Kitabı oku: «Lauri Stenbäck», sayfa 25

Vaikka Stenbäck ei itse esiintynyt Snellmania vastaan, aiheutti tämän kritiikki kuitenkin pitkän ja kiusallisen kynäsodan. C. G. von Essen ryhtyi näet ensin nimettömänä ja sitten nimensä julkaisten puolustamaan väitöskirjaa, kun taas Snellman puolestaan tavallisella terävyydellään pysyi kannallaan vastustajaa vastaan, joka ei suinkaan ollut hänen vertaisensa. Tässä ei kumminkaan ole paikka tehdä selkoa tästä pitkästä, vihdoin mieskohtaisuuksiin menevästä polemiikista, jossa Stenbäck yhä sai olla välikädessä. Olisi väärin epäillä Snellmanin vilpittömyyttä, kun hän useita kertoja lausui ilmi mielipahansa, että niin oli laita. Hän ei myönnä, että hän "ylimielisyydellä ja katkeruudella" oli tarkastanut väitöskirjaa, "jonka tekijää hän kunnioittaa hänen jalon luonteensa ja harvinaisten sielunlahjainsa vuoksi, ja jota kohtaan pitkällinen ystävällinen kanssakäyminen on opettanut hänen tuntemaan persoonallista kiintymystä". [Selonteon polemiikista sisältää Snellmanin Saml. Arb. IV, s. 652 seurr.]

Aikaa ennen kuin polemiikki väitöskirjasta oli lakannut, nimitettiin Stenbäck professoriksi. Se tapahtui 31 p. toukokuuta. Mutta kysymys kirkkoherran virasta oli edelleen avoinna ja kehittyi hitaasti. Asia oli se, että tuomiokapituli ehdokkaita asettaessaan oli antanut etusijan kolmelle omalle jäsenelleen, lehtoreille Henr. Heikelille, Fredr. Hertzbergille ja G. F. Helsingiukselle, vaikka Stenbäck teologianlisensiaattina kieltämättä oli heidän yläpuolellaan opissa ja hänen siis voimassaolevan lain mukaan olisi tullut saada ehdokassija. Tyytymättömänä siihen hän valitti senaattiin, [Koska tuomiokapituli oli katsonut papintutkinnossa saadun laudaturin vastaavan teologianlisensiaatti-tutkintoa, lausutaan valituskirjassa m.m.: "Jokainen kuitenkin tietää, että edellinen tavallisesti annetaan muiden näkökohtien mukaan ja on tähän saakka ollut yksinoikeutena muutamilla virkamiehillä, kun näet lehtoreille, vanhemmille koulunopettajille ja konsistorin notaareille, pois lukien muut pappismiehet, on annettu tämä arvosana, vaikk'eivät he ennen tai jälkeenpäin olisi osoittaneet mitään erinäistä teologista oppia tai etevämpää kykyä kirkon palveluksessa, kun sitävastoin jälkimmäinen ainakin vaatii monivuotisia opintoja, vaivoja ja ponnistuksia ja aina edellyttää enemmän tai vähemmän laveaa tutustumista teologian avaroihin aloihin."] joka myönsikin hänelle oikeuden, niin että hän sai kolmannen ehdokassijan, jotavastoin Helsingius sai toisen ja Hertzberg jätettiin pois. Vaalisaarnat pidettiin elokuun jälkipuoliskolla ja syyskuun alussa, jonka jälkeen vaali tapahtui syyskuun 16 p. sillä tuloksella, että Stenbäck sai useimmat äänet. Kun kirkkoherrakunta on keisarinpitäjä, ei asia ollut sillä ratkaistu, vaan sen tuli mennä tuomiokapitulin ja senaatin kautta korkeimpaan paikkaan. Kuitenkin oli aika käsillä astua professorinvirkaan, ja se tapahtui siis siinä harvinaisessa asiain tilassa, että Stenbäckillä oli hyvä toivo päästä varapaikkaan, jollei hän viihtyisi siinä asemassa, joka jo ennakolta oli tuottanut hänelle niin paljon levottomuutta ja niin suurta kiusaa. Tämän johdosta päätettiinkin, että kodin muuttaminen jäisi tuonnemmaksi ja Stenbäck viettäisi ensi lukukauden Helsingissä yksin, erossa läheisistään.

* * * * *

Kertomus Stenbäckin professoriajasta, syyslukukaudesta 1855, seuraa tässä lyhyinä otteina hänen vaimolleen kirjoittamistaan kirjeistä. Vaihtelevat mielialat ja vaikutelmat esiintyvät siten sillä päiväkirjan tapaisella tuttavallisuudella, joka voittaa kaiken mitä elämäkerrankirjoittaja voi tarjota.

