Kitabı oku: «Julius Caesar», sayfa 3

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Capitoli. Senaatin istunto

(Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca, Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus, Popilius, Publius, y.m. tulee.)

CAESAR

 
No, Mars-kuun viidestoist' on tullut.
 

TIETÄJÄ

 
On, Caesar, mut ei vielä mennyt.
 

ARTEMIDORUS

 
O, terve, Caesar! Lue tämä lippu.
 

DECIUS

 
Trebonius anoo että joutuessas
Lukisit tämän alamaisen pyynnön.
 

ARTEMIDORUS

 
Mun ensin, Caesar! Caesaria minun
Likemmin koskee; lue, suuri Caesar!
 

CAESAR

 
Mik' itseämme koskee, jääköön viimeks.
 

ARTEMIDORUS

 
Äl' aikaele, Caesar; lue se oiti!
 

CAESAR

 
Mit'? onko miesi hullu?
 

DECIUS

 
                        Tieltä, lurjus!
 

CASSIUS

 
Vai kadull' armokirjaas tyrkytät!
Käy Capitoliin!
 

(Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä

Kaikki senaattorit nousevat.)

POPILIUS

 
Menestyköhön tänään hankkehenne!
 

CASSIUS

 
Popilius, mikä hanke?
 

POPILIUS

 
                      Hyvästi!
 

(Lähestyy Caesaria.)

BRUTUS

 
Mitä se Popilius Lena sanoi?
 

CASSIUS

 
Hän toivoi menestystä hankkeellemme.
On ilmi tullut juonemme, ma pelkään.
 

BRUTUS

 
Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!
 

CASSIUS

 
Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. —
Kuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee,
Ei lähde täältä Cassius eikä Caesar,
Sill' itseni ma tapan.
 

BRUTUS

 
                       Malta, Cassius;
Ei haastele Popilius hankkeistamme:
Hän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.
 

CASSIUS

 
Trebonius tietää aikansa; kas, Brutus,
Hän korjaa Antonion tieltä pois.
 

(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit

istuutuvat.)

DECIUS

 
Miss' on Metellus Cimber? Caesarille
Hän armokirjans' oiti antakoon.
 

BRUTUS

 
Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
 

CINNA

 
Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
 

CAESAR

 
Kaikk' onko valmiit? – Mitä puutteit' auttaa
Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
 

METELLUS

 
Ylevä, mahtava ja suuri Caesar,
Metellus istuimesi juureen laskee
Sydämen nöyrän —
 

CAESAR

 
                   Se ei kelpaa, Cimber!
Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys
Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa
Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön
Ja sanan vankan. Älä ole hupsu
Ja verta Caesarin niin herkäks usko,
Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi
Se, josta heltyy narrit: lipokieli
Ja hännänlierutus ja köyryselkä!
Lain kautta veljes maanpakoon on syösty;
Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset
Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan
Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,
Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
 

METELLUS

 
Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka
Caesarin korviss' ihanammin kaikuis,
Palauttain pakolaisen veljeni?
 

BRUTUS

 
En liehakoi, mut kättäs suutelen,
Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber
Sais luvan viipymättä palata.
 

CAESAR

 
Kuin? Brutus?
 

CASSIUS

 
              Armoa, Caesar! Armoa!
Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee
Ja armoitusta Cimberille kerjää.
 

CAESAR

 
Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen;
Rukous mua taivuttais, jos itse
Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen
Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää
Ja lujempaa ei taivaall' ole toista.
Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,
Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,
Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä.
Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,
He lihaa, verta ovat, aistit heill' on;
Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina
Vakaana, järkähtämätönnä seisoo.
Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän
Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin
Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani
Lujana pysyn myös.
 

CINNA

 
                   Oi, Caesar —
 

CAESAR

 
                                  Pois!
Olympiako siirtää tahdot?
 

DECIUS

 
                          Suuri Caesar, —
 

CAESAR

 
Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
 

CASCA

 
Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
 

(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset ja viimeiseksi Marcus Brutus.)

