Kitabı oku: «Scapinin vehkeilyt», sayfa 2

KOLMAS KOHTAUS

Edelliset. Hyacinthe.

Hyacinthe. Voi, Octave, onko se totta, mitä Silvestre kävi Nerinelle sanomassa. Isänne siis palaa kotia ja aikoo naittaa teidät?

Octave. Niin Hyacinthe! Ja tämä odottamaton tapaus on masentanut mieleni. Mutta mitä näenkään! Te itkette! Miksi kyyneleitä? Luuletteko minun uskottomaksi, sanokaa? Ettekö ole vakuutettu rakkaudestani teihin.

Hyacinthe. Olen, Octave, minä olen vakuutettu rakkaudestanne, mutta en tiedä, rakastatteko minua ikuisesti.

Octave. Voisinko rakastaa teitä rakastamatta koko elinaikani?

Hyacinthe. Olen kuullut sanottavan, Octave, että miesten intohimot ovat liekin kaltaisia, joka sammuu yhtä helposti kuin syttyykin.

Octave. Rakas Hyacinthe, minä vannon rakastavani teitä aina kuolemaani asti.

Hyacinthe. Tahdon kyllä uskoa että tunnette sen mitä lausutte, ja että puhutte rehellisesti. Mutta olettehan riippuvainen isästänne ja hän aikoo ehkä naittaa teidät väkivalloinkin. Oi, minä kuolen, jos niin käy!

Octave. Ei, kaunis Hyacinthe, ei mikään isä voi pakoittaa minua uskottomaksi teille. Vaikka en koskaan ole nähnyt morsiantani, inhoan jo häntä, ja vaikka en ole julma, toivoisin ettei meri milloinkaan häntä toisi näille rannoille. Elkää sen vuoksi itkekö, minä rukoilen, armas Hyacinthe, nähdessäni kyyneleenne vihloo sydäntäni.

Hyacinthe. Koetan siis hillitä kyyneleitäni, ja odotan rohkein mielin, minkä kohtalon taivas määrää minulle.

Octave. Taivas meitä kyllä auttaa.

Hyacinthe. Se ei voi olla minulle ynseä, jos te vaan olette minulle uskollinen.

Octave. Sen vannon.

Hyacinthe. Silloin on onnesi varma.

Scapin (itsekseen). Tuo tyttö ei ole mikään hupakko, totta vie, ja hän on sitäpaitsi jokseenkin soma.

Octave (osoittaen Scapinia). Kas tuossa on mies, joka voisi paljon, jos vaan tahtoisi. Hän voisi olla verrattomana apuna joka suhteessa.

Scapin. Olen pyhästi vannonut, etten enää sekaannu mihinkään vehkeilyihin. Mutta jos te molemmat pyydätte oikein kauniisti, niin ehkä —

Octave. Ellei muuta vaadita, niin minä rukoilen oikein sydämmeni pohjasta sinua ottamaan laivamme johdon huostaasi.

Scapin (Hyacinthelle). Ja te, te ette sano mitään?

Hyacinthe. Ja minä rukoilen teitä, niinkuin hänkin, kaiken sen nimessä mikä on teille rakkainta maailmassa. Auttakaa meitä.

Scapin. Täytyyhän sitä taipua ja osoittaa ihmisrakkautta. No niin, minä tahdon auttaa teitä.

Octave. Usko minua —

Scapin (Octavelle). Vaiti! (Hyacinthelle.) Jättäkää meidät nyt ja olkaa rauhassa.

NELJÄS KOHTAUS

Octave. Scapin. Silvestre.

Scapin (Octavelle). Ja te, olkaa te valmis astumaan kyllin lujana isänne eteen.

Octave. Vapisen jo edeltäkäsin ajatellessani hänen tuloaan. Mitenkä voin voittaa luonnollisen arkuuteni?