Lokakuun 3 p. – "Ajoin täällä Topeliukselle, niinkuin hän pyysi Uudessakaarlepyyssä. Turhaan kuulusteltuani huoneita päätin asettua Topeliuksen luo (hänen perheensä oli täksi lukukaudeksi määrä jäädä Uuteenkaarlepyyhyn). Kun hän saapui tänne eilen, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, ja me sovimme asiasta pian. Minun asuinhuoneenani on heidän sänkykamarinsa, iso ja kaunis huone, jossa on hyviä huonekaluja niin paljon kuin tarvitsen, saan ruoan, passauksen ja kaiken mitä on tarpeen. Asunto on siis varsin hyvä, ja luulen viihtyväni niin hyvin kuin mahdollista. Sangen ikävä on minulla kuitenkin ollut tähän saakka, mutta kenties se menee ohitse, kun saan aloittaa työni. – Yksin saan olla niin paljon kuin tahdon, ja me olemme suostuneet olemaan häiritsemättä toisiamme. Topeliuksella on kaksi piikaa ja oma talous, niin että mukavuudesta ei puutu juuri mitään. – Pahin, mikä minua vaivaa, on kuurouteni, [Stenbäck oli edellisenä kesänä Munsalassa, missä hän miltei joka päivä otti merikylpyjä, huomannut ensimmäisiä korvavian oireita, joka ajoittain heikonsi hänen kuuloaan eikä koskaan täydellisesti parantunut. Sen parhaimmillaankin ollessa täytyi hänelle puhua hiukan koroitetulla äänellä.] joka on yhä vain enentynyt, niin että tuskin voin puhua kenenkään kanssa, ilman että toisen täytyy vaivata itseään huutamaan täyttä kurkkua. Matkalla se paheni. – Toivon kuitenkin parannusta; [E. A.] Ingman lääkärinä. – Isonkyrön vaali on nyt julkaistuna kaikissa sanomalehdissä. Toiveeni ovat samalla kannalla kuin ennenkin. Kuitenkin tapasin kerran [kirkollispäällikön] paroni [K. von] Kothenin, joka onnitteli ja arveli minun kaiketi pääsevän sinne, kun olin saanut äänet. – Uuden kouluehdotuksen mukaan, joka astunee voimaan 1857, saan paljon tekemistä tulevista koulunopettajista, jotka joutuvat minunkin tutkittavikseni. Se ei minulle olisi vastenmielistä. – Kuinka paljon parempi olisi olla sinun hoidettavanasi kuin Topeliuksen vanhan palvelijan, joka puuhailee espanjankärpäseni kanssa (niskassa). En tiedä koskaan antaa sinulle arvoa, ennenkuin olen sinusta erotettuna. Voi hyvin, rakas vaimo!"

Lokakuun 15 p. – "Minulla on ollut erinomaisen ikävä ja olen ollut kovin alakuloisella tuulella. Täkäläinen virkani on minulle peloittavana pöpönä. Kuinka olenkaan katunut, että hain tänne. Näen selvästi, etten koskaan voi oikein mukautua täällä paikkaani tai yleensä täkäläiseen elämään. Yliopistollisesta toiminnasta olen kokonaan vieraantunut, eikä se minussa herätä vähintäkään halua. Jos minun täytyy jäädä tänne, niin saan vetää raskasta kivikuormaa – niin kauan kuin jaksan. Pääsisinpä vain Isoonkyröön!" – (Puhuttuaan korviensa lääkäröimisestä:) "Olen saanut koettaa millaista on olla sairaana ja tarvita hoitoa ja nähdä ventovieraita ihmisiä ympärillään. Ainoastaan muutamia ylioppilaita on käynyt luonani. Virkaanasettajaiset lykkäytyvät siksi, kunnes uusi varakansleri [paroni J. R. Munck] saapuu tänne. Pelkään, että kuurous tekee haittaa katekeettisten harjoitusten pitämiselle papiksi aikovien kanssa. – Täällä istun siis yksinäni kamariini sulkeutuneena. Topeliusta tapaan tuskin muulloin kuin syödessämme; aamiainen tavallisesti erikseen, päivällinen klo 2 ja illallinen klo 9. Lisäksi on aina vähän kylmää ruokaa ja teetä venäläiseen tapaan. – Yleisesti valitetaan elannon kalleutta Helsingissä – halkosyli maksaa 10-12 hopearuplaa." – (Mainittuaan, että sairaalloisuus vähentää työkykyä:) "Toivon toisinaan, että Herra auttaa tästä vaikeasta asemasta ja ohjaa eteenpäin. Kuitenkin, onnelliset me, jos oikein voimme sanoa mitä luin tänään: jos elämme, niin eläkäämme Herralle, jos kuolemme, niin kuolkaamme Herralle, joko elämme tai kuolemme, niin olemme Herran omat. Tämä aika on varmaankin tuleva minulle hyödyksi – ja silloinhan se on hyvä alku, mutta kehno professori minä olen – sen tiedän."

