisuus, että jos sinä sen saisit tietää, et malttaisi siitä vaieta; nuoret ovat luottavaisia, sinä et tunne niin hyvin kuin minä niitä vaaroja, jotka sinua ympäröivät; kuka tietää? sinä tahtoisit ehkä uhmata niitä nuoren miehen turhamaisuudesta, sinä puhuisit, sinä ehkä antaisit aavistaa jotakin itsestäsi, etkä sinä sen jälkeen saisi elää kahta päivää. Ei, ei! tyydy tietämään, että sinulla on äiti, joka sinua jumaloi, ja joka yöt ja päivät valvoo henkeäsi. Gennaroni, poikani, en rakasta tässä maailmassa mitään muuta kuin sinua. Sydämmeni sulaa, kun sinua ajattelen…"
Keskeyttää, pidättäen kyyneliään.
GENNARO. Kuinka hellästi te luette. Voisi sanoa, ett'ette lue, vaan puhutte. – Ah, te itkette. – Te olette hyvä, minua miellyttää nähdä teidän itkevän lukiessanne, mitä äitini minulle kirjoittaa… (Hän ottaa kirjeen, suutelee sitä uudelleen ja pistää sen povelleen.) – Niin, te näette nyt, että kehtoni ympärillä on tapahtunut paljon rikoksia. – Äiti parkani! – Ymmärrättekö nyt, miksi minä en välitä lemmen seikkailuista ja semmoisista, kun ei minulla ole kuin yksi ainoa ajatus sydämmessäni, äitini! Oi, jos voisin vapauttaa äitini! palvella häntä! kostaa hänen kärsimyksensä, lohduttaa häntä, mikä onni! Vasta sitten on aika ajatella rakkautta. Kaikki mitä teen, sen teen ollakseni äitini arvoinen. On paljon seikkailijoita, jotka eivät välitä mistään, jotka taisteleisivat paholaisen puolesta, taisteltuaan juurikään pyhän Mikaelin puolesta; minä, minä en palvele kuin oikeita asioita. Tahdon kerran laskea äitini jalkain juureen miekan niin puhtaan, niin uskollisen kuin on jonkun keisarin miekka. – Minulle tarjottiin suuripalkkainen paikka tuon inhoittavan Lucrezia Borgian palveluksessa. Minä hylkäsin tarjouksen.
DONA LUCREZIA. Gennaro! – Gennaro! säälikää pahojakin. Ettehän tiedä, mitä heidänkin sydämmissään liikkuu.
GENNARO. Minä en sääli niitä, jotka eivät muita sääli. Mutta elkäämme siitä enää puhuko. Ja nyt kun minä olen sanonut teille, kuka olen, niin tehkää te samoin ja sanokaa vuorostanne minulle, kuka te olette?
DONA LUCREZIA. Olen nainen, joka teitä rakastaa, Gennaro.
GENNARO. Mutta nimenne?..
DONA LUCREZIA. Elkää sitä minulta enää kysykö.
Soihtuja. Sisään tulevat melulla Maffio ja Jeppo.
Dona Lucrezia panee kiireesti naamion silmilleen.
5:S KOHTAUS
Samat, Maffio Orsini, Jeppo Liveretto, Ascanio Petrucci, Oloferno Vitellozzo, Don Apostolo Gazella. Herroja, naisia, palvelijoita, jotka kantavat soihtuja.
MAFFIO soihtu kädessä. Gennaro, tahdotko tietää, kuka on tuo nainen, jonka kanssa kuhertelet?
DONA LUCREZIA syrjään, naamionsa takaa. Armollinen taivas!
GENNARO. Olette ystäviäni, mutta minä vannon kautta jumalan, että se, joka koskee tämän naisen naamioon, on rohkea mies. Naisen naamio on pyhä niinkuin miehen kasvot.
MAFFIO. Mutta silloin täytyy naisen ensin olla naisen, Gennaro! Mutta me emme tahdo häväistä tuota, me tahdomme vaan sanoa hänelle nimemme. (Astuen askeleen Lucreziaa kohden.) – Signora, minä olen Maffio Orsini, sen Gravinan herttuan veli, jonka teidän kätyrinne kuristivat kuoliaaksi yöllä hänen nukkuessaan.