Scapin. Ei auta. Jollette rohkeasti torju ensi hyökkäystä, niin hän vetoaa heikkouteenne ja kohtelee teitä kuin mitäkin lasta. Harjoitelkaamme hiukan teidän osaanne, nähdäksemme voitteko rohkeasti vastata kaikkiin isänne kysymyksiin. No niin, näyttäkää nyt oikein päättäväiseltä, pää pystyyn, katse vakava – vakava.

Octave. Näinkö?

Scapin. Katsohan minua suoraan silmiin.

Octave. Näinkö?

Scapin. Hyvä. Kuvitelkaa nyt minua isäksenne, joka saapuu kotia ja vastatkaa ikäänkuin hänelle itselleen – Mitä, roisto, lurjus, hulttio, kunnoton poika! Uskallatko vielä tulla silmieni eteen, kaiken tämän kunniattomuutesi, kaiken tämän viheliäisen vehkeilysi jälkeen minun poissaollessani? Sekö on kasvatukseni hedelmä, sekö on kunnioitusta isääsi kohtaan? Ah! Sinä! Uskallatkin, hävytöin, mennä isäsi suostumuksetta, salassa naimisiin! Vastaa, lurjus, vastaa! – No, hiisi vieköön, ettehän te avaa edes suutanne.

Octave. Olen aivan kuulevinani isäni puhuvan.

Scapin. No, niin juuri. Sen vuoksi älkää seiskö siinä kuin mikäkin poikakloppi.

Octave. Minä rohkaisen mieleni ja aijon vastata varmasti.

Scapin. Oikeinko totta?

Octave. Toden totta.

Silvestre. Tuolla tulee isänne.

Octave. Taivas, minä olen hukassa.

VIIDES KOHTAUS

Scapin. Silvestre.

Scapin. Halloo, Octave! Jääkää, Octave! Hänpä nyt vasta on aika raukka! Älä mene, parasta on takoa silloin kun rauta on kuuma.

Silvestre. Mitä minä sanon hänelle?

Scapin. Anna minun puhua. Ja auta minua jos tarvitaan.

KUUDES KOHTAUS

Argante, Scapin ja Silvestre (taust.)

Argante (luullen olevansa yksin). Onko ennen kuultu mokomata?

Scapin (Silvestrelle). Hän on jo saanut asiasta vihiä ja nyt se panee hänen päänsä pyörälle, että hän puhuu siitä ääneen itsekseenkin.

Argante. Mikä julkea ajattelemattomuus.

Scapin (Silvestrelle). Kuunnelkaamme hiukan.

Argante. Haluaisinpa tietää, mitä he aikovat sanoa tuosta kauniista naimajutusta.

Scapin (its.). Kyllä jo olemme vähin sitä ajatelleet.

Argante. Uskaltavatkohan kieltää koko asian todenperäisyyden.

Scapin (its.). Ei, emme ajattelekkaan sitä.

Argante. Tai puolustavat sitä jollain tekosyyllä.

Scapin (its.). Se voisi kyllä käydä laatuun.

Argante. Aikovatkohan turhia lörpötyksiä lasketella.

Scapin (its.). Ehkä.

Argante. Mutta mistään valheista ei ole hyötyä heille.

Scapin (its.). Saammepahan nähdä.

Argante. Älkööt vaan uskotelko minulle mitään.

Scapin (its.). Parasta on olla vannomatta.

Argante. Kyllä minä korjaan varmaan paikkaan poikani, senkin hirtehisen.

Scapin (its.). Siitä pidämme kyllä huolen.

Argante. Ja tuo heittiö, Silvestre, saa maistaa keppiäni.

Silvestre (Scapinille). Ihmettelinkin jo minne hän minut oli unohtanut.

Argante (huomaten Silvestren). Ahaa! Siinähän te olettekin, viisas hovimestari, nuorison kaunis neuvoja.

Scapin. Herra Argante, on oikein hauska nähdä teidätkin taas kotona.

Argante. Päivää Scapin! (Silvestrelle.) Olette todellakin erinomaisesti seurannut määräyksiäni. Poikanihan on poissaoloni ajan käyttäytynyt perin viisaasti.

Scapin. Te voitte hyvin, kuten huomaan.

