Kitabı oku: «Scapinin vehkeilyt», sayfa 4

KAHDEKSAS KOHTAUS

Argante. Scapin.

Scapin (Its.). Tuossa hän on ja hautoo mietteitään.

Argante (luullen olevansa yksin). Käyttäytyy siten, ei ajattele sen pitemmälle! Heittäytyy mokomaankin liittoon? Voi, voi, sitä kevytmielistä nuorisoa.

Scapin. Nöyrin palvelijanne, herra Argante.

Argante. Päivää, Scapin.

Scapin. Poikanne naimisjuttu kai pyörii päässänne?

Argante. Myönnän kyllä, että hän on tuottanut minulle suurta mielipahaa.

Scapin. Niin, elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Parasta on aina olla valmis ottamaan niitä vastaan. Kuulin kerran, siitä on jo pitkä aika, erään viisaan miehen lauseen, joka sitten aina on pysynyt muistossani.

Argante. No?

Scapin. Että niin pian kuin perheenisä on kotoa poissa, täytyy hänen ajatella kaikkia ikäviä mahdollisuuksia mitkä häntä palatessaan voivat kohdata: ajatella, että hänen talonsa on palanut, rahansa varastettu, vaimonsa kuollut, poikansa raajarikkona, tyttärensä vietelty, ja pitää sitä, mikä ei ole tapahtunut, suurena onnena. Minä puolestani olen aina käytännössä noudattanut tätä filosofiaa, enkä koskaan ole palannut kotiin olematta valmis vastaanottamaan vihaiselta herraltani soimauksia, loukkauksia, potkuja, keppiä, piiskaa. Mikä ei ole tapahtunut, siitä olen kiittänyt kohtaloa.

Argante. Aivan oikein. Mutta tuota kirottua naimista, joka ehkäisee meidän tuumamme, en voi kärsiä ja aijon neuvotella asianajajan kanssa saadakseni sen kumotuksi.

Scapin. Toden totta, herra Argante, uskokaa minua, koettakaa jotenkin muuten saada asia selville. Kyllä te tiedätte mitä oikeusjuttu tässä maassa on, sama kuin syöksyisi mehiläispesään.

Argante. Olet oikeassa. Mutta miten muuten?

Scapin. Minä luulen tietäväni. Minä en saanut rauhaa, sillä minä otan niin suuresti osaa suruunne, ennenkuin keksin keinon, jolla voin vapauttaa teidät levottomuudestanne. Sillä minä en voinut heltymättä katsella, miten kunnon isät saavat suruja kärsiä lapsiensa takia. Olenkin aina teitä kohtaan tuntenut erityistä lämpöä.

Argante. Olen hyvin kiitollinen siitä.

Scapin. Kävin sen vuoksi tuon tytön veljen luona. Hän on ammatiltaan tuollainen, joka aina on valmis miekkailuun, puhuu vaan surmaamisesta, eikä tunne sen suurempia omantunnon vaivoja tapettuaan ihmisen kuin jos olisi tappanut kärpäsen. Rupesin keskustelemaan tästä naimajutusta, vakuutin hänelle, miten helposti sen voi peruuttaa, koska on väkivaltaa nimittäin käytetty. Mitenkä isänoikeutenne, rahanne ja ystävänne auttaisivat teitä oikeuden edessä. Lyhyesti, minä käsittelin asiaa niin monelta puolelta, että hän vihdoin suostui purkamaan avioliiton, jos te vaan annatte hänelle pikkuisen rahaa.

Argante. Ja paljoko hän vaatii?

Scapin. Oh! Ensiksi kapusi hän hyvinkin korkealle.

Argante. No, kuinka korkealle?

Scapin. Hirveän korkealle.

Argante. No mutta kuinka korkealle?

Scapin. Hän ei puhunut vähemmästä kuin 500 tai 600 tukaatista.

Argante. 500 tai 600 raippaa hän saakoon! Hän tekee kai ihmisistä pilkkaa?

Scapin. Sitä minäkin sanoin hänelle, käskin hänen mennä sinne missä pippuri kasvaa. Koetin selittää hänelle, ett'ette ole mikään tyhmeliini, jolta noin vaan voi vaatia 500 tai 600 tukaatia. Vihdoin useiden ehdotuksieni jälkeen sanoi hän minulle: Minun täytyy lähteä piakkoin armeijaan, juuri varustelen itseäni ja vaan rahan tarve saa minut suostumaan tarjoumuksiinne. Tarvitsen itselleni ratsun; oikein hyvän ratsun, se maksaa ainakin 60 tukaatia.