JEPPO. Signora, minä olen Jeppo Liveretto, sen Liveretto Vitellin veljen poika, jonka te pistätitte kuoliaaksi Vatikanin kellarissa.
ASCANIO. Signora, minä olen Ascanio Petrucci, Pandolfo Petruccin orpana, Sienan herran, jonka te salamurhautitte anastaaksenne sitä helpommin hänen kaupunkinsa.
OLOFERNO. Minun nimeni on Oloferno Vitellozzo, sen Jago Appianin veljen poika, jonka te annoitte myrkyttää eräässä juhlassa, sittenkun ensin olitte petollisesti saanut haltuunne hänen kauniin linnansa Piombinon.
DON APOSTOLO. Signora, olette mestauttanut don Francesco Gazellan, kolmannen miehenne don Alphonso d'Aragonin enon, jonka isketitte kuoliaaksi Pyhän Pietarin kirkon portailla. Olen Apostolo Gazella, toisen serkku ja toisen poika.
DONA LUCREZIA. Jumalani.
GENNARO. Kuka on tuo nainen?
MAFFIO. Ja nyt kun me olemme sanoneet teille nimemme, sallitteko, että sanomme teille teidänkin nimenne?
DONA LUCREZIA. Ei, ei, säälikää minua. Ei hänen kuullensa.
MAFFIO riistäen hänen naamionsa. Riisukaa naamionne, signora, että saamme nähdä, voitteko vielä punastua.
DON APOSTOLO. Gennaro, tuo nainen, jolle puhuit rakkautta, on myrkyttäjä ja aviorikkoja.
JEPPO. Sukurutsa kaikissa asteissa, sukurutsa molempain veljiensä kanssa, jotka ovat tappaneet toisensa rakkaudesta häneen.
DONA LUCREZIA. Armoa!
ASCANIO. Sukurutsa isänsä kanssa, joka on paavi.
DONA LUCREZIA. Sääliä!
OLOFERNO. Sukurutsa lastensa kanssa, jos hänellä olisi lapsia; mutta taivas ei anna lapsia hirviöille.
DONA LUCREZIA. Riittää, riittää!
MAFFIO. Tahdotko tietää hänen nimensä, Gennaro?
DONA LUCREZIA. Armoa, armoa!
MAFFIO. Gennaro, tahdotko tietää hänen nimensä?
DONA LUCREZIA laahautuen Gennaron polviin. Elä kuule heitä, Gennaro!
MAFFIO levittäen kätensä. Hän on Lucrezia Borgia.
GENNARO sysäten hänet luotaan. Oo!
KAIKKI. Lucrezia Borgia!
Dona Lucrezia kaatuu pyörtyneenä Gennaron jalkain juureen.
TOINEN NÄYTÖS
Tori Ferrarassa. Oikealla palatsi ja sen parveke, joka on uutimilla verhottu, ja matala ovi. Parvekkeen alla suuri kivinen vaakunakilpi, johon on suurilla kiiltävillä pronssikirjaimilla kirjoitettu: BORGIA. Vasemmalla pieni rakennus, jonka ovi antaa kadulle. Perällä huoneita ja kellotorneja.
1:NEN KOHTAUS
Dona Lucrezia, Gubetta.
DONA LUCREZIA. Onko kaikki valmiina täksi illaksi, Gubetta?
GUBETTA. On.
DONA LUCREZIA. Ovatko ne siellä kaikki viisi?
GUBETTA. Ovat, kaikki viisi.
DONA LUCREZIA. He häpäisivät minua kauheasti, Gubetta.
GUBETTA. En ollut siellä.
DONA LUCREZIA. He olivat säälimättömiä?
GUBETTA. He sanoivat teille nimenne noin vaan ilman muuta.
DONA LUCREZIA. He eivät vain sanoneet minulle nimeäni, Gubetta, vaan he sylkivät minua silmille.
