Kitabı oku: «Muoto- ja muistikuvia II», sayfa 11

V

Appivanhempani, Gabriel ja Amanda Revell, halusivat Vaasan kaupungin kirkkoon lahjottaa alttaritaulun, ja heidän puolestaan ryhdyin minä 1890 – 91 keskusteluihin Edelfeltin kanssa. Hän oli kyllä viehättynyt semmoisesta tehtävästä, mutta ennenkuin ratkaiseva päätös syntyi, meni kuitenkin aikaa. Helsingissä tuumattiin alttaritaulun tilaamista uuteen kirkkoon, ja toimeenpantiin sitä varten kilpailukin. Jos taulu olisi tilattu Edelfeltiltä, niinkuin yhteen aikaan luultavalta näytti, niin hänen olisi täytynyt lykätä Vaasan taulu tuonnemmaksi; vasta kun selvisi, että aie Helsingissä oli raukeava tyhjiin, taiteilija tarjosi Vaasan kirkkoa varten useita eriaiheisia luonnoksia. Jouluaamu eli paimenten kumarrus, Jesus Getsemaneessa, Jesus kantaa ristiänsä ja Ylösnousemus, joista ensinmainittu katsottiin muita otollisemmaksi.⁴¹ Ennenkuin Edelfelt oli työhön käsiksi käynyt, kuoli kuitenkin appi-isäni. – Kuinka asia sitten kehittyi, näkyy seuraavista taiteilijan kirjeistä minulle. Otan ne tähän, koska ne sisältävät kaikenlaista mieltäkiinnittävää ja erittäinkin näyttävät, kuinka erinomaisen tunnollinen Edelfelt työssään oli.

Hanko 27 p. heinäk. 92.

Veli Eliel Aspelin.

Kiitos ystävällisestä kirjeestäsi ja tarkotuksesta toteuttaa suunnitelma alttaritauluun nähden, vaikka appi-isäsi on kuollut. En ollut lukenut kuolemantapauksesta, sillä olen vain poikkeukselta nähnyt suomalaisia sanomalehtiä kolmikuukautisen ulkomaallaoloni aikana.

Palasin kotimaahan viime sunnuntaina, ja minun täytyy viipyä täällä Hangossa muutamia päiviä, osaksi nähdäkseni vaimoani ja lastani (vaimoni tulee luultavasti oleskelemaan täällä koko kesän parannuksilla), osaksi lepuuttaakseni aivan liiaksi kiihtyneitä hermojani. Rydbergin muotokuva oli nimittäin väsyttävimpiä mitä olen yrittänyt, osaksi sentähden että malli on ylen vaikea esittää semmoisena kuin hänet kuvittelee hänen teostensa mukaan, osaksi senvuoksi että ilma oli niin kauhean synkkää ja olin valinnut auringontehon à la Rembrandtin Faust. Sitäpaitsi olin läpi vilustunut noina 14 päivänä Djurholmilla. Kumminkin matkustan perjantaina Porvooseen tervehtiäkseni äitiäni, ja sen jälkeen tulen Vaasaan muutamaksi päiväksi. En pyydä parempaa kuin alottaa taulun, minkä aiheen valitsenkaan. Porvoosta kirjoitan tai sähkötän Sinulle joku päivä ennen lähtöäni.

Rydberg kirjoittaa Kristuksesta ja Magdaleenasta ensi vuoden Sveaan [kalenteriin]. Hän tahtoo sentähden kerätä kaikki ainekset mitä saa, sekä [legendaa esittävän] runon että muita keskiaikaisia runoja esim. Klaus Kurjesta [s.o. Elinan surma]. Hän lupasi sen ohella nyt taas alkaa tutkia Kalevalaa, jonka hän muutoin tuntee aika hyvin Zach. Cajanderin ja Julius Krohnin kautta, jonka jälkimäisen kanssa hän on ollut kirjeenvaihdossa. Pyydän Sinua auttamaan minua lähettämässä V[iktor] R[ydbergille] kirjoja ja aikakauskirjallisia kirjoituksia, jotka voivat olla hänelle hyödyksi. Me tapaamme siis toisemme pian, toivon minä. Tällä hetkellä olen aivan mahdoton, niin väsynyt kuin en pitkiin aikoihin ole ollut ja kykenemätön perusteellisesti asettumaan mihinkään uuteen aatesuuntaan. Olen tekevä uuden Getsemaneen, niin myöskin ristiänsä kantavan Kristuksen. V[iktor] R[ydberg] keskusteli melkein joka päivä minun kanssani näistä tulevista tauluista. Hänestä oli ei ainoastaan hyvin mielenkiintoista, vaan myöskin esimerkiksi soveltuvaa, että yksityiset henkilöt meidän aikaan ajattelevat kirkkojen kaunistamista. Uhden uusi suunta oli erityisesti hänen ajatuksissaan ja tämä uskonnollisen maalauksen uudestasyntyminen näyttäytyi hänelle yhdeksi merkillisimmistä ilmiöistä viimeisellä vuosikymmenellä, joka oli niin täynnä elämää ja aatteita.