Argante. No niin, saakoon hän nuo 60 tukaatia.

Scapin. Sen lisäksi satula ja pistoolit; se nousee noin 20 tukaatia!

Argante. 20 ja 60 tukaatia on 80 tukaatia!

Scapin. Aivan oikein.

Argante. Se on paljon, mutta olkoon. Minä suostun siihen.

Scapin. Vielä palvelijalle hevonen, joka maksaa ehkä 30 tukaatia.

Argante. Mitä hittoa! Menkää hiiteen. Hän ei saa niihin ropoakaan.

Scapin. Hyvä herra —

Argante. Ei. Mies on hävytön.

Scapin. Pitääkö hänen palvelijansa sitten kävellä?

Argante. Käyköön kuinka tahtoo ja herransa samoin.

Scapin. Hyvä Jumala, älkää nyt suuttuko sellaisista pikkuseikoista. Älkää ryhtykö oikeudenkäyntiin, pelastautukaa miten tahansa oikeuden käsistä.

Argante. No, olkoon. Suostun antamaan hänelle vielä 30 tukaatia.

Scapin. Sitten tarvitsen vielä, sanoi hän, muulin —

Argante. Oh! Menköön hän hiiteen muulineen! Liika on liikaa, me käräjöimme.

Scapin. Armollinen herra! —

Argante. En, enempää en anna.

Scapin. Herra, pikkuinen muuli.

Argante. En anna hänelle edes aasiakaan.

Scapin. Mutta ajatelkaahan —

Argante. En; ennemmin käräjöin.

Scapin. Voi, hyvä herra, mitä te puhuttekaan. Ajatelkaahan kaikkia oikeuden koukkuja; katsokaahan kaikkia haasteita, oikeuden rappusia, kauheita juttuja. Sanokaa tahtoisitteko todellakin joutua sellaisten petojen kynsiin kuin oikeudenpalvelijat, prokuraattorit, asianajajat, sihteerit ja varasihteerit, syyttäjät, tuomarit ja niiden kirjurit ovat. Näiden joukossa ei ole niin ainoatakaan, joka ei mitä vähäpätöisimmästä syystä väärentäisi mitä asiaa tahansa. Oikeudenpalvelija jättäisi väärän haasteen, jonka nojalla te tietämättänne tuomitaan. Prokuraattori liittoutuu vastustajienne kanssa ja saisitte maksaa kelpo summat. Asianajajanne lahjottaisiin, hän ei tulisi ajoissa valvomaan asiaanne, tai toisi esiin syitä, joissa ei ole hölynpölyä järkeä. Sihteeri uppiniskaisuudessaan kirjoittaisi tuomiot ja päätökset teidän vahingoksenne. Kirjuri kätkisi asiapapereita, tai syyttäjä itse ei ole kertonut kaikkea mitä on nähnyt. Ja jos otaksuu, että suurimmalla varovaisuudella olisitte päässyt näistä kaikista, niin huomaisitte että tuomari olisi yllyttänyt teidän kimppuunne joko uskovaiset tai rakastettunsa. Voi, hyvä herra, jos vaan voitte, niin paetkaa tätä kiirastulta. Käräjöiminen on sama kuin helvetti jo maanpäällä. Ja kun vaan ajattelen riitajuttua, olisin valmis pakenemaan aina Indiaan asti.

Argante. Minkä hinnan hän määräsi muulista?

Scapin. Hyvä herra, muulista, ratsusta ja palvelijan hevosesta, satulasta ja pistoolista, sekä maksaakseen muutamia pikku velkoja emännälleen, vaatii hän kaikkiaan 200 tukaatia.

Argante. 200 tukaatia?

Scapin. Niin.

Argante (kävellen kiukuissaan). Hyvä, hyvä, me käräjöimme!

Scapin. Mutta ajatelkaahan —

Argante. Minä käräjöin.

Scapin. Älkää heittäytykö —

Argante. Minä tahdon käräjöitä —

Scapin. Mutta käräjöidäksenne tarvitsette rahaa; sitä tarvitsette haasteeseen ja tarkastukseen; sitä tarvitsette esittelyyn, neuvotteluun, produktioniin, prokurationiin ja prokuraattorin papereihin; sitä tarvitsette keskusteluihin ja neuvotteluihin asianajajien kanssa; tarvitsette asiapaperien kopioimiseen; sitä tarvitsette varasihteerin kertomukseen, oikeuskustannuksiin, tarkastukseen kirjurien allekirjoituksiin ja ulosantoon, puhumattakaan niistä lahjoista, joita teidän tulee jaella näitten kaikkien herrojen kesken. Antakaa rahat miehelle, niin pääsette koko hommasta.