Lokakuun 21 p. – "Minulle on hauskaa kuulla, mitä siellä tapahtuu pienintäkin, ja niin usein kuin mahdollista. – Kuurouteni on vähän helpottanut. Tyytymättömänä Ingmaniin, joka mitä puisimmalla välinpitämättömyydellä hoiti vammaani, käännyin Willebrandin puoleen, joka antaa hyvää toivoa. – Virkaanastujaisluento, joka jo aikoja sitten on miltei valmis, ei mielestäni ole hullumpi. Kuitenkaan en tahdo painattaa sitä, osaksi, koska en tiedä, missä sen voisi julkaista, osaksi sen tähden, että siinä on kaikenmoisia jälkimuistoja Beckistä. – Terveydestäni olen saanut parempaa toivoa. Älä pelkää, että tulen kovin pahoilleni, jollen saakaan Isoakyröä. Kyllä täälläkin näyttää tulevan toimeen. Virkani antaa minulle vastaisuudessa hyvin suuren vaikutusvallan kaikkien koulun- ja kymnaasinopettajain kasvatukseen ja valmistukseen. Erityinen määräys tästä on parhaillaan tekeillä senaatissa ja astuu voimaan luultavasti vuoden parin päästä. Olen lukenut sen ja pidän siitä paljon, samoinkuin yleensä useimmista koululaitosta koskevista muutoksista, jotka komitea viime kesänä ehdotti Tampereella. Kaikella on toivo tulla korkeimmassa paikassa vahvistetuksi, ja parempi aika näyttää siten koituvan kouluille ja opettajille. Kenties vielä kiinnyn hyvinkin virkaani, ja jos Isonkyrön toivo pettää, niin ei ole muuta kuin mukautua ja koettaa löytää tästä virasta kaikki se mielenkiinto, minkä se voi antaa." – (Sitten kerrotaan, että Lille aikoi hakea Kuopion tuomiorovastin virkaa ja että Stenbäck sen johdosta voisi saada apupitäjän, niin että Marie Ottelin voisi asua pappilassa ja kaikki oleskella siellä lupa-aikoina:) "Taas tuulentupa! – Minusta tuntuu, etten vielä koskaan ole ollut koteutunut mihinkään, vaan aina elänyt liikkuvalla jalalla. Kenties onkin parasta niin, eihän pysyväinen koti ole täällä, eikä maksa vaivaa majautua tänne niin lujasti ja vakinaisesti. Kuitenkin tulee matkan varrella laittaa olonsa niin hauskaksi kuin voi, jotta ei masentaisi itseään. – Näinä päivinä aiomme käydä tervehtimässä varakansleriamme, joka kuuluu saapuneen jo eilen."

Lokakuun 28 p. – "Rakas Ebba! Paljon kiitoksia kirjeestäsi ja lohdutussanoista, jotka todella lohduttivat minua sydämellisesti. Kadun kuitenkin, että ikävissäni kirjoitin liian alakuloisesti; sinä käsitit sen pahemmaksi kuin se ansaitsikaan. Nyt ovat korvani melkoista paremmat, kuitenkin kuulen vielä jotenkin huonosti. Willebrand sanoo, että moiset vammat aina parantuvat hitaasti, mutta vakuuttaa minun kuuloni palautuvan. – Eilen pidin virkaanasettajaisluentoni juhlasalissa. Kuvittele mielessäsi suuri kokous naisia ja herroja ja minut kullalla koristetussa kateederissa. Se oli omituinen paikka puhua kristillisyyttä. Kuitenkin olin erinomaisen rohkealla mielellä, ja oli ainakin voitu hyvin kuulla kaikkialla mitä puhuin. Monet ovat sitä kiittäneet; mutta luulen – vaikk'en ole sitä kuullut – että monet ovat tehneet päinvastoinkin. Minua on kehoitettu painattamaan puheeni, mutta en tahdo tehdä sitä – jollei Snellman mahdollisesti pyytäisi sitä Litteraturbladiin; siinä se voisi olla vastalauseena hänen aikaisempiin kirjoituksiinsa. Olen iloinen kaikissa tapauksissa, että puhe on pidetty. Koska se aina on ollut tavallista, pidin eilisiltana pienet kemut, nimittäin rehtorille ja muutamille professoreille y.m. – noin 15 henkilölle. Topeliuksen palvelijat järjestivät ne miltei liian koreasti, eli niinkuin täällä pitää olla. Vieraat tulivat klo 7 ja viipyivät klo 12: een eli kunnes olimme syöneet illallisen. Kuitenkaan ei ollut niin reimaa kuin virallisissa kemuissa ennen Uudessakaarlepyyssä ja Vaasassa." —