Hyvästi kunnes tavataan ja kiitos! Terveisiä vaimollesi hartaalta

Albert Edelfeltiltäsi.

Lupauksensa mukaan Edelfelt sitte kävikin Vaasassa. Hän tahtoi näet nähdä kirkon ja minkälaiseen valoon alttaritaulu oli asetettava, ja teki väriluonnoksen itse paikalla, jotta hän osaisi oikein virittää maalauksen väriasteikon. Samalla sovittiin myöskin lopullisesti aiheesta. Niinikään otti Edelfelt itse toimittaakseen taululle kehyksen, joka mainittakoon sentähden että siitä paljon puhutaan kirjeissä.

Parisi 5 p. kesäk. 1893.

Torstaina toukokuun 25 p. lähetettiin Bon Marché'sta kankaat, jotka olin ottanut valitakseni sinulle.⁴² Koko siitä suuresta paljoudesta kuoseja, jotka näin, olivat nämä kauneimmat ja tyylikkäimmät. Tosin oli huokeampiakin kretonneja, mutta värit ja kuosit olivat paljon huonompia. Kaikki yhteensä maksaa 118 fr. 25 cent. niinkuin myötäseuraava lasku osottaa. Omin luvin panin kääryyn myöskin pienen harmaan puvun pojalleni, ja pyydän sinua hyväntahtoisesti maksamaan etukäteen tullin, joka ei voi olla erittäin korkea. Kirjeesi mukaan 30 p: ltä maalisk. olen ottanut 20 metriä raitaista, viheriään vivahtavaa kangasta, 25 samankuosista, mutta punertavaa, uutimiksi, sekä 20 varalle. Olen harvoin nähnyt kauniimpia ja tyylikkäämpiä kretonneja kuin nämät, ja toivon että olet niihin tyytyväinen.

Tahdon lyhyin piirtein kuvata omituisen Parisissaoloni tällä kertaa. Saavuttuani 15 p. maalisk. alan kohta tehdä harjotelmia alttaritauluun, malli joka päivä – teen 2 suurta harjotelmaa madonnaa varten – 25 p. valittu jurymieheksi Marskentän [näyttelyä varten] – menetän sen johdosta aikaa ja saan ikävyyksiä – häiriinnyn työssäni. Piirustan alttaritaulun äärettömän suurelle kartongille – sairastun influenssaan 10 p. huhtik. – sairas ja mahdoton työhön koko huhtikuun – ryhdyn jälleen työhön toukokuun alussa, sitte kun lääkäri oli tuominnut minut täydelliseen toimettomuuteen ja vegeteeraavaan elämään maalle 5: ksi päiväksi. Vernissagepäivä 9 p. toukok. Sparre tulee 13 p. Münchenistä, asettuu asumaan atelieriini. Sairastuu kovasti keuhkokuumeeseen (lungkongestion) 14 p. Hoidan häntä viikon päivät täällä kotona, vien hänet sitte, lääkärin neuvosta, sairaalaan, jossa hän oleskelee 10 päivää – kuljetan hänet 1 p. kesäk. maalle, erään ystäväni luokse – ja toivon, että hän nyt toipuu lopullisesti.