Argante. Mitä, 200 tukaatia?

Scapin. Niin. Voitatte vaan siten. Olen laskenut itsekseni kaikki oikeusmenot yhteen ja olen huomannut, että jos annatte miehelle 200 tukaatia, säästätte vähintäin 150, laskemattakaan sitä huolta, hyppyytä ja harmia, josta pääsette. Ennenkuin kuulen kelvottomien asianajajien laskettelevan huonoja sukkeluuksia minusta koko maailman kuullen, ennen annan minä 300 tukaatia kuin käräjöitsen.

Argante. Vähä minä siitä, asianajajat sanokoot minusta mitä tahansa.

Scapin. Tehkää niinkuin tahdotte; minä ainakin teidän sijassanne karttaisin riitajuttua.

Argante. Minä en anna 200 tukaatia.

Scapin. Kas tuolla onkin hän itse tulossa.

YHDEKSÄS KOHTAUS

Argante, Scapin, Silvestre (puettuna tappelupukariksi.)

Silvestre. Scapin, viehän minut sen Arganten luo, joka on Octaven isä.

Scapin. Miksi niin?

Silvestre. Sain kuulla hänen aikovan ryhtyä käräjöimään minun kanssani ja oikeuden avulla aikovan peruuttaa sisareni avioliiton.

Scapin. Minä en tiedä mitä hän aikoo. Mutta hän ei millään tavoin suostu antamaan 200 tukaatia, jotka te vaaditte, hän nimittäin paljoksuu summaa.

Silvestre. Hiisi vieköön koko saakelin koiran! Jos minä vaan saan hänet käsiini, niin rutistan miehen, vaikka minut elävältä nyljettäisiin.

(Argante pysyttelee vavisten Scapinin takana,

jotta häntä ei huomattaisi.)

Scapin. Hyvä herra, Octaven isä on rohkea mies: ja ehkei hän teitä pelkää ollenkaan.

Silvestre. Hän! Hän! Saakeli soikoon, jos hän vaan olisi täällä niin puhkaisisin heti hänen mahansa miekallani. (Huomaten Arganten.) Kuka tuo on?

Scapin Se ei ole hän, se ei ole hän.

Silvestre. Onko hän sitten hänen ystävänsä?

Scapin. Ei suinkaan, päinvastoin, hän on hänen verivihollisensa.

Silvestre. Hänen verivihollisensa?

Scapin. Niin.

Silvestre. Ah! Hiisi vie, sepä hauskaa! (Argantelle.) Te olette siis tuon Argante heittiön vihollinen. Eikö niin?

Scapin. On, on, sen minä vakuutan.

Silvestre (puristaen kovaa Arg. kättä). Paiskatkaahan kättä, paiskatkaahan. Minä annan teille sanani, ja vannon kautta kunniani, miekkani, kautta kaikkien kiroussanojeni, että ennenkuin päivä päättyy olen vapauttanut teidät tuosta kirotusta konnasta. Luottakaa vaan minuun.

Scapin. Hyvä herra, tässä maassa ei suvaita väkivaltaa.

Silvestre. Vähät minä siitä, minun ei tarvitse pelätä menettäväni sillä mitään.

Scapin. Hän on epäilemättä varuillaan. Hänellä on sukulaisia, ystäviä ja palvelijoita, jotka suojelevat häntä teidän hyökkäyksiänne vastaan.

Silvestre. Sitä juuri toivon, hiisi vie, sitä juuri! (Paljastaen miekan.) Ah! Tuli ja leimaus! Jospa hän olisi täällä kaikkine apulaisineen! Ja vaikka olisi niitä kolmekymmentä hänen Ympärillään! Näen heidän syöksyvän miekka kädessä kimppuuni! (Asettuen miekkailuasentoon.) Mitä, roistot, uskallattekin hyökätä päälleni! No niin, saakeli soikoon! (Iskee joka taholle ikäänkuin taistellen useamman kanssa.) Ei armoa. Kyllä näytän. Hakkaa päälle. Pysy paikallasi, katso tänne! Ah! Senkin vorot! Ah! Lurjukset! Tännekö tuppaatte. Kyllä minä selkänne pehmitän. Seis, kanaljat, seis; tuossa, tuossa. (Kääntyen Arganten ja Scapinin päin.) Tuossa vielä ja tuossa. Mitä! Pakenetteko? Puolustautukaa, hiisi vie, puolustautukaa.

Scapin. No, no, no! Hyvä herra, emme me heihin kuulu.

Silvestre. Niin käy, jos ryhdytte kanssani tekemisiin.