CAESAR

 
Sinäkin, Brutus? – Kaadu sitten, Caesar!
 

(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)

CINNA

 
Pelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut!
Kaduilla joutuun huutakaa se julki.
 

CASSIUS

 
Ja toiset puhe-istuimille huutain:
"Pelastus, vapaus ja vapahdus!"
 

BRUTUS

 
Senaattorit ja kansa! Älkää juosko!
Ei vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.
 

CASCA

 
Puhe-istuimelle, Brutus!
 

DECIUS

 
                         Niin, ja Cassius!
 

BRUTUS

 
Mut miss' on Publius?
 

CINNA

 
                      Täällä, sekapäissään
Kapinast' aivan.
 

METELLUS

 
                 Seiskaa tiheässä,
Caesarin ystävät ne kenties muuten —
 

BRUTUS

 
Vait! nytkö seistä! – Malta mieltäs, Publius!
Ei pahaa sulle suoda eikä kelleen,
Ken roomalainen on. Se heille kerro.
 

CASSIUS

 
Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa,
Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.
 

BRUTUS

 
Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut
Kuin me, sen tekijät.
 

(Trebonius palajaa.)

CASSIUS

 
                      Miss' on Antonius?
 

TREBONIUS

 
Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset
Tuijottain juoksevat ja huutavat,
Kuin päivä olis viimeinen.
 

BRUTUS

 
                           Nyt tahtos
Tee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla,
Se tietty on; mut saada viivytystä
Ja aikaa voittaa, siinä kaikki.
 

CASSIUS

 
                                Leikkaa
Kakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat
Pois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.
 

BRUTUS

 
Jos niin on, kuolo voitto on, ja me siis
Caesarin ystävät, kun kuolonpelvon
Hält' ehkäisimme. – Maahan, roomalaiset!
Veressä Caesarin nyt kyynärpäihin
Peskäämme kädet! Miekat voidelkaamme!
Torille sitten, ruskeit' aseitamme
Pään yli heilutellen, kaikki huutain:
"Pelastus, vapaus, rauha!"
 

CASSIUS

 
                            Maahan! Kylpyyn!
Viel' aikain pitkäin päästä näytellähän
Uusissa kansoissa ja uusin kielin
Tää jalo näytelmä!
 

BRUTUS

 
                   Viel' usein huviks
Saa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa
Pompejon patsaan juuressa nyt makaa
Kuin tomu halpana!
 

CASSIUS

 
                   Yht' usein kuin
Se tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu:
"Nuo miehet vapauden maalleen hankki."
 

DECIUS

 
Nyt matkaan!
 

CASSIUS

 
             Matkaan kaikki; Brutus eellä;
Jälessä kaunisteena Rooman parhaat
Ja rohkeimmat henget.
 

(Palvelija tulee.)

BRUTUS

 
                      Vait! Ken saapuu?
Yks Antonion ystäviä.
 

PALVELIJA

 
                      Brutus,
Näin herrani mun polvistua käski,
Näin tomuun langeta mun käsk' Antonius,
Ja maasta haastaa näin: Brutus on viisas,
Jalo, urhoollinen, suora. Caesar oli
Suur', uljas, kuninkaallinen ja armias.
Sano: Brutus multa lemmen saa ja arvon;
Sano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen.
Jos Brutus sallii Antonion luokseen
Turvissa tulla, selvitystä saamaan
Miks surman Caesar sai, niin Antoniolle
Ei kuolleena niin rakas ole Caesar
Kuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa
Uskollisesti onnessa ja työssä
Tän horjuvaisen vallan vaarain kautta
Jaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.
 

BRUTUS

 
On uljas, viisas roomalainen herras;
Pahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano,
Jos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden
Hän selvikkeen; ja, kunniani kautta,
Palata vaaratta.
 

PALVELIJA

 
                 Hänt' oiti noudan.
 