GUBETTA. Keskellä tanssiaisia.
DONA LUCREZIA. Gennaron edessä.
GUBETTA. Ovat nekin hurjapäitä, jätetäänpäs Venetsia ja tullaanpas Ferraraan. Totta kyllä, että he eivät voineet tehdä juuri toisinkaan, senaatti kun oli valinnut heidät ottamaan osaa lähetystöön, joka saapui viime viikolla.
DONA LUCREZIA. Oo, hän vihaa ja halveksii minua nyt, ja se on heidän syynsä! – Ah, Gubetta, minä kostan heille!
GUBETTA. Kas, se on taas oikeata puhetta. Laupeutenne unelmat ovat haihtuneet, jumalan kiitos. Minun on paljoa parempi olla teidän ylhäisyytenne kanssa, kun olette luonnollinen niinkuin nyt. Olen ollut kuin eksyksissä. Nähkääs, hyvä rouva, järvi on saaren vastakohta, torni on kaivon vastakohta, vesijohto on sillan vastakohta, ja minulla on kunnia olla siveellisen ihmisen vastakohta.
DONA LUCREZIA. Gennaro on heidän kanssansa, pidä vaari, ett'ei hänelle tapahdu mitään pahaa.
GUBETTA. Jos meistä tulisi, teistä hyvä nainen ja minusta hyvä mies, olisi se luonnotonta.
DONA LUCREZIA. Pidä huolta siitä, ett'ei Gennarolle tapahdu mitään pahaa, sanon minä!
GUBETTA. Olkaa huoletta.
DONA LUCREZIA. Tahtoisin kuitenkin nähdä hänet vielä kerran.
GUBETTA. Mutta teidän ylhäisyytennehän näkee hänet joka päivä. Olette voittanut hänen palvelijansa ja se on saanut isäntänsä asumaan tuossa hökkelissä, vastapäätä teidän parvekettanne, ja onhan teitä kohdannut selittämätön onni nähdä joka päivä ikkunastanne, kuinka tuo useinmainittu aatelismies tulee sisään ja menee ulos.
DONA LUCREZIA. Minä sanon, että tahtoisin puhutella häntä, Gubetta.
GUBETTA. Ei mikään ole helpompaa. Lähettäkää vaippanne kantaja Alphonso sanomaan hänelle, että teidän ylhäisyytenne odottaa häntä tänään sillä ja sillä tunnilla palatsissa.
DONA LUCREZIA. Minä teen sen, Gubetta. Mutta tuleeko hän?
GUBETTA. Menkää sisään, signora, minä luulen, että hän on hetipaikalla kulkeva tästä ohitse noiden kukkopoikien kanssa.
DONA LUCREZIA. Luulevatko ne sinua yhäkin kreivi de Belveranaksi?
GUBETTA. He luulevat minua espanjalaiseksi kiireestä kantapäähän. Olen heidän paras ystävänsä. Lainaan heille rahaa.
DONA LUCREZIA. Rahaa! ja mitä varten?
GUBETTA. Sitä varten tietysti, että heillä sitä olisi. Muuten, ei mikään ole niin espanjalaista kuin näyttää hyvin pyrstökkäältä ja vetää pirua pyrstöstä.
DONA LUCREZIA syrjään. Oi, jumalani, ett'ei minun Gennarolleni tapahtuisi mitään onnettomuutta!
GUBETTA. Tuosta johtuu mieleeni jotakin.
DONA LUCREZIA. Mitä?
GUBETTA. Johtuu mieleeni, että pirun pyrstön pitää olla paikkaansa hyvin istutettu ja väännetty ja kiinni juotettu, että se pysyisi juhlallisesti pystyssä eikä jäisi niiden lukemattomien ihmisten käsiin, jotka tahtovat sitä yhtämittaa irti kiskoa.
DONA LUCREZIA. Sinä naurat kaikelle, Gubetta.
GUBETTA. Se tapa voi olla yhtä hyvä kuin toinenkin.
DONA LUCREZIA. Minä luulen, että he tulevat. – Pidä huoli kaikesta.