Argante. Varsin hyvin. (Silvestrelle.) Sinä et hiisku sanaakaan, hulttio, et niin sanaakaan.

Scapin. Ja matkanne oli hauska? Hä?

Argante. Hyvä Jumala! Varsin hauska. Antakaa minun hiukan edes haukkua rauhassa.

Scapin. Aijotteko haukkua?

Argante. Aijon kuin aijonkin.

Scapin. Ja ketä, herra Argante?

Argante (osoittaen Silvestreä). Tuota roistoa.

Scapin. Miksi?

Argante. Etkö ole sitten kuullut, mitä täällä on poissa ollessani tapahtunut?

Scapin. Olen kyllä kuullut puhuttavan joistakin pikkuseikoista.

Argante. Mitä? pikkuseikoista! sellainenko teko pikkuseikka!

Scapin. Olette hieman oikeassa.

Argante. Mikä röyhkeys!

Scapin. Se on totta.

Argante. Poika menee isänsä suostumuksetta naimisiin!

Scapin. Niin, sitä ei voi millään tavoin puolustaa. Mutta viisainta olisi sentään olla nostamatta koko asiasta sellaista melua.

Argante. Minä en ole samaa mieltä, tahdon nostaa melun oikein sydämmeni pohjasta. Mitä! Minulla ei ole sinun mielestäsi siis mitään syytä suuttua?

Scapin. On kyllä. Minäkin suutuin, kuin ensin sain asian tietää, ja innoissani teidän puolestanne annoin pojallenne aika ripityksen. Kysykää vaan häneltä itseltään, kuinka olen häntä läksyttänyt siitä, että hän niin vähän kunnioitti isäänsä, jonka jalkoja hänen olisi tullut suudella. Tuskinpa te itsekään olisitte voinut paremmin pauhata. Mutta mitä siitä? Vähän ajan päästä ajattelin, että kun asiaa oikein punnitsee, niin ei hän ollutkaan niin väärässä kuin ensin olisi voinut luulla.

Argante. Mitä sinä höpiset? Eikö hän ole väärässä naidessaan tuntemattoman noin vain suin päin?

Scapin. Poika raukka. Mitä sille voi? Kohtalo pakoitti.

Argante. Ahaa! Sepäs vasta erinomainen puolustus. Siten voi tehdä minkä mahdollisen rikoksen tahansa, pettää, varastaa, murhata ja sanoa sitten puolustuksekseen muka kohtalon pakoittamisen.

Scapin. Hyvä Jumala! te käsitätte minut liian filosoofisesti. Tarkoitin vaan, että olot pakoittivat hänet koko juttuun.

Argante. Mitäs hän antoi pakoittaa itseään!

Scapin. Kuinka hän olisi yhtä viisas kuin te? Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus, eikä sitä järkeä aina ole, jotta tekisi vaan sen mikä on viisasta. Todistuksena on meidän Léandre, joka kaikista minun opetuksistani, kaikista minun varoituksistani huolimatta on tehnyt vielä hullummin kuin teidän poikanne. Tahtoisinpa juuri tietää, ettekö te koskaan ole ollut nuori ja ettekö tekin aikoinanne ole tehnyt tyhmyyksiä, kuten muutkin. Olen kuullut kerrottavan, että te ennen maailmassa olitte suurikin naisväen lumooja, oikea Don Juan, että teitte kepposia kaunokaisten kanssa, ettekä koskaan mennyt leikkiin tulematta voittajana takaisin.

Argante. Se on totta, sen myönnän, mutta minä pysyin aina kohteliaisuuden rajojen sisällä, enkä koskaan tehnyt niinkuin hän on tehnyt.

Scapin. Mitäs hän sille voi? Hän näkee nuoren ihanan tytön. Tyttö ihastuu häneen, sillä hän on teiltä perinyt naisten ihailun. Hän rakastuu tyttöön. Tyttö suostuu. Vanhemmat tapaavat nuoret yhdessä ja miekka kädessä pakoittavat pojan naimaan.

Silvestre (its.). Mikä tottunut veijari!