(Lähtee.)

BRUTUS

 
Saas nähdä, hänest' ystävän me saamme.
 

CASSIUS

 
Hyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä
Ma kammon suuresti, ja totehen
Mun pahat aavistuksen' aina käyvät.
 

(Antonius tulee.)

BRUTUS

 
Tuoss' on hän jo. – Antonius, tervetullut!
 

ANTONIUS

 
Oi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees?
Noin pieneen tilaan kutistuiko kaikki
Sun voittos, saaliis, mainees, loistos? – Hyvästi! —
En tunne, jalot herrat, aikeitanne,
Ken vielä iskun saa ja päästään pääsee.
Minäkö? Mik' on hetki sopivampi
Kuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase
On puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat,
Joit' uljain veri mailmassa kultaa?
Jos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne,
Kätenne verestä kun vielä suitsee.
Vaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi
Näin valmis kuolemaan; näin mieleistäni
Ei paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä
Caesarin kanssa kuolla, teidän kautta,
Te ajan valitut ja suuret henget.
 

BRUTUS

 
Antonius, älä meiltä surmaas kerjää.
Verisiks, julmiks meidät kyllä luulis,
Niinkuin sen kätemme ja työmme tuossa
Jo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan
Ja tämän verityön, jonk' on ne tehneet.
Sydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli.
Niin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa —
Kuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin —
Tuon teki Caesarille. – Sua kohtaan.
Miekkamme kärjet tylsät on, Antonius.
Kätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet,
Ja sydämemme, hellät niinkuin veljen,
Sun luottamuksella ja kunnioittain
Ja kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.
 

CASSIUS

 
Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään,
Kun määrättävät ovat uudet arvot.
 

BRUTUS

 
Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan,
Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt.
Syyn sitten selvitämme, miksi minä,
Jok' iskeissäni Caesaria lemmin,
Tuon teon tein.
 

ANTONIUS

 
                Sun viisautees ma luotan.
Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki
Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin;
Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun;
Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus;
Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks —
En viimeks ystävänä – sun, Trebonius.
Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan
Nimeni teist' on nyt niin halpa, että
Kahdesta häijyst' olen jompikumpi:
Joko imartelija tai pelkuri.
Oi, Caesar, totta on, sua rakastin!
Jos alas meihin henkesi nyt katsoo,
Sua eikö koske tuimemmin kuin kuolo,
Kun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo
Ja vainolaises verikättä puistaa,
Mies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla
Niin monta silmää ois kuin haavaa sulla,
Joist' itku purskuis niinkuin veri noista,
Paremmin sopis tuo, kuin ystävänä
Sun vihamiestes kanssa kättä lyödä.
Oi, anteeks, Julius! – Tässä, jalo hirvi,
Sa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä
Ajajas seisoi, murhan merkki yllä,
Verelläs purppuroittuna. Oi, mailma!
Sin' olit tämän ruunuhirven puisto;
Hän, toden totta, mailma, oli ruunus. —
Kuin hirvi, monen prinssin kaatamana,
Nyt tuossa makaat!
 

CASSIUS

 
Antonius!
 

ANTONIUS

 
          Oi, anteeks, Cajus Cassius,
Sen sanoo vihamieskin Caesarista;
Siis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.
 

CASSIUS

 
En soimaa, ettäs Caesaria kiität,
Vaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas?
Tahdotko ystäviämme sa olla,
Vai tietämmekö käymme ilman sua?
 

ANTONIUS

 
No, kättähän jo löin; mut horjahdin,
Kun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen
Ma teille kaikille ja lemmin teitä
Toivossa että syyn saan tietää, miksi.
Ja missä oli vaarallinen Caesar.
 

BRUTUS

 
Tää hurjaa näytelmätä olis muutta.
Niin täysin painavat on syymme, että,
Vaikk' oisit Caesarinkin oma poika,
Sa tyytyisit.
 

