Kitabı oku: «Suomalaisen teatterin historia II», sayfa 20

Litt. A. – ehdotuksen puolelle merkittiin 28 osaketta (À 100 mk.); Litt. B. – ehdotuksen puolelle 214 ja huomattiin jälkimäisten kirjoittajain joukossa nimet: Emmy Achté, Ida Basilier, Alma Fohström, Naëmi Ingman, Lydia Lagus ja Emilie Mechelin (joka viimeinen kuitenkin oli pannut nimensä toiseenkin sarekkeeseen). Kirjoittajat kutsuttiin sitte kokoukseen 3 p. toukok. yliopiston fyysillis-matemaattiseen luentosaliin, ja valittiin Topelius kokouksen puheenjohtajaksi. Kokous päätti perustaa kannatusyhdistyksen yhdistettyä ruotsalaista puhe- ja suomalaista lauluosastoa varten ja asetti väliaikaisen johtokunnan, jonka jäseniksi tulivat: vapaah. G. v. Troil, vuori-intendentti W. Brehmer, professori O. Donner, yliopettaja A. F. Laurell ja kauppias F. v. Schantz sekä varajäseniksi tohtori K. F. Ignatius, lakit, kand. W. Eneberg ja protokollasihteeri B. Ahnger. Tälle johtokunnalle annettiin ensi asiaksi tehdä vuokratarjous ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön johtokunnalle.

Noudattaakseen tätä päätöstä johtokunta laatikin ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön johtokunnalle osotetun hakemuksen saada 1 p: stä heinäk. 1878 vuokrata Uusi teatteri, ja oli vuokratarjous paljoa edullisempi kuin ruotsalaisen kannatusyhdistyksen puolelta tehty, puhumattakaan siitä että pätevä takaus vuokran suorittamisesta oli hakemukseen liitetty (takaajat olivat: A. Ahlström, V. Löfgren, K. Elengren ja Augusta af Heurlin). Täydellisyyden vuoksi mainittakoon, että samantapainen vuokratarjous noin 10 À 13,000 mk. korkeampi kuin Ruotsalaisen teatterin tekemä jo varhemmin oli lähetetty samalle johtokunnalle, ja olivat sen allekirjoittaneet Suomalaisen teatterin kannatusyhdistyksen puolesta: K. Bergbom, K. F. Wahlström ja A. Almberg. Tämän tarjouksen ohella, missä sitouduttiin antamaan Ruotsalaisen teatterin näytellä 100 kertaa vuodessa, oli takauskirja, jonka olivat allekirjoittaneet samat takaajat kuin jälkimäisenkin. Koska nämä tarjoukset pääasiassa tarkoittivat samaa asiaa, on luonnollista että ennen tehdystä luovuttiin vastaperustetun kannatusyhdistyksen hyväksi.

Samaan aikaan kun hallituksen asettama toimikunta tarjosi yleisölle tilaisuutta esiintuoda mielipiteensä fusioonikysymyksessä, tuli teatteriasia valtiopäivilläkin keskustelun alaiseksi. Helmikuulla oli näet Iisalmen tuomiokunnan edustaja Pekka Kumpulainen esiintuonut anomuksen, joka pääosaltaan kuului näin:

"Hartain toivoni olisi, että hallitus, katsomatta muuhun kuin taiteen vaatimuksiin, ottaisi kotimaista taidetta suojellakseen, ja että ne varat, jotka nyt käytetään aseiden hankkimiseksi kahdelle kilpailijalle, käytettäisiin yhden ainoan tarkoitusperän saavuttamiseksi. Ylen harvoin ilmaantuu suuremmissakaan kansoissa mies, jonka taito ja nero olisi verrattava nykyisen Suomalaisen teatterin johtajaan. Tätä onnen sattumaa meillä pitäisi käyttää, ja nöyrin pyyntöni arvoisalle säädylle olisi, että sääty suostuisi pyyntöön, että hallitus ottaisi sopivilla varoilla tukeaksensa yhtä ainoata kansallisteatteria, jonka toimet taiteellisuuden ja siveellisyyden puolesta olisivat uskotut edesvastauksenalaiselle miehelle. Ja jos tällainen yksi yhteinen kansallisteatteri hallituksen myötävaikutuksella toimeenpannuksi tulisi, sen vaikutus ja käytäntö toistaiseksi sovitettaisiin niin ja sillä tapaa: että puheosastossa käytettäisiin ruotsin- ja sitä vastoin oopperassa (lauluosastossa) suomenkieltä, joten molempain eri-ajattelevain kansanluokkain välillä kaikki riitaisuus poistetuksi tulisi ja niin kumpikin, ruotsin- kuin suomenkin, kieli toisensa suhteen edustetuksi ja tasa-arvoon saatetuksi. Paitse eräissä sattuvissa tapauksissa voi kummankin osaston tehtävät yhdellä kielellä ruotsiksi tai suomeksi kunkin eri tilaisuuden mukaan käyttää."

Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnöstä otamme vain sen tiedon, että Suomalaisen teatterin puhe- ja lauluosastot yhteensä "viiden vuoden kuluessa olivat tulleet 80,000:en markan suuruiseen nimelliseen velkaan; mutta kun tästä summasta luettiin pois noin 25,600 mk, johonka määrään tarkkalukuisen ilmoituksen mukaan on olemassa vakuutta velkakirjoissa ja muissa vastikkeissa; kun sen lisäksi valiokunnalle annettujen tietojen mukaan vähintäänkin 28,000 mk näiden vuosien kuluessa Suomalaisen teatterin varoista oli käytetty matkarahoiksi kolmelle lyyrilliselle ja neljälle draamalliselle taiteilijalle sekä opetustuntien y.m. kustantamiseksi ja teatterivaattehiston y.m. ensimäinen hankkiminen oli vaatinut vähintäänkin 10,000 mk, niin ei voinut katsoa peräti suureksi todellista vaillinkia – varsinkin jos otettiin lukuun sekin seikka, että Suomalainen teatteri oli saanut vähemmän yhteistä raha-apua". Mietintö päättyi ehdotukseen, että säädyt anoisivat:

"että ne rahamääräykset, joita valtio voi antaa näyttämötaiteen hyväksi meidän maassamme, armossa suotaisiin vastedes ehkä perustettavalle takausyhtiölle, joka ottaisi kannattaaksensa ruotsalaisesta puheosastosta ja suomalaisesta oopperasta yhdistettyä kansallisteatteria Helsingissä, jossa teatterissa kuitenkin erinäisissä tapauksissa myöskin lyyrillisiä kappaleita voitaisiin näytellä ruotsiksi ja puhenäytelmiä suomeksi." – Mietintöä seurasi kaksi vastalausetta, joista toinen Pippingsköldin allekirjoittama hylkäsi koko anomuksen ja toinen A. H. Chydeniuksen, A. A. Lindbergin, N. O. Nordenskiöldin, Frans Törnrothin ja V. Öhbergin tekemä samalla kun se niinikään hylkäsi anomuksen ehdotti, että säädyt lausuisivat "arvelevansa hallituksen menettelevän viisaimmin, jos se pysyisi mitään osaa ottamatta teatteri-yrityksiin". – Mietintö aiheutti kaikissa säädyissä pitkiä keskusteluja, joissa puollettiin samoja vastakkaisia mielipiteitä kuin ennen sanomalehdistössä ja joihin nähden yleisesti soveltuu hra Ahlströmin lausunto Porvarissäädyssä, että "vaikka isä Jumala itse olisi esiytynyt puhujana, ei se olisi vaikuttanut asiaan". Huhtikuun 24 p. mietintö hyväksyttiin pappissäädyssä 17:llä äänellä 12 vastaan ja talonpoikaissäädyssä 37 äänellä 13 vastaan, mutta hyljättiin ritaristossa 53: lla 11 vastaan ja porvarissäädyssä 30:llä 9 vastaan.

Kaikki riippui siis ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön vuosikokouksesta, joka oli pidettävä 9 p. toukok. Jotkut kokemattomat ehkä toivoivat jotakin, kun muistelivat että yhtiön ensi §:ssä sanotaan sen tarkoituksena olevan etupäässä edistää kotimaista näyttämötaidetta, että suuri osa niitä, jotka nykyään kannattivat suomalaista näyttämöä, oli ennen ollut ruotsalaisen kannatusyhdistyksen jäseniä ja että varsinkin valtiopäivillä usein oli lausuttu luonnollisena asiana että se kannatusyhdistys, joka tarjoaa korkeamman vuokran saa teatterin käytettäväkseen; mutta maailman menoon perehtyneemmät eivät antautuneet turhaan luuloon, että asia ratkaistaisiin puolueettomasti. Olihan tiettynä että ruotsikiihkoiset edellisinä kuukausina olivat ostaneet ja keränneet yhtiön itsessään arvottomia osakkeita puoluelaistensa käsiin ja todistihan ylempänä mainitun uuden ruotsalaisen kannatusyhdistyksen synty, että rahoja ei säästetty. Tositeossa kävikin niin, että vuokrakysymys ratkaistiin konsuli L. Borgströmin kirjallisen esityksen mukaan, jossa hän mainitsemattakaan fusioonipuuhista ehdotti, että yhtiökokous vuosiksi 1878-81 vuokraisi teatterin ruotsalaiselle kannatusyhdistykselle ja jättäisi johtokunnan asiaksi määrätä vuokran katsoen siihen kuinka yhtiön voimassa pysyminen vaatii. Ilman pitempiä väittelyjä ehdotus hyväksyttiin (615 osaketta 48 vastaan), ja niin oli fusiooniyritys rauennut!