Hän menee palatsiin parvekkeen alla olevasta pienestä ovesta.
2:NEN KOHTAUS
Gubetta.
GUBETTA yksin. Kuka on tuo Gennaro? ja mitä hittoa tahtoo herttuatar hänestä? En tiedä kaikkia hänen salaisuuksiaan, eikä ole tarviskaan, mutta tämä kiihoittaa uteliaisuuttani. Tällä kertaa ei hänellä ole ollut luottamusta minuun elköönkä hän luulko, että minä aion palvella häntä tässä asiassa; selvitköön hän seikkailustaan Gennaron kanssa niin hyvin kuin taitaa. Mutta mikä omituinen tapa rakastaa nuorta miestä, kun on Roderigo Borgian ja Vanozzan tytär, kun on nainen, jonka suonissa virtaa ilotytön ja paavin veri. Signora Lucrezia käy platoniseksi. En ihmettelisi enää mitään, en sitäkään, vaikka minulle tultaisiin sanomaan, että paavi Aleksanteri kuudes uskoo Jumalaan.
Katselee lähimmälle kadulle päin.
Kas niin, siellä tulevat nuoret hurjapäät tuttavani Venetsian karnevaalista. Jättää puolueeton ja vapaa maa ja tulla Ferraraan, kun on ensin sillä tavoin loukannut Ferraran herttuatarta! Heidän sijassaan minä olisin ollut ottamatta osaa Venetsian lähetystöön. Mutta nuoret ovat aina semmoisia. Suden kita on kaikista paikoista tässä maailmassa se, johon he mieluimmin syöksyvät.
Nuoret herrat tulevat sisään, huomaamatta Gubettaa, joka asettuu heitä tarkastelemaan parveketta kannattavan pilarin suojaan. He puhelevat matalalla äänellä ja ovat levottoman näköisiä.
3:S KOHTAUS
Gubetta, Gennaro, Maffio, Jeppo, Ascanio, Don Apostolo, Oloferno.
MAFFIO hiljaa. Sanokaa mitä tahdotte, hyvät herrat, mutta minun mielestäni olisi voinut olla tulematta Ferraraan, kun on kuolettavasti loukannut Lucrezia Borgiaa.
DON APOSTOLO. Mitä olisimme voineet tehdä? Senaatti lähetti meidät tänne. Onko mahdollista olla tottelematta Venetsian mahtavan senaatin käskyä? Olet määrätty lähtemään ja täytyy lähteäksesi. En kuitenkaan tahdo kieltää, Maffio, että Lucrezia Borgia on arveluttava vihollinen. Ja hän hallitsee täällä.
JEPPO. Mitä luulet hänen voivan meille tehdä, Apostolo? Emmekö ole Venetsian tasavallan palveluksessa? Emmekö ole sen lähetystön jäseniä?
Yhden ainoan hiuksen nyhtäseminen meidän päästämme olisi sodan julistamista dooshille, mutta Ferrara ei tahdo kernaasti hieroa riitaa Venetsian kanssa.
GENNARO haaveillen, näyttämön kolkassa, ottamatta osaa keskusteluun. Oi äitini, äitini! Kuka voi sanoa minulle, mitä voisin tehdä äitiparkani hyväksi?
MAFFIO. Sinut voidaan laskea pitkin pituuttasi hautaan, Jeppo, nyhtäsemättä hiustakaan päästäsi. On myrkkyjä, jotka ajavat Borgiain asioita, näkymättä, kuulumatta, ja paljoa paremmin kuin kirves ja tikari. Muistatko, kuinka Aleksanteri kuudes antoi poistaa maailmasta sulttaani Zizimin, Bajazetin veljen.
OLOFERNO. Ja monta muuta.
DON APOSTOLO. Mitä Bajazetin veljeen tulee, niin on hänen kohtalonsa merkillinen ja yksi kaikkein surullisimpia. Paavi uskotteli häntä, että Ranskan Kaarle oli hänet myrkyttänyt sinä päivänä, kun he aterioivat yhdessä, Zizimi uskoi ja vastaanotti Lucrezia Borgian kauniista käsistä niin kutsutun vastamyrkyn, joka kahdessa tunnissa vapautti Bajazetin hänen veljestään Zizimistä.