Sinä näet etten ole voinut maalata alttaritaulua, niinkuin olisin tahtonut. Olen kuitenkin tehnyt huolellisia harjotelmia kaikkiin kuviin ja toivon, että itse maalaaminen sen kautta on tuleva helpoksi. Kehys on tuottanut minulle paljo huolta. Olen kääntynyt 2 arkkitehdin puoleen, mutta en ole tyytyväinen heidän työhönsä. Asia on niin, että 5,5 metrin korkuinen goottilainen kehys on jotain mieletöntä, samoin kuin iso taulu goottilaisessa kirkossa on jotain mieletöntä – sillä suurin, puhtaasti goottilainen maalaus, jonka olen nähnyt, on "das Dombild" Kölnissä, jossa henkilöt eivät ole luonnollista kokoa. Ajattele Van Eyckiä, aina pieniä tauluja! ajattele Memlingiä! Olen sentähden miettinyt, että en teetä kehystä, joka on varustettu huipuilla ja kukkakoristeilla (sitä vähemmän kuin työn täytyy olla erinomaista, ettei se olisi kömpelöä), juuri sentähden että tämä muoto tavataan [ainoastaan] vähemmässä mitassa taikka kivessä. Sitä vastoin olen jäljentänyt useita _pyörö_kaarisia, mutta kuitenkin goottilaisia kehyksiä Cluny'stä [museosta], ja mietin antaa piirustaa nämä suureen kokoon.

Memlingin pyhäinjäännöslippaassa Brüggessä nähdään sivuseinissä puhtaita puolipyöröjä ja olen hämmästyksellä huomannut senaikaisissa italialaisissa ja flamilaisissa kehyksissä runsaasti puhtaita puolipyörökaaria, joita solakat goottilaiset pylväät kannattavat. Suippokaarta on näet mahdoton päättää ylhäälläpäin ilman kukkakoristeita ja niitä on hirmuisen vaikea saada hyvin tehdyiksi suuressa mitassa. Tiedät paremmin kuin minä, että kaikki taikka miltei kaikki goottilaiset taulut olivat kolmijakoisia [triptykoita] ja alttarikaapintapaisia. Ei Louvressa eikä Clunyssä eikä täkäläisissä vanhoissa goottilaisissa kirkoissa ole ainoatakaan isoa goottilaista kehystä. Champs Elysées salongissa on Roybet'lla äärettömän iso taulu: Kaarle rohkea toimeenpanemassa verilöylyä eräässä kirkossa. Kehys on goottilainen fialeilla [koruhuipulla] varustettu, ja juuri se, miten kallis ja hyvätekoinen se liekään, on paremmin kuin mikään muu osottanut minulle, että koko tämä koristus terävine kulmineen, kukka- ja kiekurakoristeineen suuressa määrässä häiritsee maalausta.

Eräs arkkitehti, Bastien Lepage, maalaajan veli, oli myöskin sitä mieltä, että kaksi suippokaarta (akkunan ja taulun sen alla) ei tekisi hyvää vaikutusta. Olen itse tehnyt ehdotuksen, jossa on suippokaari sisällä, mutta suorakulmainen kehys yläpuolella. Tukholmassa ja Kööpenhaminassa aion edelleen pyytää neuvoa arkkitehdeiltä. Kaikki yhdestä suusta sanovat, että akkuna takana on peitettävä. Useimmat ystäväni pitävät luonnoksista ja harjotelmista. – Kumminkin huomaan nyt, kuinka vaikea on tehdä jotain niin suurta. Itse aineellinen työ vie paljon enemmän aikaa kuin olen arvioinut. Kun kerran on kysymys semmoisista suhteista, tulee kaikki suunnattomaksi – värin paljous – jopa kangas maksaa jo 200 frcs. Lähtien määrätystä leveydestä 2,27 on korkeus laskettava vähintään 5 metriksi.

Olen tekevä kaikki niin hyvin kuin voin ja suoritan taulun kotona Suomessa, jonne matkustan Kööpenhaminan ja Tukholman kautta. Viimemainitussa kaupungissa on minulla onneton Rydbergin muotokuva viimeisteltävänä. Minua värisyttää kun sitä ajattelen. Pää, joka ei herätä mielenkiintoa, maalattu ilman innostusta, ja tämä surkeus on ikuisina aikoina riippuva museon seinällä kertomassa ihmisille, kuinka kehno minä saatoin maalaajana olla. Porilaisilla on niinkuin näet ollut suuri menestys Ruotsissa. Olen siellä pyytänyt taulusta 2,500 kruunua. Jollen saa sitä hintaa, on maalaus sinun omasi, sopimuksen mukaan, ja kaupanpäälliseksi saat vielä Blanchin teettämän kauniin kehyksen. Jonkun päivän päästä matkustan Berliniin (yhdeksi päiväksi nähdäkseni näyttelyn) ja sitte Kööpenhaminaan. En voi vielä sanoa milloin tulen kotia.