"Pidettyäni puheen vietiin minut koreaan konsistorinsaliin, missä tein valani, ja heti sen jälkeen osoitettiin minulle sijani punaisella verhotun konsistorinpöydän ääressä. En voinut olla vetämättä suutani hymyyn, kun arvokkaasti asetuin paikalleni. Rehtori piti minulle puheen, ja lopuksi lausui minulle haranginsa uusi varakansleri, joka oli jäänyt nimenomaan tätä juhlallisuutta varten. Huomenna klo 5 j. pp. aloitan luentoni. – Alan, kuten näet, päästä toimiini käsiksi, ja kun minulla on tekemistä nuorison kanssa, joka tähän saakka on osoittanut minulle ystävällisyyttä, tullee se mieluisemmaksi ja mieltäkiinnittävämmäksi kuin olin otaksunut. Minua suututtaa, etten ole niin aivan kärkäs tulemaan Isoonkyröön kuin ennen. Kuitenkin se olisi paljon parempi. – Olen tehnyt jotenkin epäonnistuneen käynnin kenraalikuvernöörin luona – kuulin sillä kertaa tavattoman huonosti, niin että hän sai huutaa korvaani, ja minun oli hyvin vaikea ymmärtää mitä hän oikeastaan tahtoi. – Muutoin kaikki toivovat, että jäisin tänne, ja panevat liioiteltuja toiveita minun toimintaani tällä sijalla. Jumala johtakoon kaikki; hän voi antaa voimaa ja kykyä, jos hän tahtoo pitää minut täällä. – Jos sinulla joskus on aikaa ja tilaisuutta Uudessakaarlepyyssä, niin sinun tulisi käydä rouva Topeliusta tervehtimässä. Koska hänen miehensä täällä koettaa kaikin tavoin olla minulle palvelukseksi ja pitää huolta minun viihtymisestäni, niin voisit sinäkin sillä osoittaa minun kiitollisuuttani. – Eräs neiti Claesson – niin luulen hänen nimensä olevan – on täällä ja seurustelee Wegeliuksen kodissa. Hän on herännyt, hyvin sivistynyt ja ajatteleva, on ollut Amerikassa enimmän aikansa ja on nyt täällä opettajattarena eräässä naispensionissa. Kuulon mukaan luulisin olevan hauskaa tutustua häneen, mutta vielä en ole häntä tavannut." —

Tässä keskeytämme kirjeenkirjoittajan tuodaksemme silmäyksen siihen luentoon, jolla hän 27 p. lokakuuta esittäytyi yliopistossa, sillä käsikirjoitus on hänen jälkeenjääneiden paperiensa joukossa.

Aloittaen sanoilla: "Suurella ahdistuksella ja pelolla vastaanotan sen viran, johon tänään astun", ryhtyy Stenbäck lyhyesti käsittelemään osaksi samaa ainetta, joka on väitöskirjan ensimmäisenä lukuna. Hän tahtoo tässäkin tehdä selkoa kasvatusopin tarkoituksesta kristillisyys lähtökohtanaan, mutta näyttää nyt mielineen oikaista käsittelyn yksipuolisuuden, joka oli antanut Snellmanille aihetta tärkeimpiin muistutuksiinsa. Ainoastaan surkuteltava sokeus, sanoo puhuja, voi pitää kristillisyyttä välinpitämättömänä millekään taistelevan ihmisyyden luonnollisille riennoille tai asettaa sen vastakohdaksi valtion, tieteen, teollisuuden ja yleensä yhteiskunnallisen edistyksen harrastuksille, joiden muka luullaan olevan sulaa pakanuutta. Sellaisesta dualismista henkisyyden ja maallisen elämän luonnollisten inhimillisten pyrkimysten välillä ei kristillisyys tiedä. Päinvastoin kristillisyys tahtoo kajota kaikkeen. Se on elämän uskonto sanan universaalisimmassa merkityksessä; se tahtoo niinkuin auringon valo valaisten ja elävöittäen tunkeutua kaikkeen siittääkseen jumalallista elämää luonnon kylmässä ja kuolleessa povessa. Sen suuri päämäärä on aikaansaada ihmiskunnan ja maailman uudestisyntyminen, rakentaa sovinto taivaan ja maan välille, uusi elämänyhteys jumalallisen hengen maailman ja tämän luonnon maailman välille. – Kasvatusopin täytyy löytää tiensä ja kääntyä ihmisluonnon sisimpään perijuureen, nimittäin Jumalan tarpeeseen, ja sovittaa toimintansa tähän olennonpohjaiseen kohtaan; sen täytyy ymmärtää hoitaa, ravita ja kehittää sitä pyhää siementä, joka uinuu ihmisessä, ja josta hänen oikea, arvokas, Jumalan määräämä ihmisyytensä on kehittyvä. —