JEPPO. Näyttää siltä kuin ei tuo urhoollinen turkkilainen olisi ymmärtänyt mitään politiikasta.
MAFFIO. Niin, noilla Borgioilla on myrkkyjä, jotka tappavat yhdessä ainoassa päivässä, mutta joiden vaikutus voi kestää vuodenkin ajan, kuinka he vaan tahtovat. Ne ovat pirullisia myrkkyjä, ne kun antavat viinille paremman maun ja saavat teidät tyhjentämään pullonne suuremmalla nautinnolla kuin muuten. Luulette päihtyneenne ja olettekin kuollut. Tai että mies yht'äkkiä kaatuu väsyneenä maahan, hänen ihonsa halkeilee, hänen silmänsä kuopistuvat, hänen hiuksensa vaalenevat, hänen hampaansa murtuvat niinkuin lasi kovaan leipään, hän ei enää kävele, hän laahaa jalkojansa perässään, hän ei enää hengitä, vaan hänen kurkkunsa korisee, hän ei naura, ei saa unta, hän värisee auringon paisteessa keskellä päivää, nuori mies muuttuu vanhuksen näköiseksi, hän taistelee niin hetken aikaa kuoleman kanssa ja sitten hän kuolee. Hän kuolee, ja sitten muistetaan, että hän kuusi kuukautta sitten tai vuosi sitten oli juonut lasillisen Kypron viiniä jonkun Borgian luona.
Käännähtäen.
Katsokaa, hyvät herrat, tuoss' on juuri Montefeltro, jonka ehkä tunnette, hän on tästä kaupungista ja hänelle tapahtuu tuo asia juuri parhaallaan. Hän kulkee tuolla torin perällä. Katsokaa häntä.
Näyttämön perällä nähdään kulkevan valkotukkainen, laiha, horjuva, ontuva mies, hänellä on keppi kädessä ja hän on kääritty vaippaan
ASCANIO. Mies parka!
DON APOSTOLO. Kuinka vanha hän on?
MAFFIO. Niin vanha kuin minä. Kaksikymmentä yhdeksän vuotta.
OLOFERNO. Näin hänet viime vuonna yhtä punakkana ja terveenä kuin tekin.
MAFFIO. Kolme kuukautta sitten hän söi illallista pyhän isämme paavin luona hänen viinitarhassaan Belvederessä.
ASCANIO. Sehän on kauheata!
MAFFIO. Oh, noista Borgiain illallisista kerrotaan merkillisiä juttuja. —
ASCANIO. Ne ovat hillittömiä mässäyksiä ja juominkeja, joissa nautitaan mitä hienoimpia myrkkyjä.
MAFFIO. Näettekö, kuinka tämä tori on autio. Kansa ei uskalla niinkuin me tulla näin lähelle herttuallista palatsia. Se pelkää, että ne myrkyt, joita siellä yötä ja päivää keitetään, tihkuvat läpi muurienkin.
ASCANIO. Hyvät herrat, lähettiläät olivat eilen herttuan puheilla. Meidän tehtävämme täällä on melkein päättynyt. Lähetystön seurueeseen kuuluu viisikymmentä miestä. Siinä joukossa ei kukaan huomaisi meidän katoamistamme. Ja minä luulen, että tekisimme viisaimmin, jos lähtisimme Ferrarasta.
MAFFIO. Lähdemme jo tänään!
JEPPO. Hyvät herrat, ehdimme vielä huomennakin. Olen kutsuttu tänään illalliselle ruhtinatar Negronin luo, johon olen aivan hurjasti rakastunut, enkä tahtoisi antaa aihetta luuloon, että tahdon paeta Ferraran ihaninta naista.
OLOFERNO. Oletko kutsuttu tänään illalliselle ruhtinatar Negronin luo?
JEPPO. Olen.
OLOFERNO. Ja minä myös.