Toivotan sinulle iloista ja kaunista kesää uudessa Tusculumissasi ja esitä kunnioittavat tervehdykseni vaimollesi ja anopillesi. Hyvästi ja voi hyvin. Jos tahdot kirjoittaa sanan, niin on osotteeni Pietro Krohn, Marstrandsvej 4, Rosenvaenget, Kjöbenhavn.

Vanha ystäväsi

Albert Edelfelt.

Porvoo, Haikko 24 p. elok. 93.

Veli Aspelin.

On hauskaa kuulla, että "Porilaisten marssi" vahingoittumatta on saapunut sinulle. Raha-asialla ei ole kiirettä. Tee niinkuin sinulle on paras ja mukavin. Olen iloinen että taulu jää sinun luoksesi ja Suomeen.

Norjassa en ole tehnyt erittäin paljon. Muutamia tunturiakvarelleja ja yhden nuoren, vaaleaverisen Gudbrandinlaakson tytön (Harald Kaunotukan jälkeläinen, selitti hän itse) – taulu, jonka luullakseni nimitän Solvejgiksi. Siinä kaikki. Menee aina aikaa, ennenkuin oikein perehtyy kokonaan vieraisiin oloihin.

Täällä on minulla tekeillä kartongi alttaritaulua varten. Saat nähdä sen Helsingissä. – Minä käännyin arkkitehti A. Lindegrenin puoleen Tukholmassa – (saman, joka on niin oivallisesti uudistanut Upsalan tuomiokirkon sisäpuolelta) – kehysasiassa. Hän otti piirustuksen ja valokuvan, teki joitakuita kyhäelmiä – mutta kun hän oli matkoilla nyt toisen kerran käydessäni Tukholmassa, niin en saanut tietää, kuinka kauas työ oli edistynyt. – Hänen mielestään oli koko akkuna peitettävä, ei kankaalla vaan lautaseinällä, joka muodostaisi jonkunlaisen alustan taululle. Hän sanoi, että semmoinen lautaseinä oli aivan välttämätön yksistään käytännöllisistä syistä, sillä muuten aurinko 10 vuoden kuluessa polttaisi yläpuolen kangasta hajalle. Hän ajatteli, että kehys voisi osaksi olla maalattu, niin että taulun yläpuoli, enkelit, voitaisiin maalata tyylitellen yläpuolelle hienoa goottilaista holvia. – Niin, se oli vain yksi aate niistä monista, jotka hänellä oli. Mutta akkuna on peitettävä, se oli hänen a ja o: nsa. Toivon pian saavani hänen piirustuksensa.

Pietro Krohnille osottamasi kirjeen olen aivan oikein saanut – kiitos siitä. Hän kirjoitti minulle nykyisin Münchenistä, että hän sattumalta oli Saksassa tavannut tanskalaisen meriupseerin, joka sanoi olevansa malli erääseen Takasen tekemään lapsen rintakuvaan – tiedätkö mitään siitä?⁴³

Vaikka viivyn täällä maalla niin kauan kuin suinkin voin, käyn luultavasti Helsingissä jonakin päivänä syyskuulla ja toivon silloin tapaavani sinut. Minä asun yhä huvilassa 12 B, Kaivopuistossa, ja olemme siis yhä edelleen naapureja.

Paljon terveisiä rouvallesi vanhalta ystävältäsi

Albert Edelfeltiltä.

Helsingissä 15 p. tammik. 94.

Hyvä veli!

Vihdoinkin toivotan sinulle ja vaimollesi onnellista uutta vuotta. Olen jättänyt kirjoittamisen niin myöhäseen, koska tahdoin voida ilmottaa sinulle, että taulu on 3/4: ksi valmis. Sen minä nyt voinkin. Ainoastaan enkelit ovat jälellä, ja ne olen maalannut eri kartongille, niin että ne ovat vain jäljennettävät kankaalle. Vaikka minua on paljon häirinnyt appi-isäni kuolema, vaimoni sairaus sekä viimeksi influenssanpuuska, josta en vielä ole päässyt, on työ edistynyt reippaasti. Joulukuun 1 p. aloin maalata suurelle kankaalle: 5 metriä korkea, 2,20 leveä, luultavasti suurin taulu, mikä Suomessa on maalattu. Sommittelu on osaksi parantunut, niin esim. on se paimen, joka nähdään selänpuolelta, muutettu enemmän keskelle. Olen saanut hyviä malleja. Tosin ne ovat puhtaasti suomalaisia, mutta ne viehättävät sentään muutenkin kuin etnografisina tyyppeinä. Puvut ovat ylen yksinkertaisia. Stigell, joka joku päivä sitten oli luonani, sanoi: "Olet saanut siihen jotain hienoa firenzeläistä" – ja se ilahdutti minua paljon. Väri on freskontapainen ja vaalea. Vuorion kanssa, joka on luvannut suorittaa vernissauksen, olen sopinut, että hän käyttää himmeää ja samalla kestävää vahavernissaa. Madonnan tyyppi on jotenkin sama kuin pienessä, Parisissa tekemässäni luonnoksessa. – Kolme enkeliä tulee pitämään lausenauhaa, jossa luetaan:

Gloria in altissimis Deo, pax in terra hominibus, bona voluntatis.

Tischendorfin painoksen mukaan Hieronymuksen käännöstä.

Kreikkalaisessa tekstissä kuuluu lause:

Doza en ufisiois Theo, kai epi gaes eirinae en anthropois eudoxia. —

niinkuin näet ovat nämä tekstit vähän erilaisia, mutta olen huomannut eroavaisuuksia kaikissa painoksissa. Ruotsalaiset eroavat paljon toisistaan. Vanhoissa on "en god vilje", toisissa "Guds välbehag", viimeisissä "åt menniskorna välbehag". – Välimerkintä alkutekstissä on niinkuin ylempänä, s.o. ainoastaan yksi pilkku lauseenosan jälkeen: kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa. – No, tämä on vähäpätöistä ja voidaan vielä viime minuutissa kirjoittaa niinkuin parhaana pidät – pääasia on että nuottikäärön sijaan on pantu tämä lausenauha raamatunsanoineen. Enkelitkin saavat valonsa Kristuslapsesta. Itse tauluun olen onnistunut saamaan enemmän yliluonnollista valoa kuin yhteenkään luonnokseen.

Huolimatta rukoilevista kirjeistäni en ole arkkitehti Lindegreniltä onnistunut saamaan uutta ehdotusta kehykseksi enkä myöskään vanhoja piirustuksia. – Sentähden teen minä itse piirustuksen kehystä varten, käyttäen esikuvana firenzeläisiä valokuvia. Tikkanen on ollut ystävällinen ja etsinyt minulle sopivia aineksia, ja Gripenberg on luvannut oikaista mahdollisia rakenne-virheitä. Nikkari Galetzki on luvannut tehdä kehyksen tammesta, pannen kultausta sisimmälle. Olisiko Sinusta täyskultaus parempi? Kun kehys tulee tämännäköiseksi, ovat kulmat A. B. maalattavat. En ole vielä selvillä siitä mitä sinne on maalattava. Tikkanen väitti olevan tyylinmukaisinta tehdä 2 profeettaa lausenauhoineen, Esaias ja Hesekiel, ne lauseet nauhoissa, jotka ennustavat taulun ainetta. Taulu on valmis 3 viikon päästä, Jumalan avulla. Olen saanut maalata sen yliopiston piirustussalin uudessa huoneistossa, Elisabetinkatu 27, suurin atelieri kaupungissa – juuri niin korkea, että taulu mahtuu sinne. Sekä Estlander että Ahlstedt ovat olleet hyvin avuliaita. Ei kukaan muu maalaaja kuin Ahlstedt ole nähnyt taulua, Järnefelt on kyllä pyytänyt saada tulla katsomaan sitä, mutta en tahdo näyttää teostani hänelle ennenkuin enkelit, jotka muodostavat niin tärkeän osan sommitelmaa, ovat maalatut. – Tämä suuri taulu on paljon viehättänyt minua, ja minä olen varma, että olen siitä paljon oppinut. Se on ollut minulle suureksi hyödyksi tuleviin yliopistomaalauksiini nähden ja on herättänyt minussa suurta mielenkiintoa uskonnolliseen maalaukseen.

Ulkonaisesta maailmasta en tiedä kertoa mitään – en näe ketään paitsi Söderhjelmiä (hän oli täällä eilen) ja Otto Schaumania, ukko parkaa, jonka luona käyn silloin tällöin.