Siirtyen tulevaan toimintaansa lausuu puhuja m.m.: "Nyt, koska me epäilemättä ennen kaikkea emme tarvitse kasvatusopillisia järjestelmiä, vaan kasvattajia, emme uusia metodeja ja teorioja, vaan eläviä persoonallisuuksia, joilla on metodi omassa itsessään, niin katson kasvatusopinprofessorin-toimen lähimmäksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi koettaa hankkia ja valmistaa näitä persoonallisuuksia, näitä sydämiä, joissa on elävä rakkaus kutsumukseensa ja se pyhä into, joka usein voi korvata kyvyn, jotavastoin kyky ei koskaan voi korvata intoa. Ei tarvitse pelätä, että sellaisissa persoonallisuuksissa teoria ja käytäntö olisivat ristiriidassa ja erotettuina toisistaan. Missä ajatteleva henki uhrautuvalla rakkaudella ja lämpimällä halulla antautuu jaloon kutsumukseensa, siinä lakkaa teorian ja käytännön erotus, ja ne kulkevat käsi kädessä tukien toisiaan." – (Sitten koskien opettajan tehtävään:) "Että älyperäisiä lahjoja tulee kehittää ja kasvattaa, on itsestään selvää, eikä siitä voi syntyä mitään riitaa; se tapahtuukin opetuksen kautta, joka kaikessa kasvatuksessa on olennainen puoli ja vaatii erityisen taitonsa ja kykynsä. Mutta se, että etupäässä ja usein yksinomaan kehitetään intelligenssia, ja samalla uskonnollis-siveellinen kehitys jätetään sikseen tai arvellaan sen tulevan itsestään, se on ajan suuri kasvatusopillinen erehdys, jota minä puolestani en voi olla yhä edelleen vastustamatta, koska minun juuri siinä täytyy nähdä pääsyyt sivistyneeseen ja sivistymättömään barbariaan, josta itsekukin lähemmin tarkastaen meidänkin aikanamme voinee havaita hyvinkin useita jälkiä. Niitä vastaan, jotka puolustavat tietämisen ehdotonta arvoa, täytyy kristillisen kasvatusopin pitää siitä kiinni, että pelkkä tietäminen ei ole kylliksi, ei tarkoitusperä itsessään; sillä paitsi että kaikki tietämisemme on murusia ja paljon n.s. tietoa totuuden auringon valaistessa hälvenee paljaaksi sumuksi, riippuu tietämisen arvo viime kädessä siitä, kuinka ja mihin sitä käytetään tai voidaan käyttää. Sen vuoksi sanotaankin sanassa: 'Jos te tiedätte, niin autuaat olette te, jos te sen teette'; ei tietämiselle itsessään, vaan sen toteuttamiselle elämässä ja toiminnassa lukee siis Herra, korkein auktoriteetti, autuuden tulevaksi, s.o. Jumalan armon ja yhteyden ja siitä johtuvan rauhan ja sopusoinnun. Jos sellaisia kasvattajia olisi, jotka ymmärtävät antaa ei ainoastaan tietämistä ja tietoja, vaan myös sen mielenlaadun, joka voi käyttää niitä oikein, silloin sekä yksityinen että julkinen kasvatus onnellisesti ja pysyvästi uudistuisi tarvitsematta siihen monia muodollisia määräyksiä, ohjeita ja johtosääntöjä, joilla monta kertaa on uskottu olevan hedelmällisemmän vaikutuksen kuin on uskallettu odottaa henkilöiltä. Ei tarvitsisi silloin yksityiskohtaisilla käskyillä ja kielloilla epäluuloisesti sitoa ja rajoittaa kasvattajia, jotka kristillisellä mielellä vaikuttavat ja elävät kutsumuksensa toteuttamiseksi; sillä heistäkin pitää paikkansa sama vastaus, minkä kauppiaat antoivat Choiseulin herttualle, hänen kysyessään mitä hän voisi tehdä heidän hyväkseen: 'Laissez nous faire', vastasivat he.

"Virkani velvoittaa minua vaikuttamaan sellaisten kasvattajien kehittämiseksi, eikä kukaan oudoksune, että minä epäluottamuksella itseeni katson tämän tehtävän yhtä tärkeäksi kuin suureksi. Mutta hyväksi onneksi on asialla ja aineella itsellään kykyä herättää mielenkiintoa ja lämmittää halua, joka ei voi olla tehoamatta avoimeen mieleen. Ennen kaikkea kasvatusopin sankarien ja sen historian tunteminen ei voi olla vaikuttamatta herättävästi ja elähdyttävästi jokaiseen, paitsi sitä, että kasvatusopin historiallinen kehitys samalla antaa mitä tärkeimpiä viittauksia sen metodista ja senkin tähden on paras johdanto kasvatusopin tutkimiseen. Mutta useinkin joudutamme sääntöjä liian aikaiseen ja annamme havainnon ja konkreettisen tutustumisen tulla vasta abstraktisen säännön perästä. Muutoin on kasvatusopilla kristillisyyden kanssa sekin yhteistä, että jokainen luulee tuntevansa sitä kylliksi osatakseen siitä väitellä ja antaa viisaat arvostelunsa siitä. Mutta se on asialle vain kunniaksi, sillä ainoastaan sellaisesta, jolla on mitä yleisin mielenkiinto, tahtoo joka mies mielellään sanoa sanansa. Siitä seuraa kuitenkin samalla, että tuskin kukaan on monipäisemmän arvostelun alainen kuin pedagogi. Mutta olkoonpa niin! hänen tulee siis omistaa sitä laajempi ja perusteellisempi vakaumus ja sen mukaan toimia ja elää horjumatta. Niin tahdon minäkin pitää vakaumuksestani kiinni ja puolustaa sitä vapaasti ja rohkeasti kaikella sillä johdonmukaisuudella, mihin kykenen. Sillä on kahdenlaista johdonmukaisuutta, nimittäin muodollinen, joka riippuu ajatuksen filosofisesta terävyydestä ja dialektisesta taidosta, ja se on lahja, jota pidän arvossa, mutta joka ei ole tullut osakseni; mutta on toinenkin johdonmukaisuus, joka riippuu peruskäsityksen yhtenäisyydestä ja vakaumuksen lujuudesta ja joka toisinaan on liian kiihkeä ja innokas noudattaakseen dialektisen johdonmukaisuuden tasaista kulkua – ja sen puutetta en tahdo syykseni väitettävän sanassa enkä työssä."