ANTONIUS

 
              En muuta vaadikaan;
Ja pyydän nyt vaan että ruumiin viedä
Torille saan, ja puhe-istuimelta
Saan ystävänä hautapuheen pitää.
 

BRUTUS

 
Sen saat, Antonius.
 

CASSIUS

 
                    Brutus, sana kuule!
 

(Syrjään Brutolle,)

 
Et tiedä mitä teet: oi, älä salli
Antonion pitää hautapuhetta.
Arvaatko minkä kiihkon puheellansa
Hän saattaa nostaa kansassa?
 

BRUTUS

 
                             Suo anteeks:
Käyn itse ensin puhe-istuimelle
Ja Caesarimme surmaan näytän syyt.
Mit' Antonius puhuu, sen – ma sanon
Hän tekee meidän suostumuksella;
Ja että Caesarille suomme kaikki
Tapojen pyhittämät juhlamenot.
Se hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.
 

CASSIUS

 
Kuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.
 

BRUTUS

 
Tuoss', Antonius, Caesarin on ruumis.
Meit' älä hautapuheessasi soimaa,
Vaan kiitä Caesaria miten tahdot
Ja sano, että luvallamme teet sen.
Et muuten hautajaisiin osaa ottaa
Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon
Nyt minä astun, puhua sun pitää,
Kun minä olen päättänyt.
 

ANTONIUS

 
                         Niin olkoon;
En muuta minä toivo.
 

BRUTUS

 
Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
 

(Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)

ANTONIUS

 
Verinen tomu, anteeks suo, ett' olen
Leppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi
Jaloimman miehen raunio sa olet,
Mik' aikakausiss' elänyt on koskaan.
Voi kättä, joka kalliin veres kaasi!
Täss' ennustan nyt haavoillasi, jotka
Kuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo
Ja puhett', ääntä kieleltäni kerjää:
Kirous tätä sukukuntaa painaa;
Kotoinen raivo, tuimat kansanriidat
Tuskauttaa kaikki Italian maat;
Niin tavaks tulee hävitys ja veri
Ja kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti
Hymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan
Palaiseks neljäks sodan koura silpoo.
Hirmuihin tottuminen surmaa säälin,
Ja Caesarinkin kostonahnas henki,
Sivullaan Ate,⁴ joka hehkuvana
On helvetistä tullut, mailla kulkee
Ja valta-äänellänsä huutaa: "murhaa!"
Ja sodan koirat irroittaa, niin että
Tää konnanteko pilviin asti leyhkää
Raadoista, jotka voihkaa hautaan päästä.
 

(Palvelija tulee.)

 
Octavius Caesaria palvelethan?
 

PALVELIJA

 
Niin palvelen, Antonius.
 

ANTONIUS

 
                         Caesar hänen
Kirjeessä käski tänne Roomaan tulla.
 

PALVELIJA

 
Hän kirjeen saanut on ja matkall' ompi,
Ja suullisesti sanomaan mun käski —
 

(Huomaa ruumiin.)

 
O, Caesar!
 

ANTONIUS

 
Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke.
On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän'
Se kostui, kun sun silmissäs se näki
Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?
 

PALVELIJA

 
Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.
 

ANTONIUS

 
Palaja, kerro mit' on tapahtunna.
Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma,
Octaviolle epävarma Rooma.
Pois! joutuun! Kerro hälle se. – Ei, varro!
Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin
Torille vien. Ma siellä tunnustelen
Puheellani, mitenkä kansa noiden
Veristen miesten julmaa työtä katsoo.
Sen mukaan sitten kertoa sa saat
Octaviolle, miten tääll' on laita.
Avuksi tule mulle.
 

(Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)

 
Toinen kohtaus
Forum.
 

(Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)

1 KANSALAINEN

 
Tiliä tahdomme; tee tili meille.
 