Pari päivää myöhemmin O. D(onner) lausui Morgonbladetissa:

"Ruotsalainen kannatusyhdistys, joka tarjosi noin 13,000 mk alhaisemman vuokran, sai Uuden teatterin, ilman että aikaa oli edes lukea toisaalta tehtyjä tarjouksia. Jos tähän verrataan Suomalaisen teatterin tarjous, että se, jos se saisi vuokrata teatterin, antaisi ruotsalaisen kannatusyhdistyksen käyttää teatteria 100 näytäntöä varten, taikka fusiooniehdotus, niin esiintyy paljas totuus, että ne, jotka ovat määränneet Uuden teatterin kohtalosta, ehdottomasti eivät tahdo tietää mistään välittelystä, ehdottomasti vastustavat yhteistyötä suomalaisuuden edustajain kanssa. Kotimaisen näyttämötaiteen – sen jota varten alkuansa valtioavut rakennuslainojen muodossa annettiin ja jota yleisökin avusti – työnsi syrjään kaiken muun hylkäävä mieltymys ei-kotimaiseen. Toisin sanoen selvä määräys teatteriyhtiön säännöissä yksinkertaisesti kumottiin."

"Me kysymme: onko sillä teatteriyleisöllä, joka mistä hinnasta hyvänsä taistelee puhtaasti ruotsalaisen teatterin puolesta Helsingissä, vähintäkään oikeutta tässä kohden pitää harrastustaan isänmaallisena? Meidän mielestämme se ei voi vaatia itselleen tätä nimeä."

Ja kumminkin oli tuota fusioonikysymystä jauhettu koko kolme kuukautta. Kuinka tuskallinen aika oli Bergbom-sisaruksille, näkee Emilien kirjeistä nti Elfvingille, joista teemme otteita:

(17/3) "Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä, tuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko suurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää oopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta valitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt Ida Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus." – (1/4) "Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät kaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen kerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin kolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p: stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja loppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan toimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi ja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet katson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän vuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme vuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos Turku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se voisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin päätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä joitakuita uhrauksia – eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt – nimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät pelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi asia helposti käsissänne. – Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään määrätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia kuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus tarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka Fichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja perin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari – meikäläiset eivät osaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet." – (23/4) "Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä ehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan kaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen vuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko kuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen, prameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä pohjaa. [Joku päivä myöhemmin: ] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on ja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule että se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on ylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin tarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja ne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat, jotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn – me puolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. – Kuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen listoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin varma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää siihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle 'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit tietysti päin vastoin. – Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan; oi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä mitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19 vuosisadan lopulla jokaisen saada osaa." – (11/5) "Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt järjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen kutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla harrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä tulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue lausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla! Mutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen vahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä varten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin esille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun lista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. – Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin tervetulleita – mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä ulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada viipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin joku toinen saisi teidän stipendinne. – Ja nyt on Runeberg poissa: hänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta, jonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna maahanpanijaisiin."

(13/5) "Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka äärettömän tervetulleet ne olivat. – Sain kirjeesi eilen aamulla juuri kun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin maahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat syvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt. Luonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa ihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä niinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. – [Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio (Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa taiteilijaksi. – Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä, silloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista, että aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka käy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat. Sitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia kannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin se todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan vaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa pikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa mitään! – Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä Turkuun." – Se, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei ainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus. Niinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus laskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti fusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään, ei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk. Arkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin keskusteltavaksi. Saapuville tulleet – noin satakunta kansallisen taidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) – olivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta oopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin samaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom esitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa laajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen menosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin laajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000, supistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista kokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli koottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys kolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p: stä 1877 ja oli sitä varten merkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita kirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa oltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100 näytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen merkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus 12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta toivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei päätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun alussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen johdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.

Emilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys tuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun se vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin ystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36 henkeä saapuvilla,¹⁰⁷ mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä entisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat ylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että "Suomalaisen teatterin osakeyhtiö" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja valittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat K. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F. Wahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa hallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä näyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli toimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella asetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi) toimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm (kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng (rahastonhoitajana).

Kuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa. Että nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli muuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi oli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri se oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin velat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!

Kun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan tarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia uhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli yltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia voitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä koko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön sivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis ja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat taistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien saavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen ylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys ollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi oikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä, jolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen, tiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen tapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka on päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:¹⁰⁸

– "Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat ruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden huippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan kohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden kustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin ei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että ihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse semmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon. Onnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi aatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin, joista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä parhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan semmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on merkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on että koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin, – mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva tyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me keskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että tulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat vetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan vaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja nuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan. Onneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus liian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä meillä on. – Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi tehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi on toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää itseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut tarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin terveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä mitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin kuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. – Kyllä koko suomalainen ooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla yksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta puoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!" – Näin alakuloisia oltiin, kun ei muuta nähty kuin hetken todellisuutta, mutta kohta elpyi taas tietoisuus siitä, että päämäärä oli oikea ja suuri, että työ ja vaiva tarkoitti kansan tulevaisuutta eikä omaa etua, ja se antoi uutta luottamusta – lopulta ei ainoastaan pysytty hengissä, vaan riennettiin eteenpäin uusia voittoja kohti. Totta on että jonkun ajan päästä ooppera kuoli, mutta se kuoli kunnialla ja niin sopivalla hetkellä, että oli kuin se olisi varta vasten väistynyt puheosaston tieltä, joka silloin näyttäytyi varttuneeksi odottamattomiin taiteellisiin tekoihin.

Kumminkin oli uudella lähdöllä näöltään voittamaton este. Kuinka vapautua entisen kannatusyhdistyksen veloista, jotka, niinkuin juurikään mainittiin, tekivät toista sataa tuhatta markkaa – kauhistava summa siihen aikaan ja niissä piireissä, joista on puhe. Vastaus sisältyy kuivaan muistiinpanoon: "Kun osakeyhtiö otti teatterin haltuunsa, erotettiin edellisten vuosien asiat kokonaan tästä uudesta yrityksestä, ja velat jätettiin Kaarlo ja Emilie Bergbomin niskoille." Niin kovalta, jopa julmalta kuin tämä toimenpide näyttääkin, oli se silloin kun se tapahtui välttämätön, sillä ainoastaan sen kautta kävi uuden yhtiön perustaminen mahdolliseksi. Toiselta puolen on merkille pantava, että suomalainen puolue, se on se vähälukuinen, mutta sitkeä suomenmielisten ryhmä, joka Helsingissä oli Bergbom-sisarusten mukana harrastanut suomalaista näyttämöä samoin kuin muita kansallisia yrityksiä, katsoi kunnianasiakseen ajan tullen korvata näille sisaruksille sen aineellisen tappion, joka nyt tuli heidän kannettavakseen. Eikä itse asiassa kovin monta vuotta kulunutkaan, ennen kun he olivat saaneet kaikki takaisin; mutta siksi kun se tapahtui oli heillä noitten velkojen tähden kärsittävänä tuskaa ja huolta, joka monesti karkoitti rauhan ja levollisuuden heidän mielestään. Niin sitä enemmän, kun "osakeyhtiö" ei suinkaan kyennyt vapauttamaan heitä juoksevan vuoden tuottamista uusista huolista.

Puhenäytännöissä (119) näyteltiin 48 kappaletta:

1111 kertaa Sirkka, Oma Toivoni;

8 8 " Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa;

7 7 " Aksel ja Walborg, Mustalainen, Remusen kotiripitykset, Yhdistysjuhla;

6 6 " Nummisuutarit, Sotavanhuksen joulu, Suorin tie paras, Orposisarukset, Kavaluus ja rakkaus, Marin rukkaset;

5 5 " Lea, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan, Suuria vieraita, Riita-asia, Lääkäri vastoin tahtoansa, Narcisse Rameau;

4 4 " Kihlaus, Laululintunen, Onhan pappa sen sallinut, Viuluniekka, Roistoväki, Puolan juutalainen;

3 3 " Bartholdus Simonis, Natalia ja Nadeschda, Enon rahat, Jeppe Niilonpoika, Marianne, Pekka Patelin;

2 2 " Daniel Hjort, Tohvelivalta, Sven Dyringin koti;

1 1 " Anna Skrifvars, Margareta, Lapsuuden ystävät, Kosijat, Pilven veikko, Monsieur Herkules, Tanssikengät, Ei ollenkaan mustasukkainen, Yökausi Lahdella.

Näistä on kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia oli 8: Daniel Hjort, Lea, Lääkäri vastoin tahtoansa, Enon rahat, Roistoväki, Aksel ja Walborg, Tanssikengät, Tohvelivalta.