Sanottiin, että Stenbäck puheessaan polemiseerasi Snellmania vastaan, ja viimeiset lauseet tähtäävät varsin suoraan hänen muistutuksiinsa, mutta toiselta puolen näkyy, että Stenbäck – joskin itsetiedottomasti – oli melkoisesti lähestynyt Snellmanin käsitystä siitä, mihin kristillisen kasvatuksen oli pyrkiminen, ja sen vuoksi ei puheella itse asiassa ollut "vastalauseen" luonnetta tarkastajaa vastaan, joksi puhuja sitä mainitsee kirjeessään vaimolleen. Pahaksi onneksi puhe jäi julkaisematta, eikä Snellman ollut kuulijain joukossa; samana päivänä oli hänen kodissaan ristiäiset.

Palaamme kirjeisiin.

Marraskuun 4 p. – "Nyt olen pitänyt luentoja viikon ajan, ja se alkaa käydä miten kuten. – Ei ole niin helppoa laatia tieteellistä luentoa joka päiväksi. Mutta olen päättänyt niin pian kuin mahdollista vapautua kaikista konsepteista, ja luulen, että se kyllä käy päinsä. Toisinaan on oikein hauskaa, joskin se välisti on rasittavaa. Kuulijoita on minulla tähän saakka ollut kyllin, mutta en ole kuullut mitä he pitävät luennoista. He ovat kyllä sellaisia, jotka sekä voivat että tahtovat arvostella, vanhoja miehiä osaksi. Virkaanastujaispuheeni sai kiitosta, sanomalehdissäkin, jonka kyllä saat nähdä. – Kuuloni on parantumassa, vaikka se ei ole oikein hyvä. Ainakin voin toki kuulla katekeettisissa harjoituksissakin. Muutoin olen ollut hyvin terve. Yskänikin on miltei vähentynyt entisestään. – Yhä huonoja toiveita Isostakyröstä. Eivät luultavasti tahdo laskea minua täältä. Niin pian kuin senaatti on antanut päätöksensä Isostakyröstä, voin päättää jotakin eteenpäin. Vakaannun kuitenkin yhä enemmän siinä luulossa, että me jäämme tänne. – Eilisiltana olin filosofian ylioppilaiden kemuissa, jonne koko professorikunta, miltei joka mies, oli kutsuttu. Siellä pidettiin useita puheita, maljoja juotiin, ja nuoriso oli hyvin innoissaan. Ei ollut hauskuuttaan vailla olla jälleen ylioppilaskemuissa, mutta paljon oli kuitenkin muuttunut toisenlaiseksi minun ajastani. Ylioppilaat herramaisempia ja kaikki suuremmassa mitassa, mutta nuorison mieli yhtä innostunut kuin ennen ja elämänintoa ja – suomalaisuutta kiehuva. – Kirjoitan tämän ohella Jakkukselle. Tänään maanantaina sataa lunta. Talvi tulee."

Marraskuun 15 p. – "Tulen juuri luennoltani hyvin väsyneenä ja menehdyksissä; on toisinaan kovin rasittavaa puhua lakkaamatta tunnin aika. – Olen pahassa pälkähässä näine luentoineni. Paitsi useita kaupungin pappeja olen saanut paroni Kothenin, jonka ei koskaan ole tapana kuunnella ketään, kuulijakseni. Hän näyttää yhä vielä jatkavan. En ymmärrä, millä voin pitää vireillä näiden sivullisten huomion, kun olen suuresti epätoivossa niidenkin kuulijain säilyttämisestä, joita minulla on ylioppilaiden joukossa. Onpa vähän mairittelevaa saada niin ylhäisiä kuulijoita, mutta sitä suurempi on myös velvoitus esittää jotakin, joka ei ole kokonaan vailla merkitystä ja arvoa. Kuitenkaan en tahdo etsiä suosiota; mutta jospa voisin olla joksikin todelliseksi hyödyksi, olisi siinä kaikki mitä toivon. Sen verran on varmaa, että Jumala on antanut avoimen oven ja että tarvitsisin hengen valoa ja voimaa oikein käyttääkseni tarjotun tilaisuuden. On uskomatonta, kuinka heikot kristillisyyden tiedot ovat monella kuulijoistani, jotka kuitenkin aikovat papeiksi ja muiden opettajiksi. Kyselyharjoituksissani olen sen saanut kyllin nähdä. Kuitenkin on teologian ylioppilaissa yksi ja toinen, jolla on todellinen kristillisyydenpyrkimys. En ole vielä tullut lähempään yhteyteen kaikkien kanssa; he eivät ole käyneet luonani eivätkä käynekään, niin kauan kuin asun täällä, koska he luultavasti ujostelevat asuintoveriani. Jos jään tänne, tahtoisin mielelläni tulla lähempään seurusteluun ylioppilaiden kanssa, kuin täällä professorien parissa on tavallista. Joka tapauksessa ovat kuulijani enemmän karttuneet kuin vähentyneet ja näyttävät seuraavan tarkkaavaisuudella ja huomiolla. Kunpa vain olisin palava hengessä, niin että voisin olla heille hyödyksi!" —