BRUTUS

 
No, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa;
Käy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun
Ja ja'a joukot. —
Ken mua kuulla tahtoo, jääköön tänne;
Ken Cassiota, menköön hänen kanssaan.
Ja julki tuodaan valtasyyt, miks surman
Sai Caesar.
 

1 KANSALAINEN

 
            Minä kuulen Brutoa.
 

2 KANSALAINEN

 
Ja minä Cassiota; sitten rinnan Syyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.
 

(Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa

Brutus astuu puhe-istuimelle.)

3 KANSALAINEN

 
Vait! Brutus nousee puhe-istuimelle.
 

BRUTUS

 
Mua tyvenesti loppuun kuulkaa.
Rooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani, ja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja uskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne, ja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on tässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton rakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy tämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en senvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän rakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja teidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien elävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun hän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin häntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä hänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen, ja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi orjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei tahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. – Jään odottamaan vastausta.
 

KAIKKI

 
Ei kenkään, Brutus, ei kenkään.
 

BRUTUS

 
Siis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin mitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa kirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se kiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa sai.
 

(Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)

 
Tuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei hänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan: aseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan, vakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin, niin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo hyväksi vaatia minun kuolemaani.
 

KAIKKI

 
Eläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!
 

1 KANSALAINEN

 
Kotihin juhlasaatossa hän viekää!
 

2 KANSALAINEN

 
Es'isän viereen patsas hälle nouskoon!
 

3 KANSALAINEN

 
Hän Caesariksi tulkoon!
 

4 KANSALAINEN

 
Brutossa Caesarin hyvät puolet kruunattakoon!
 

1 KANSALAINEN

 
Kotihin riemuhuudoin hänet viemme.
 

BRUTUS

 
Maanmiehet, —
 

2 KANSALAINEN

 
               Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.
 

1 KANSALAINEN

 
Vait siellä!
 

BRUTUS

 
             Hyvät kansalaiset, yksin
Mun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää
Antonion luo ja kunnioitus suokaa
Caesarin ruumiille ja puheelle,
Jonk' Antonius meidän luvallamme
Pitääpi ylistykseks Caesarille.
Rukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis,
Ennenkuin Antonius on puhunut.
 

(Lähtee.)

1 KANSALAINEN

 
Seis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.
 

2 KANSALAINEN

 
Hän puhe-istuimelle astukoon; Me kuullaan. – Ylös, jalo Antonius!
 

ANTONIUS

 
Olen kiitollinen teille Bruton tähden.
 

4 KANSALAINEN

 
Hän mitä sanoo Brutosta?
 

3 KANSALAINEN

 
                         Hän sanoo,
Ett' on hän Bruton tähden kiitollinen
Kaikille meille.
 

4 KANSALAINEN

 
Parast' olis ett'ei Puhuisi Brutosta hän pahaa täällä.
 

1 KANSALAINEN

 
Tyranni oli Caesar.
 

3 KANSALAINEN

 
Niinpä kyllä; Ja onni että Rooma siitä pääsi.
 

2 KANSALAINEN

 
Vait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.
 

ANTONIUS

 
Te jalot Rooman miehet —
 

KANSA

 
                           Hiljaa! kuullaan.
 

ANTONIUS

 
Ystävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa!
En Caesaria kiitä, mutta hautaan.
Pahatpa työmme usein eloon jäävät,
Mut hyvät haudatahan luumme kanssa.
Niin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus
Hän sanoi vallanahnaaks Caesarin;
Jos oli niin, se oli julma rikos,
Ja julmast' on sen sovittanut Caesar.
Ma Bruton suostumuksella ja muiden —
On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies,
Niin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki —
Nyt pidän hautapuheen Caesarille.
Hän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle,
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Toi kotiin Roomaan vankeja hän paljon,
Rahastot niiden lunnahilla täyttäin;
Oliko siinä Caesar vallanahnas?
Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar;
Kovempi luonnoltaan on vallanahnas:
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Kolmasti Lupercalioissa hälle
Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen,
Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko?
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja, totisesti, hän on kunnon mies.
En Bruton puhetta ma vääräks väitä,
Mut haastan tässä siitä, minkä tiedän.
Ol' ennen teille rakas hän, ja syystä,
Siis mistä syystä ette suris häntä?
Oi äly! villipetoon pakenit sa,
Ja ihmisist' on järki mennyt! – Anteeksi
Tuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän,
Vait olla täytyy, kunnes palajaa se.
 