Gallén, jota en ole nähnyt moneen aikaan, maalaa hyvin kummallista taulua, symbolistista, luonnollisesti. Kajanus – saarnaa Merikannolle, Sibeliukselle ja Gallénille. – Hän on näyttänyt minulle taulun, ja minä neuvoin häntä maalaamaan sen uudestaan. – En minä täysin ymmärrä tätä symbolismia, mutta vika on kai minussa. Eivät Botticelli, Fr[ancesco] Francia eikä Mantegna tarvinneet semmoisia keinoja saadakseen esiin mystillisen ja runollisen tunnelman. Omituisinta on että kaikki kuvatut ovat ihastuneita aatteeseen, joka heistä on käänteentekevä. Järnefelt pysyttäytyy jotenkin skeptillisenä, mutta maalaa siitä huolimatta itsekin symbolistista taulua. Arvid J[ärnefeltin] tapaan silloin tällöin täällä Kaivopuistossa. Hän tulee yhä enemmän tolstoilaiseksi, ja meidän kesken on ollut pitkiä keskusteluja hänen mielipiteittensä toimeenpanemisen mahdollisuudesta. Vastaiseksi hän tekee työtä erään sepän luona.

Juhani Ahon Papin rouvalla on ollut suuri menestys kaikkien luona, jotka todella välittävät kirjallisuuden taiteellisesta puolesta. Minä olen aivan ihastunut siihen.

Minulle on hyvin hauskaa, että tauluillani on ollut menestys Berlinissä ja että pesijättäreni on siellä myyty. Kritikit, jotka lähetit B. O. S[chaumanille], ja kaikki ne leikkelyt sanomista, jotka Schulte on minulle lähettänyt, ovat niin kiittäviä, että todella uskallan luottaa yleiseen tunnustukseen. Hyvästi ja enemmän vastedes. Toivon että olet tyytyväinen työhösi ja ettette ole kärsineet liiaksi pakkasesta, joka, Parisissa ainakin, näyttää olleen siperialainen. Täällä on suvi-ilma, kosteaa, sumuista ja pimeää. Esitä kunnioitukseni rouvallesi ja kirjoita pari sanaa vanhalle ystävällesi

Albert Edelfeltille.

Parisissa 5 p. kesäk. 1894.

Vanha ystävä,

Kun saat tämän, on alttaritaulu, niinkuin toivon, jo asetettu paikalleen Vaasan kirkossa. Vuorio on sanonut äidilleni, että hän tämän kuun 2 p. aikoi matkustaa sinne taulun ja kehyksen kanssa. – Tämä kehys on tehty minun luonnokseni mukaan, jonka arkkitehti Lindegren Tukholmassa on täydentänyt ja jota varten Ahrenberg on tehnyt detaljipiirustuksia.

Olen varma siitä, että taulu on tekevä paremman vaikutuksen kirkossa, oikeassa paikassaan, kuin missään muualla. Värit ja sommitelma ovat kokonaan lasketut paikkaa varten.

Jos tapaat Vuorion, niin puhu hänen kanssaan vahavernissauksesta. Jos hän luulee, että toinen voi suorittaa sen, niin olisi ehkä syytä lykätä se siksi kun itse olen nähnyt taulun ja tehnyt (jota kuitenkin oletan tarpeettomaksi) jonkun korjauksen. Jos sitävastoin hän yksin voi suorittaa vernissauksen, niin kysy häneltä, enkö minä voisi sekoittaen vahaa väriin jälestäpäin tehdä mahdolliset, kevyet korjaukset.

Helsingissä taulu herätti mieltymystä. Tukholmassa teki Kansallismuseo ja Taideakatemian praeses, parooni Nordenfalk, monta yritystä saadaksensa minua panemaan taulun näytteille siellä. Minä kielsin kuitenkin – osaksi senvuoksi etten voinut itse olla saapuvilla ylösasettamisessa, osaksi sentähden että mielelläni samaan aikaan olisin tahtonut näytellä sitä Kööpenhaminassa, eikä siellä ollut tällä hetkellä sopivaa huoneistoa.

Kehys, tehty tammesta ja varustettu goottilaistyylisillä kultauksilla, niin yksinkertainen kuin mahdollista, on maksanut yli 1000 markkaa. – Nähtyäni näyttelyt täällä ja mahdollisesti Antverpenissä, palaan Lyybekistä taikka Kööpenhaminasta suoraan Suomeen, jossa lienen noin 15 – 20 p. Jos mahdollista on, tulen Vaasaan laulujuhlaan 18 p. – On minulle ollut suuri suru, etten ole saanut näytellä taulua täällä Champ de Mars [salongissa] – mutta onhan se mahdotonta, kun näyttely täällä kestää aina 30 p:ään kesäk.