Scapin. Olisitteko ennemmin suostunut hänen tulevan murhatuksi. Onhan se sittenkin parempi olla naimisissa kuin maata haudassa.

Argante. Minulle kerrottiin asia aivan toisin.

Scapin (osoittaen Silvestreä). Kysykäähän vaan tuolta. Saatte kuulla mitä hän sanoo.

Argante (Silvestrelle). Hän oli siis pakoitettu naimaan.

Silvestre. Oli.

Scapin. Noh! Miksi valehtelisin?

Argante. Hänen olisi pitänyt se heti ilmoittaa asianajajalle.

Scapin. Sitä hän ei tohtinut tehdä.

Argante. Siten olisi avioliitto voitu helpommin peruuttaa.

Scapin. Peruuttaa.

Argante. Niin.

Scapin. Sitä ette tee.

Argante Enkö?

Scapin. Ette.

Argante. Mitä! Eikö minulla ole siihen oikeutta isänä, ja sitäpaitsi on poikaani pakoitettu?

Scapin. Se on seikka, josta hän ei voi olla teidän kanssanne samaa mieltä.

Argante. Eikö samaa mieltä?

Scapin. Ei.

Argante. Minun poikani?

Scapin. Teidän poikanne. Tahtoisitteko todellakin hänen myöntävän sitä, että hän olisi muka pelännyt ja että pakoittamalla olisi hänet saatu naimaan? Ei sitä hän ei voi myöntää; silloinhan hän tunnustaisi tehneensä väärin, eikä osoittautuisi teidän kaltaisenne isän kunnon pojaksi.

Argante. Vähät minä siitä.

Scapin. Oman kunniansa ja teidän kunnianne takia täytyy hänen sanoa koko maailmalle vapaehtoisesti naineensa.

Argante. Ja minä tahdon oman kunniani ja hänen kunniansa takia, että hän sanoo päinvastoin.

Scapin. Ei, minä olen varma siitä, että hän ei sitä tee.

Argante. Minä pakoitan hänet siihen.

Scapin. Hän ei sitä tee, sen sanon minä.

Argante. Hän tekee niin, taikka teen hänet perinnöttömäksi.

Scapin. Tekö?

Argante. Minä.

Scapin. Hyvä.

Argante, Kuinka niin hyvä?

Scapin. Te ette tee häntä perinnöttömäksi.

Argante. Enkö tee perinnöttömäksi?

Scapin. Ette.

Argante. Enkö?

Scapin. Ette.

Argante. Ohoo! Sepä vasta olisi. Enkö minä tekisi poikaani perinnöttömäksi?

Scapin. Ette, sanon minä.

Argante. Kuka minua siitä estäisi?

Scapin. Te itse.

Argante. Minäkö?

Scapin. Niin, teillä ei olisi sydäntä siihen.

Argante. Olisipa kyllä.

Scapin. Laskette leikkiä?

Argante. Enkä laske.

Scapin. Isän sydän kyllä heltyy.

Argante. Eipä sentään.

Scapin. Kyllä, kyllä.

Argante. Niin käy, sen minä sanon.

Scapin. Joutavia!

Argante. Ei sinun tarvitse sanoa joutavia.

Scapin. Hyvä Jumala! tunnenhan minä teidät, te olette hyväsydäminen.

Argante. Minä en ole ollenkaan hyvä, olen hyvinkin ilkeä, kun niin tahdon. Jättäkäämme koko keskustelu, se saa sappeni kuohumaan. (Silvestrelle.) Mene, sinä senkin tolvana ja tuo se poika hulttio tänne, sillävälin kuin menen herra Gérontelle valittamaan onnettomuuttani.

Scapin. Herra Argante, jos vaan jotenkin voin palvella teitä, niin olkaa vaan niin hyvä ja käskekää.

Argante. Kiitos. (Its.) Miksi on minulla vaan yksi ainoa poika! Jospa minulla tällä hetkellä olisi tyttäreni, jonka taivas riisti minulta, niin tekisin hänet perillisekseni!