1 KANSALAINEN

 
Hän puhuu mielestäni järkevästi.
 

2 KANSALAINEN

 
Jos oikein mietit asiaa, niin Caesar, Kärs suurta vääryyttä.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin kyllä, miehet, Pahemman sijaan saamme, minä pelkään.
 

4 KANSALAINEN

 
Sanansa kuulitten: hän kruunun kielsi; Hän varmaankaan ei ollut vallanahnas.
 

1 KANSALAINEN

 
Jos niin on, käy se muutamille kalliiks.
 

2 KANSALAINEN

 
Mies-parka! Tulipunaiset sen silmät On itkust' aivan.
 

3 KANSALAINEN

 
Miestä jalompaa Kuin Antonius ei Roomass' ole toista.
 

4 KANSALAINEN

 
Vait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.
 

ANTONIUS

 
Viel' eilen olis sana Caesarin
Kumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa,
Ja ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis.
Jos mieltänne ja sydäntänne, miehet,
Kokisin kapinaan ja raivoon nostaa,
Loukkaisin Brutoa ja Cassiota,
Jotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty.
En, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen.
Ja itseäni loukkaisin ja teitä,
Kuin loukkaisin noin kunnon miehiä.
Tää pärmä, Caesarin sinetti alla,
Vainaalta löytyi: se on jälkisäännös.
Jos kansa vaan tän testamentin kuulis —
Jot' – anteeks suokaa – lukea en aio —
Caesarin haavoj' oiti suutelis se,
Verehen pyhään liinojansa kastais,
Ja hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis,
Ja kuollessaankin vielä säätäis siitä,
Sen jättäin jälkeisilleen kallihina
Perintönä.
 

4 KANSALAINEN

 
Me tahdomme sen kuulla. – Antonius, lue säännös!
 

KAIKKI

 
                       Säännös! säännös!
Caesarin säännös!
 

ANTONIUS

 
                  Anteeks, ystäväni:
En tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää
Kuin Caesar teitä lempi. Ettehän te
Puut' ole, kiveä, vaan ihmisiä.
Caesarin säännöksen jos kuulla saatte,
Tulette kiihkohon ja raivoon aivan.
Hyv' on, kun ette tiedä että hänet
Periä saatte; jos sen tietäisitte,
Oi, kuinka silloin käviskään!
 

4 KANSALAINEN

 
                              Lue säännös!
Sen tahdomme me kuulla. Lue säännös!
Caesarin säännös lukea sun täytyy.
 

ANTONIUS

 
No, malttukaa ja hiukan varrotkaa!
Erehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että
Ma loukkaan noita kunnon miehiä,
Jotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.
 

4 KANSALAINEN

 
Kunnonko miehiä! – He pettureit' on.
 

USEAT

 
Lue säännös! lue testamentti!
 

2 KANSALAINEN

 
He konnia ja pettureit' on. Säännös! Lue säännös!
 

ANTONIUS

 
Siis sitä lukemaan mua pakoitatte.
No, piirittäkää ruumis siis, niin näytän
Ma teille ken sen säännöksen on tehnyt.
Astunko alas? Saanko luvan siihen?
 

USEAT

 
Käy alas!
 

2 KANSALAINEN

 
          Alas astu!
 

(Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)

3 KANSALAINEN

 
                     Luvan saat.
 

4 KANSALAINEN

 
Kehäksi! piiriin!
 