Koko kevään (huhti- ja toukokuun) olen tehnyt työtä maalaten kreivitär Moltken onnetonta muotokuvaa. Kaikki ovat siihen tyytyväisiä paitsi hänen miehensä, joka vielä kaipaa siinä jotakin sielullista ("af det sjaelelige"). Hän ei vielä pidä sitä valmiina ja minun täytyy matkustaa sinne jos kerta syksyllä. Muotokuvaajan (varsinkin ympäri matkustavan) leipä on kovaa leipää, usko pois vaan.

Sitä vastoin olen iloisin mielin ja menestyksellisesti kymmenessä päivässä toukokuulla tehnyt pastellimuotokuvan Tanskan prinsessasta Mariesta, syntyään Orleansin prinsessa. Hän on henkevä, taiteilija joka säikeessä, hyvä ja kiltti, ja olematta kaunis on hänellä ihmeellinen, ylhäinen sulous. Aion panna tämän muotokuvan ensi vuoden salonkiin. Toivoakseni tapaamme toisemme pian. Jos sinä nyt jo olet Vaasassa, pyydän että hyväntahtoisesti puhut taideyhdistyksen asiamiehen kanssa, että hän ottaa tullista ja asettaa seinälle Parasken ja 2 akvarellia, jotka Schulte pyynnöstäni on lähettänyt suoraan Vaasaan. Hyvä olisi, jos voisit näille tauluille hankkia hyviä paikkoja näyttelyssä. Jos akvarellein valkoiset kehykset ovat kovin pahoin pidellyt, voitaisiin ne maalata himmeällä valkoisella värillä. En tiedä kuka asiamies on, muuten kirjoittaisin hänelle. Pyydän Sinua esittämään kunnioittavat tervehdykseni vaimollesi ja anopillesi ja olen edelleen vanha, harras

Albert Edelfeltisi.

Täydentääkseni sen alttaritaulun syntyhistorian, jonka nämä taiteilijan kirjeet sisältävät, tahdon siihen liittää otteen eräästä omasta kirjeestäni B. O. Schaumanille, jossa aikoinaan kerroin taulun vaikutuksesta, kun se oli paikalleen asetettu Vaasan kirkkoon.

"Taulu asetettiin paikalleen laulujuhlan lähinnä edellisinä päivinä, ja oli se ensi kerran seurakunnan nähtävänä lauantaina 16 p. kesäk., kun rippikoulunuoriso meni Herran ehtoolliselle, ja 17 p., kun oli tavallinen Jumalanpalvelus ja rippi. Itse juhlapäivinä – maanantaista torstaihin – oli oratoriokonserttien tähden kuoriin rakennettu lava, ja se esti yleisön näkemästä taulun alempaa osaa. Kun laulajat seisoivat lavalla, näkyi heidän päittensä yltä tuskin muuta kuin enkelikuoro. Tämä ikävä seikka aiheutti, että vieraitten suuri joukko ei saanut mitään tyydyttävää käsitystä maalauksesta. Siitä huolimatta on merkillisenä tapauksena mainittava, että etevin alttaritaulu, minkä suomalainen taiteilija on maalannut, vihittiin sarjalla kirkkokonsertteja, jotka kokonaisuudessaan myöskin voittavat kaikki mitä ennen on meillä siihen suuntaan aikaansaatu.

Näin taulun sekä sunnuntaina että perjantaina aamupäivällä, semmoisena kuin se nykyään aina näyttäytyy vaasalaisille. Ensimäkien seikka, jonka huomasin, oli oivallinen sopusointu maalauksen värityksen, yksinkertaisen mutta tyylikkään goottilaisen tammisen kehyksen sekä kirkonseinien värien, keltaisenruskean ja sinisen, välillä. Taiteilijan aikaisempi käynti Vaasassa selittää, kuinka hän on osannut niin hyvin laskea taulun värivaikutuksen paikan mukaan. Huolimatta epäedullisesta molemminpuolisesta sivuvalaistuksesta on siis taulun vaikutus hyvä, ja sen näkee selvästi kirkon etäisimmistä osista. Tähän nähden on sekin eduksi, että tammisen kehyksen luonnonväri on himmennetty tummemmalla vernissalla.