"Yksi ja toinen on neuvonut minua antamaan teidän kaikkien jäädä Pohjanmaalle vielä ensi lukukaudeksi. Odotetaan vain, että ensi keväänä vihollinen kokonaan hävittää tämän kaupungin. Huhu kulki, että Ruotsin kuningas oli luopunut hallituksesta, ja siinä tapauksessa Ruotsikin vallan varmaan aloittaisi sodan. Sitä paitsi varustetaan Ranskassa 100,000 miehen suuruinen sotajoukko, joka kuuluu olevan määrätty lähtemään Itämerelle ensi keväänä. – Aika on kulunut hitaasti ja yksitoikkoisesti; kuten ennenkin olen harvoin ollut käymässä kenenkään luona, ensiksikin asun niin kaukana vanhasta kirkosta, jonka seudussa useimmat tuttavani asuvat, toiseksi ovat luentoni vasta iltapäivällä, ja minun täytyy valmistautua niihin päivällä, ja niiden jälkeen väsyttää, niin että mieluimmin tulen kotiin. Kuitenkin olen ollut Paciuksen suuressa konsertissa ja viran puolesta kaksissa komeissa ylioppilaskemuissa, joissa minua on kohdeltu suurella hyväntahtoisuudella. [Toinen näistä keimista oli epälaillisen pohjalaisen osakunnan pitämä Porthaninjuhla. Siellä kerrotaan maisteri, sittemmin professori C. G. Estlanderin esittäneen maljan osakunnan 'honoratioreille' ja, kääntyen erityisesti Stenbäckiin, m.m. lausuneen, että hän oli Suomen etevin lyyrillinen runoilija. Tätä arvostelua kuuluu Stenbäck yksityisesti keskustellessaan puhujan kanssa sanoneen 'erehdykseksi', mutta tuonnempana saamme nähdä, että se ei kadonnut hänen muististaan.] Täällä kotona on kuitenkin se ikävä järjestys, että syömme ja juomme tuota siunattua teetä hyvin myöhään, niin että vasta noin klo 11 pääsen vuoteeseen ja töin tuskin silloinkaan saan unta. Sitävastoin nousevat kaikki ihmiset ja minäkin hyvin myöhään, 7:n ja 8:n välillä. En pidä tästä järjestyksestä, mutta en voi muuttaa sitä, ennenkuin saan oman asunnon. Topeliukselle maksan, hänen määräyksensä mukaisesti, 25 hopearuplaa kaikesta. Kenties se ei ole paljon näinä tavattoman kalliina aikoina. – Kuuloni parantuu, ja juuri äsken sanoi Willebrand, käydessään täällä Topeliuksen luona, joka on sairastanut lievää vilutautia, että olen alkanut näyttää terveemmältä kuin ennen." —

"Äsken oli täällä Forsnäsin kanssa kolme ylioppilasta, joilla on kristillisyyden murhe, muutamat aivan ymmärtäväisiä ja vakavia. Luultavasti täällä on useampia kuin ne, ja kenties luku karttuu. Ah, jos Jumalan henki puhaltaisi eloa kuolleihin luihin! On kaikissa tapauksissa hauskaa nähdä edes joitakuita ja havaita, ettei kuitenkaan ole niin aivan kuollutta. Täällä olisi paljon tehtävää; antakoon Jumala tuulahduksen hengestään, ettei hänen työnsä estyisi, vaan edistyisi."

– "Olin tänään iltajumalanpalveluksessa kirkossa, missä Schauman saarnasi täydelle huoneelle. Hiukan teeskenneltyä mielestäni, puhdasoppista, mutta abstraktista ja oppinutta, nuhteetonta, mutta ilman elävää sovelluttamista; lyhyesti, en pitänyt siitä. Täällä on niin paljon kristillisiä mielipiteitä, ja siinä kyllin. Harjoitusta ja sen ohella elämää ja henkeä tahtoo enimmäkseen puuttua. – Kirkosta menin Wegeliuksen luo, missä vihdoin tapasin neiti Claessonin, josta ennen olin kuullut paljon puhuttavan. Hän näyttää olevan vilkas ja innostunut ihminen, lukenut ja vapaamielinen, puhuu kuin professori. Se on oleva hauska tuttavuus sinulle. [Nti Claesson (= rva Constance Hodgin) kuoli Vinonassa Yhdysvalloissa 14 p. syysk. 1877. Morgonbladetissa 2 p. marrask. s.v. on valaisevia muistosanoja tästä etevästä suomalaisesta naisesta.] – Täällä Topeliuksen luona on nykyjään hänen serkkunsa, rouva Lagermarck Uudestakaarlepyystä, joka tuli pahimmalla kelirikolla tänne ruvetakseen laupeudensisareksi. On naurettavaa nähdä, kuinka hän koettaa kaunistella epäilemättä jotenkin vaivaavaa asemaansa muiden joukossa, jotka elävät hyvin ankarasti – miltei kuin nunnat, ja joilla on ankarat säännöt pienimmällekin askelelle." [Tässä esitettäköön täytteeksi, mitä Z. Topelius lausuu muistiinpanoissaan Stenbäckistä tältä ajalta. Mainittuaan, että perhe oli jäänyt Kuddnäsiin Maria-tyttären syntymisen johdosta, jonka "isokummi" Stenbäck oli, jatkaa hän: "Suuresta, tyhjästä asunnostamme vuokrasi Lauri Stenbäck sänkykamarin, serkkuni Josefina Lagermarck asui toisessa huoneessa, ja molemmat aterioivat kanssamme. Stenbäck oli sairaalloinen, arka ja epätasainen luonteeltaan, mutta muutoin sieluna niissä kirjallisissa ja tieteellisissä iltapiireissä, joita nyt nähtiin talossa useammin kuin ennen. Me opimme nyt vasta lähemmin tuntemaan, mutta emme kuitenkaan täysin ymmärtämään toisiamme. Hänessä yhtyi lapsen hurskauteen sairaalloisen miehen ärtyisyys, hän oli milloin itsepäinen, milloin myötämielinen, taipumaton uudessa elämänkäsityksessään ja suvaitsematon muiden omistamaa kohtaan. Kun joskus olimme joutuneet erimielisyyteen, vältin mieluimmin riitaa, ja kenties me juuri sen tähden kuitenkin pysyimme vilpittöminä ystävinä. Mutta etevämpänä sekä opissa että uskossa ei hän 14 vuotta myöhemmin voinut ymmärtää, kuinka oli mahdollista, että minä saatoin tarkastaa hänen virsikirjaansa, vielä vähemmin hän ymmärsi käsitystäni virrestä." —