1 KANSALAINEN

 
Paarin luota syrjään! Pois ruumiin luota!
 

2 KANSALAINEN

 
Tilaa Antoniolle! Jalolle Antoniolle tilaa!
 

ANTONIUS

 
Pois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!
 

USEAT

 
Pois tieltä! Tilaa! Syrjään!
 

ANTONIUS

 
                             Kyyneleitä
Jos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit.
Tuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan
Ens kerran kun sit' yllään kantoi Caesar.
Suv'ilta hänen teltassaan se oli,
Samana päivänä, kun nervit löi hän.
Kas, tuosta meni puukko Cassion!
Kas, minkä teki reiän kade Casca!
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä,
Ja kun murharaudan kiskoi maalle,
Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras
Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä
Noin tylystikö Brutus kolkutti;
Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus.
Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas
Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist'
Ol' armottomin: hänen jalo Caesar
Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt'
Enemmän musersi kuin murha-ase.
Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan
Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan
Jalustan luona aivan, jossa verta
Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar.
Se vasta kaatumus, te Rooman miehet!
Te, minä, kaikki kaaduimme me siinä,
Verisen kavalluksen riemutessa.
O, nyt te itkette, ja säälin voimaa
Te tunnette, ma huomaan: kallihia
Ne pisaroit' on! Hyvät ihmiset!
Kuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin
Vaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on
Hän itse, raatamana ilkimysten!
 

1 KANSALAINEN

 
Voi, surkeata näkyä!
 

2 KANSALAINEN

 
Oi, jalo Caesar!
 

3 KANSALAINEN

 
Voi, tuskan päivää!
 

4 KANSALAINEN

 
Voi, konnia ja pettureita!
 

1 KANSALAINEN

 
Veristä näytelmätä, voi!
 

2 KANSALAINEN

 
Kostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille!
Etsikää – polttakaa – paahtakaa – tappakaa – lyökää!
Ei ykskään petturi saa eloon jäädä.
 

ANTONIUS

 
Seis, kansalaiset!
 

1 KANSALAINEN

 
Vait siellä! Jalo Antonius puhuu.
 

2 KANSALAINEN

 
Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.
 

ANTONIUS

 
Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä
Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo.
Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.
Mit' yksityist' on vihan syytä ollut
Tekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he
Ja kunnon miehiä, ja työstään varmaan
Vastaavat itse. Ystävät, en minä
Sydämiänne teiltä ryöstää tahdo.
En puhuja ma ole niinkuin Brutus;
Vaan, kuten tietty, halpa, suora mies,
Jok' ystävästään pitää; sen he tiesit,
Kun puhevallan tässä mulle soivat.
Ei äänt', ei liikenteitä ole mulla,
Ei päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla
Vois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan
Ja kerron mitä tiedätten jo itse.
Ja Caesar-kullan haavat teille näytän,
Nuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa
Edestän' annan. Mut jos Brutus oisin,
Ja Brutus Antonius, sep' Antonius
Sytyttää mielet vois ja kielen panna
Caesarin joka haavaan, jotta nousis
Kivetkin Roomass' ilmi kapinaan.
 

KAIKKI

 
Kapinaan!
 

1 KANSALAINEN

 
          Bruton huoneen sytytämme.
 

3 KANSALAINEN

 
Pois! Salaliittolaiset etsikäämme.
 

ANTONIUS

 
Mut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!
 

KAIKKI

 
                                    Hiljaa!
Antonius puhuu, jalo Antonius.
 

ANTONIUS

 
Te ette tiedä mitä teette, miehet.
Mill' ansainnut on Caesar rakkauttanne?
Ah! ette tiedä: – kerron siis sen teille.
Säännöksen unhotitte, josta puhuin.
 

KAIKKI

 
Niin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!
 

ANTONIUS

 
Se täss' on, Caesarin sinetti alla.
Jokainen Rooman miesi hältä saapi,
Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.
 