Mitä muuten maalaukseen tulee, en voi muuta kuin asettaa sen hyvin korkealle taideteoksena. Herkkä aisti ja kunnioittava hienotunteisuus, jolla taiteilija on osannut uudenaikaisesti käsitellä muistoperäistä ainetta, on erittäin suuri. Siihen nähden huomattakoon hengellistetty 'realismi' sekä madonnan että paimenten hahmoissa. Ne ovat pohjoismaisia, jopa suomalaisia tyyppejä, mutta ilman mitään uhmaavaa. Marian hiljainen sulous ja paimenten innostunut hartaus on todellista laatua ja kohottaa tyypillisen jokapäiväistä ja etnografista siksi korkeammalle, että ainoastaan kriitillinen tarkastus huomaa alkuperän. Härkä ja aasi tallissa ovat poistetut, sillä tuo ikivanha, naiivi sommitelman piirre olisi häirinnyt hengellistetympää käsitystapaa. Sitä vastoin taiteilija on säilyttänyt yliluonnolliset piirteet, lapsesta lähtevän valaistuksen ja enkelikuoron. Edellinen on hyvin onnistunut, lempeä valo kun leviää etualan hahmojen yli, ilman että siinä enemmän kuin muussakaan huomattaisiin tahallista tehovaikutusta. Enkeleistä on muistutettu, että ne ovat liian suuria verrattuina muihin henkilökuviin. Minua se ei ole häirinnyt. Päinvastoin tuntuu minusta keskiaikainen motiivi – laulavat enkelit lausenauhoineen – oleellisesti enentävän kohtauksen naiivia, raamatullista tunnelmaa. Oikein arvostellakseen miten hieno ja hengellistetty Edelfeltin käsitys tässäkin kohden on, verrattakoon hänen tauluansa Correggion maailmankuuluun 'Pyhään yöhön'. Jälkimäisessä tulvii aistillinen kauneus. Katso esim. enkeliä, joka kääntää katsojaan päin pyöreät reitensä ja vielä muutakin ja vertaa häntä kalpeihin, hurskaisiin, melkein askeettisiin enkeleihin Vaasan alttaritaulussa. Ei tarvitse lisäksi tarkastaa tunnetyhjää, jättiläismäistä paimenhahmoa taikka Marian upeaa kauneutta Correggion taulussa, tunnustaakseen, että Edelfeltin maalaus on edellistä melkoisesti korkeammalla ainakin hartauskuvana. Ja sen luen taiteilijallemme ansioksi, sillä hän on, sentähden loukkaamatta taiteellista omaatuntoaan, tahtonut maalata ja todella maalannut taulunsa kirkkoa ja uskovaista seurakuntaa eikä näyttely-yleisöä varten."

Edelfelt itse ei tullut laulujuhlaan, eikä hän tietääkseni koskaan nähnyt tätä merkkiteostaan sen oikeassa ympäristössä. —

Päätän tähän kirjoitukseni taiteilijavainajasta ja ystävästä. Aikani ei tällä kertaa myönnä jatkamista, ja tärkeimmät muistelmani olen kumminkin esittänyt. – Jonakin hyvästijättönä lisään vain seuraavan piirteen. Eräänä iltana 1900 tai 1901 istui pieni taiteilijaseura ja minä, ainoa ei-taiteilija, "Pirtissä" Vaasanpankin talossa. Keskusteltiin tuosta silloin julkisestikin käsitellystä kysymyksestä Suomen kansan muuttamisesta pois onnellisempaan maahan, missä se saisi vapaasti elää ja kehittyä. Minusta oli ajatus kerrassaan mahdoton toteuttaa enkä sentähden monellakaan sanalla ottanut osaa väittelyyn. Kumminkin minä, muistellen Edelfeltin läheistä suhdetta Ranskaan ja Ruotsiin, kysyin häneltä: "Jos olot todella muodostuisivat semmoisiksi, että lähteminen kävisi välttämättömäksi, mihin maahan sinä silloin mieluimmin asettuisit?" – "Mihinkä minä muuttaisin? en mihinkään, en koskaan, tänne minä kuulun ja tänne minä jään!" Näin vastatessaan hänen silmissään välähti kirkas tuli, ja koko turhanpäiväinen keskustelu päättyi siihen.