[Kuten viime lauseesta näkyy, ovat nämä muistelmat kirjoitetut paljoa myöhemmin, joko Topeliuksen oleskellessa Cannes'issa Etelä-Ranskassa talvella 1875-76, sillä silloin hän aloitti nämä muistiinpanonsa, tai Koivuniemellä, missä hän niitä jatkoi.]

Marraskuun 24 p. – "Silmäni sattui ensin viime sivulle kirjettäsi, ja minä aivan säikähdyin, kun siinä näytti kerrottavan, että Jakkus oli hukkunut. Onnellista, ettei kuitenkaan sen pahemmin käynyt. Mutta säikähdyksesi olisi voinut tehdä sinulle pahaa; toivon, ettei niin ole tapahtunut, koska et siitä kirjoita mitään. – Nyt tänään on ollut tärkeä päivä; kysymys Isostakyröstä on ollut senaatin käsiteltävänä. Olen jo kaksi kertaa käynyt Waenerbergin luona kuullakseni päätöksestä, mutta kovaksi onneksi tapaamatta häntä kotona. – Sillä välin olen jännitetyssä odotuksessa ja uteliaisuudessa. Näinä päivinä olen käynyt niiden senaattorien luona, joilla on tekemistä asiassa. Se oli sangen ikävä ja vastenmielinen tehtävä. Kaikki olivat kuitenkin erittäin kohteliaita ja suosiollisia. Paroni Kothen antaa suosituksensa varmasti, kenties muutkin. Paroni Haartmanin luona olin hyvän aikaa, miltei tuntikauden. Hän oli sairaalloinen ukko, mutta täydessä sielun vireydessä, ja hyvin hauska oli häntä kuulla ja puhutella. Hän vastusti jyrkästi minun suosittamistani ja katsoi senaatin tekevän aivan väärin, jos se antaisi minulle puoltosanansa. Ei kuitenkaan epäsuosiosta minua kohtaan, vaan koska hän katsoi minut tätä nykyä korvaamattomaksi professorina. Muutoin eräs toinenkin surkutteli yliopistoa, jos se menettäisi minut. Voisi tapahtua, että hyvä luulo minusta tulee onnettomuudekseni. Paroni Haartman huomautti, että olisi järjetöntä ja korkeimmassa paikassa puolustamatonta, jos senaatti, juuri lähettäessään ehdotuksen perinpohjaisiksi muutoksiksi koululaitoksessa, puoltaisi eroani, kun ei ketään muuta ollut pantavana minun sijaani. Minä väitin, että olisi suuri vääryys tehdä minut yleisen asian marttyyriksi ja estää minun menestykseni sellaisella perusteella. Me väittelimme innokkaasti, mutta hän pysyi siinä, että kun kerran olin käynyt koukkuun, niin piti minut siinä pitääkin. Vihdoin hän ilmoitti, että oli onni minulle, että hän ei voinut olla siinä senaatinkokouksessa, missä kysymys oli ratkaistava. Se virkistytti toivoani. Jollei olisi tämä onneton professorinvirka tiellä, olisi Haartman epäilemättä suosittanut minua, sillä Heikeliä hän ei suinkaan puolustanut. Enimmin minä luotan paroni Kotheniin, hän on valpas, vilkas mies, joka vilpittömästi tahtoo parasta ja joka sitä paitsi on osoittanut minulle suurta hyväntahtoisuutta. Luulen useimpain muidenkin olevan puolellani, mutta kaikki näkyvät pitävän yliopiston n.s. tappiota tärkeänä esteenä." —