ASCANIO. Ja minä myös.
DON APOSTOLO. Ja minä myös.
MAFFIO. Ja minä myös.
GUBETTA astuen esiin pilarin suojasta. Ja minä myös, hyvät herrat.
JEPPO. Kas, siinä hän on tuo signore de Belverana. Hyvä, me menemme kaikki. Siitä on tuleva iloinen ilta. Hyvää päivää, signore de Belverana.
GUBETTA. Jumala antakoon teille pitkän ijän, signore Jeppo!
MAFFIO hiljaa, Jepolle. Olen yhä vieläkin epäilevällä kannalla, Jeppo. Jos uskoisitte minua, niin me emme menisi noille illallisille. Negronin palatsi on aivan herttuan palatsin vieressä eikä minulla ole suurtakaan luottamusta tuon signore de Belveranan ystävällisiin hymyilyihin.
JEPPO hiljaa. Olette hullu, Maffio. Ruhtinatar Negroni on ihastuttava nainen ja minä sanon teille, että olen häneen rakastunut, ja Belverana on kunnon mies. Olen hankkinut tietoja hänestä ja hänen perheestään. Isäni otti hänen isänsä kanssa osaa Granadan piiritykseen vuonna neljätoistasataa kahdeksankymmentä.
MAFFIO. Se ei vielä todista, että tämä on sen isän poika, jonka kanssa teidän isänne oli.
JEPPO. Voittehan olla tulematta illallisille, Maffio.
MAFFIO. Minä menen, jos tekin menette, Jeppo.
JEPPO. Eläköön Jupiter siis! – Ja sinä, Gennaro, kai sinäkin tulet kanssamme tänä iltana?
ASCANIO. Eikö ruhtinatar Negroni ole sinua kutsunut?
GENNARO. Ei. Olen kai hänen mielestään kovin keskinkertainen aatelismies.
MAFFIO hymyillen. Sinä siis, veljeni, menet omalle tahollesi, johonkin rakkauden kohtaukseen, eikö totta?
JEPPO. Niin, kerrohan meille jotain siitä, mitä sanoi sinulle signora Lucrezia tuonoisna iltana. Näyttää siltä kuin olisi hän aivan hurjasti rakastunut sinuun. Hän kai puhui kanssasi sekä kauniisti että kauvan. Olihan hänellä siihen tanssiaisissa hyvä tilaisuus. Naiset peittävät ruumiinsa riisuaksensa eteemme sitä rohkeammin sielunsa. Kasvot peitetyt, sydän alaston.
Lucrezia on ilmestynyt parvekkeelle, avannut uutimen ja kuuntelee.
MAFFIO. Ka, sinähän olet asettunut asumaan aivan hänen parvekettaan vastapäätä. Gennaro! Gennaro!
DON APOSTOLO. Mikä voi olla sangen vaarallista, rakas toverini, sillä sanotaanhan, että tuo arvoisa Ferraran herttua on kovin mustasukkainen vaimostaan.
OLOFERNO. Kas niin, Gennaro, kerro nyt vaan, kuinka pitkälle olet joutunut lemmensuhteessasi Lucrezia Borgiaan.
GENNARO. Hyvät herrat, jos sanotte minulle vielä sanankaan tuosta kauheasta naisesta, niin miekat välähtävät.
DONA LUCREZIA parvekkeelta. Ah.
MAFFIO. Tämähän on vaan leikkiä, Gennaro. Mutta minusta näyttää kuin sinulle pitäisi voida puhua tuosta naisesta, koska kannat hänen värejänsäkin.
GENNARO. Mitä tarkoitat?
MAFFIO osoittaen hänelle nauhaa, jota hän kantaa. Entä tämä nauha?
JEPPO. Nämä ovat todellakin Lucrezia Borgian värit.
GENNARO. Se on Fiammetta, joka on tämän minulle lähettänyt.
MAFFIO. Usko sitä! Lucrezia on antanut niin sanoa. Se on Lucrezia, joka on kirjaillut sinulle nauhan omin käsineen.