2 KANSALAINEN

 
Oi, jalo Caesar! – Kosto surmaajille!
 

3 KANSALAINEN

 
Kuninkaallinen Caesar!
 

ANTONIUS

 
Mua kuulkaa loppuun asti.
 

KAIKKI

 
                          Hiljaa! vaiti!
 

ANTONIUS

 
Hän lisäks teille kaikki puistons' antaa
Ja lehtonsa ja uudet kasvikkonsa
Tiberin tällä puolla; ne hän teille
Ja lapsillenne ikipäiviks antaa
Yleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks.
Sep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?
 

1 KANSALAINEN

 
Ei koskaan, koskaan! – Tulkaa miehet! Ruumis
Pyhällä paikalla me polttakaamme
Ja kekäleillä pettureitten huoneet
Sytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.
 

2 KANSALAINEN

 
Käy, nouda tulta!
 

3 KANSALAINEN

 
                  Revi penkit rikki!
 

4 KANSALAINEN

 
Istuimet, ikkunat ja kaikki rikki!
 

(Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)

ANTONIUS

 
Nyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma;
Ties suuntaa, minne mielit, nyt.
 

(Palvelija tulee.)

 
                                 No, mies?
 

PALVELIJA

 
Octavius on jo Roomaan tullut, herra.
 

ANTONIUS

 
Miss' on hän?
 

PALVELIJA

 
              Hän ja Lepidus he ovat
Caesarin huonehessa.
 

ANTONIUS

 
                     Sinne riennän
Hänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee
Kuin käsketty. Nyt hilpeä on onni:
Se tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.
 

PALVELIJA

 
Hän kertoi, että Cassius ja Brutus
Kuin hullut portist' ulos ratsastivat.
 

ANTONIUS

 
He varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa
Min' yllytin. Octavion luo mua saata.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
 

(Runoilija Cinna tulee.)

CINNA

 
Unessa Caesarin kanss' atrioin ma,
Ja mieltän' ahdistavat pahat enteet.
Haluton kodist' olen lähtemään,
Mut jotakin on, joka houkuttaa mua.
 

(Kansanjoukko tulee.)

1 KANSALAINEN

 
Nimenne?
 

2 KANSALAINEN

 
Minne matka?
 

3 KANSALAINEN

 
Missä asutte?
 

4 KANSALAINEN

 
Nainutko olette vai poikamieskö?
 

1 KANSALAINEN

 
Vastatkaa jokaiselle suoraan.
 

2 KANSALAINEN

 
Niin, ja lyhyesti.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin, ja järkevästi.
 

4 KANSALAINEN

 
Niin, ja rehellisesti; se sulle parasta.
 

CINNA

 
Nimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis, vastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti, sanon järkevästi: olen poikamies.
 

2 KANSALAINEN

 
Ne siis hulluja, jotka naivat; niinkö? Varo vaan ett'et saa könttiis. – Jatka; suoraan!
 

CINNA

 
Suoraan, menen Caesarin hautajaisiin.
 

1 KANSALAINEN

 
Ystävänäkö vai vihamiehenä?
 

CINNA

 
Ystävänä.
 

2 KANSALAINEN

 
Sepä suora vastaus.
 

4 KANSALAINEN

 
Asuntosi? – Lyhyesti!
 

CINNA

 
Lyhyesti, asun Capitolissa.
 

1 KANSALAINEN

 
Nimesi, ystävä? Rehellisesti!
 

CINNA

 
Rehellisesti on nimeni Cinna.
 

1 KANSALAINEN

 
Palasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.
 

CINNA

 
Olen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.
 

4 KANSALAINEN

 
Palasiksi, palasiksi huonoista runoista!
 

CINNA

 
En ole salaliittolainen Cinna.
 

2 KANSALAINEN

 
Se ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen sydämestään, sitten saa hän mennä.
 

3 KANSALAINEN

 
Paloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan,
tulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset
Decion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!
 

(Lähtevät.)