GENNARO. Oletko varma siitä, Maffio? Keneltä olet sen kuullut?
MAFFIO. Omalta palvelijaltasi, joka on jättänyt sen sinulle ja jonka Lucrezia on lahjonut.
GENNARO. Kirousten kirous.
Riistää pois nauhan, repii sen ja polkee jalkoihinsa.
DONA LUCREZIA. Ah!
Sulkee uutimen ja vetäytyy pois.
MAFFIO. Tuo nainen on sentään kaunis.
JEPPO. On, mutta hänen kauneudessaan on jotain kamalata.
MAFFIO. Se on kultaraha, jossa on saatanan kuva.
GENNARO. Oh, kirottu olkoon tuo Lucrezia Borgia! Te sanotte, että hän rakastaa minua tuo nainen. Hyvä, olkoon se siis hänen rangaistuksensa! hän kauhistuttaa minua! Niin, hän kauhistuttaa minua! Sinä tiedät, Maffio, se on aina niin. Emme voi olla välinpitämättömiä naisesta, joka meitä rakastaa. Häntä täytyy joko rakastaa tai vihata. Mutta kuinka rakastaa tuota naista? Tapahtuu myöskin, että kuta enemmän tuon tapaiset naiset meitä rakkaudellaan rasittavat, sitä enemmän heitä vihaamme. Tämä minua ajaa takaa, vaanii, piirittää. Kuinka olen voinut ansaita Lucrezia Borgian rakkauden? Eikö se ole häpeä ja onnettomuus? Ette voi uskoa, missä määrin jo tuon rikollisen naisen ajatteleminenkin on minulle vastenmielistä sen yön jälkeen, jona te sanoitte minulle hänen nimensä niin vaikuttavalla tavalla. Ennen en nähnyt Lucrezia Borgiaa kuin kaukaa, tuhansien välimatkain takaa; hän oli minulle kuin koko Italian yli kohoava kauhea aave, niinkuin koko maailman aave. Nyt tuo aave on minunkin aaveeni, hän tulee ja istuu pääni pohjiin, hän rakastaa minua tuo aave ja tahtoo maata vuoteessani. Äitini kautta, se on kauheata! Ah, Maffio, hän on tappanut signore de Gravinan, hän on tappanut sinun veljesi. Hyvä, tahdon olla sinulle veli veljesi sijassa ja kostaa! – Tuossa on hänen inhoittava palatsinsa, palatsi, jossa harjoitetaan haureutta ja petosta, jossa salamurhataan, jossa tehdään aviorikoksia, harjoitetaan sukurutsausta, se on kaikkien rikosten palatsi, se on Lucrezia Borgian palatsi. Oo, sinä häpeän leima, en voi sinua iskeä tuon naisen otsaan, mutta palatsinsa otsikkoon voin sinut kuitenkin panna.
Hän nousee kivipenkille, joka on parvekkeen alla ja pudottaa tikarillaan alas ensimäisen kirjaimen muuriin piirretystä sanasta BORGIA, niin että jää vaan sana: ORGIA.
MAFFIO. Mitä ihmettä hän tekee?
JEPPO. Kirjain vähempi hänen nimessään, pää vähempi harteillasi, Gennaro.
GUBETTA. Signore Gennaro, tuosta sukkeluudesta tulee huomenna puoli kaupunkia vaadittavaksi tilille.
GENNARO. Jos syyllistä etsitään, niin minä ilmaisen itseni.
GUBETTA itsekseen. Soisin, että niin tapahtuisi, se ehkä vähän jäähdyttäisi signora Lucreziaa.
Kaksi mustapukuista miestä on jo hetken aikaa käyskennellyt torilla.
MAFFIO. Tuolla on pahansuovan näköisiä miehiä, jotka tarkastelevat meitä hiukan uteliaasti. Luulen, että olisi viisainta hajaantua. – Elä tee uusia hullutuksia, veli Gennaro.
GENNARO. Ole huoletta, Maffio. Kätesi. – Hyvät herrat, paljon hauskuutta tänä yönä.
Menee asuntoonsa. Muut hajaantuvat.
